maanantai 22. huhtikuuta 2019

Terapeuttista tekemistä

Aurinko on hellinyt pääsiäisenä ihan kunnolla ja se on kyllä piristänyt minunkin jakomielistä oloani: Toisaalta on ollut ihana päästä pitkän viikonlopun aikana taas saarielämän rytmiin käsiksi ja välillä istahtaa ihanaan auringonpaisteeseen laiturille, mutta jostain kumman syystä joku pieni stressi kaikesta vaivaa mieltä. Eikä aina niin pienikään. Taisi olla lauantai-ilta, kun en halunnut puhua tai tehdä yhtään mitään ja melkein tuntui siltä, että itku tulee. Mietin talon remonttia ja se näytti mielikuvissani vaan isolta vuorelta. Pyydän jo nyt anteeksi vuodatustani, jonka auki kirjoittamista emmin pitkään. Haluaisin keskittyä vain hyviin asioihin elämässäni, mutta nyt tuntui myös siltä, että kuvaus neljän päivän pääsiäisestä ei olisi aito, jos en kuvaisi ristiriitaisia tunnelmiani. No, ehkä kuvaus ei siinä mielessä ole nytkään aito, koska oikeasti päiviin mahtui myös ihanaa fiilistelyä ja iloa, mitä en ehkä nyt osaa kuitenkaan riittävästi tähän kuvin & sanoin tallentaa.

Olen monta kertaa meinannut kirjoittaa blogiin aiheesta, että tämä paikka on opettanut minulle suurta kärsivällisyyttä, mutta seuraavassa käänteessä saankin itseni kiinni kärsimättömyydestä, kuten nyt. Mutta oikeasti, seitsemän vuotta on kulunut. Kauanko pitää vielä jaksaa? Aika monta kertaa viime päivien aikana tunnustan ajatelleeni, että, hitto vie, tästä ei ikinä tule valmista. (No ei tulekaan, mitä edes kuvittelit, vahingoniloisimmat voivat nyt todeta.) Tunteja tuhraantuu puuhommiin ja ties mihin näkymättömään. Jakomieliseksi tunnen itseni kuitenkin siksi, että toisaalta pidän puuhailusta enkä tee sitä mitenkään hampaat irvessä. En lopettaisi tekemistä, jos kaikki olisi valmista vaan keksisin uutta tekemistä. Eli, kaikki tekeminen saa olon tuntumaan paremmalta, terapeuttiselta, ja siitä olen toki tyytyväinen! Olen äärimmäisen kiitollinen - ihan oikeasti ja aidosti - kaikesta, mitä meillä on. Olisi vaan niin kiva, jos asiat etenisivät nopeammin, mutta kun ei. Näin ollen en vieläkään voi sanoa sisäistäneeni suurempia viisauksia, jotka järkeni kyllä osaa minulle kertoa.

No, nyt on ollut tämmöinen fiilis ja äkkiäkös se vaihtuu toiseksi. Sen sentään olen oppinut :). Sisätilat tuli siivottua, ulkona tehtyä pakollisia pihatöitä ja yhden kuormaan vanhaa metalliromua kuljetimme pois saaresta.


Kuisti oli vähän saanut ulkorempasta rakennuspölyjä sisäänsä, mutta nyt on taas puhdasta.



Ei mitään asiaa sisälle tuollaisena!



Kuistin matto - yksi hienoimpia löytöjä talosta - jaksaa ilahduttaa kerta toisensa jälkeen.



Venevajan vintti on vaikea kuvattava: vastavalo molemmista päistä saa pitkän mallisen tilan näyttämään aina kuvissa hämärältä.





Siivouksessa kokeilin ensi kertaa kidesoodaa pahimpiin paikkoihin. Jatkan käyttöä vastedeskin ja tästä ei pesuaine halpene! Pitää vain huuhdella hyvin, koska se jättää vähän samean pinnan muuten. Ruokavajassa tykkään erityisesti käyttää jotain tällaista kunnolla puhdistavaa ainetta, kun tila on käytännössä nurkista avoin pieneläinten temmellyskenttä. 



Mikko teki kierrätysmatskuista uuden tiskipaikan, mitä suunniteltiin viime vuonna, muttei ehditty toteuttaa. Tavoite oli saada enemmän laskupinta-alaa, saada korkeampi taso pitkiä miehiämme varten ja siirtää hela hoito kauemmas pois silmistä ulkona olevasta ruokapöydästä. Totesin uuden tason heti toimivaksi käytössä. Kidesoodalla nyt puhdistettu vanha tiskiallas ei ole koskaan ollut näin hohtava.  




Toivoin keskikokoisen männyn kaatoa talon edestä, koska pienessä hetkessä se peittäisi koko näkymän talolta. Tämä puu oli vyötärön korkuinen, kun saavuimme tilalle. Hämmästyttää, miten nopeasti joissain paikoissa täällä puusto kasvaa. 


Kaivoimme navetan vintiltä käyttämättömän pienen ruokapöydän, jonka seniori päätti ottaa uuteen omaan asuntoonsa. Hyvä, että saadaan ylimääräiset kalusteet hyötykäyttöön! Täällä se oli helppo hioa ennen mantereelle kuljetusta. Lupasin maalata pöydän pojan toiveiden mukaan. Taitaa jäädä valkoiseksi.  


Jotenkaan en ollut kuviini tällä kertaa täysin tyytyväinen. Olinko huolimaton, tarvitsenko uuden objektiivin vai katsonko kuvia kriittisemmin? Olisi kiva saada skarpimpia kuvia. Nyt sen huomasin, kun yritin kuvata vaikeita kohteita, kuten täysikuuta ja rantavajan kivijalassa asuvia rantakäärmeitä.  


Huomaatko alla olevassa kuvassa mitään? Lautojen välistä pilkottaa lemmikkimme pää. 





Vaikka kuinka tietää rantakäärmeet vaarattomiksi, silti säpsähtää, kun sellaisen näkee. Yritin siedättää itseäni ja tarkkailin niitä pitkiä aikoja. En saanut perhettä yhteiskuvaan, mutta samanaikaisesti niitä vilisi tässä ainakin neljä, ellei jopa viisi. Toivon, että ne pitävät kyyt loitolla eikä se ole pelkkää kansan uskomusta!!

Tekeminen pitää kyllä ikävät, huolta herättävät ajatukset poissa. Varsinainen terapiapääsiäinen tämä olikin. On kai ihan sallittua tuntea tätä paikkaa kohtaan ristiriitaisia tunteita. Aina ei aurinko paista mielessä, mutta se oikea aurinko saa kyllä kaiken tuntumaan monin verroin ihanammalta!

Kevätkuulumisin,




tiistai 16. huhtikuuta 2019

Tsekkausta


Lähdimme viime sunnuntaina katsomaan, miltä saaressa näyttää, kun vesitie sopivasti aukesi.  On ollut aina kiinnostavaa tallentaa tänne blogiin niin kevään ensimmäiset kuin syksyn viimeiset kulkemiset. Tänä vuonna kausi alkoi siis 14.4. 

Lähinnä tsekkasimme perusasioita - kuten käynnistyykö vene ja sitä rataa - jotta pääsiäisen pidempi oleilu sujuu mutkitta. Jo aiemmin olimme havainneet, että veneestä mantereen puolella oli varastettu talvella bensatankki. Uusi tankki oli nyt hankittuna ja polttoaineen syöttö asennettuna, joten pääsemme jatkossakin kulkemaan yli. 


Mitään tuhoja tms. ei ollut saaressa. Teimme luontoretken ja suljimme silmät huoltorakennuksiin tunkeutuneelta pölyltä tai purkulautaröykkiöiltä. Niiden kimppuun sitten pääsiäisenä (jee...). Luonto ei ole juurikaan heräillyt, eli aika ruskeaa ja aavistuksen ankeaa on vielä joka puolella. 



Talven aikana liikkeissään hidastunut Mauro (10 v!) säntäili taas kuin ei mitään. Tästä alkoikin Mauron luontainen Taas tietää juosseensa -vuodenaika. Tällainen koira kun ei koskaan väsy tavallisella lenkkipolulla niin, että kieli roikkuisi ulkona, mutta täällä vapaana kulkiessa on toisin.  


"Pois heikoilta jäiltä!", huusin. Estelin sitä myös uimasta, koska on turha ottaa reumaattista kuumetta seuraavalle viikolle. Nm. kokemusta on aiemmilta vuosilta. Se ei taida muistaa aiempien vuosien kolotuksiaan.  



Varhainen kevät siis vielä, mutta aurinko saanee hetkessä ihmeitä aikaan. Hyvällä tuurilla pian saadaan jo ihailla narsissin nuppuja! 


Tämän viikon tehtävälistallani on suunnitella pääsiäiseksi käytännölliset ruuat ja mukaan otettavat siivous- yms. tarvikkeet, jotta mahdollisen työskentelyinspiraation iskiessä ei jää homma ainakaan niistä kiinni :).


Ja lihakset voi venytellä valmiiksi vetreiksi pihahommia varten.

Tuumaa,







Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...