sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Kasvatusvietti


Meillä menee niin päin, että Mikko on taas tavalliseen tapaan nostatellut keväistä kasvatuskuumetta, ja houkutellut minua puutarhamyymälöihin fiilistelemään. Mutta kummallisesti sitten loppupeleissä käykin, että minä vaadin saada laittaa istutukset ja kevään kukka-asetelmat ja Mikolle riittää, että asia hoituu. Hyvä sitouttamistaktiikka :).


Perunanarsisseja. Voisikohan nämä istuttaa maahan?

Viime vuoden hyvä härkäpapusato oli erittäin positiivinen yllätys, joten niillä mennään nytkin. Pavut lähtivät hujauksessa itämään ja saas nähdä, miten ne saadaan säilymään sisätiloissa siihen asti, kunnes ne uskaltaa laittaa maahan.



Päätimme, että tänä vuonna lisäämme etelärinteeseen uuden istutuslaatikon edellisen suht ison viereen, koska paikka antaa hyvin satoa. Paljon muutakin istutuslaatikoihin mahtuisi jo olemassa olevien monivuotisten yrttien ja sipuleiden lisäksi. Tomaatit ovat toiveena.





Joka ikinen vuosi tähän aikaan meillä alkaa myös keskustelu kasvihuoneesta. Vuosien varrella olemme päässeet yksimielisyyteen esimerkiksi sen tulevasta paikasta, mutta tässäkin asiassa varmaan "hiljaa hyvä tulee" -periaate lopulta kristalloi ajatukset ja sinetöi toteutuksen. Voi siis olla, ettei sitä vielä tänäkään vuonna tule - riippuu vähän siitä, miten päätämme lopulta tämän kesän työt priorisoida.

Kasvihuoneelle asettamamme ulkonäkövaatimukset ovat kovat (sen pitäisi oikeasti istua kokonaisuuteen), ja siksi koko hanke on venynyt, kun emme ole esimerkiksi suostuneet harkitsemaan muovisia vaihtoehtoja. Kasvatuksen kannalta muoviset ovat varmasti erittäin hyviä - ja etenkin edullisia - mutta haluaisin lasisen, jonka läpi katsella maisemia ja joka näyttää pieneltä lasiverannalta.

Ei Mikkokaan ole toimettomana ollut, vaan suunnitellut rakennetta, mittasuhteita, materiaaleja ja ulkonäköä (=edistysaskel). Itse rakentamalla lasisen kasvihuoneen kustannukset voisi saada puolitettua siitä, mitä valmistarjonta alimmillaan lupailee hinnaksi.


No, takaisin maan pinnalle ja tähän päivään. Aiemmat herneenversoistutukset muistuivat myös mieleeni ja ripottelin juuri äsken yhden yön liotuksen jälkeen herneet mullalle. Tämän jälkeen ne saavat odotella muutaman päivän sanomalehdellä peitettynä ja eiköhän aika pian päästä jo maistamaan herneenversoja.


Lopuksi tiedustelen, tunnistaako kukaan lukijoista tätä kukkaa alla olevassa kellastuneessa 70-luvun kuvassa? Kuva on löytynyt talosta ja paikan, missä tämä on kasvanut, taidan tunnistaa. Enää meillä ei kuitenkaan tämmöistä kasva. Vai onko kenties yksivuotinen?


Luin Tuulta ja tyrskyjä -blogista, että tällainen kiinnostava kirja kuin Saariston kasvit Suomen luonnossa on olemassa, joten eiköhän tämä pitäisi meidänkin hankkia!

 Kuva: Adlibris


Kasvun iloa!

 

34 kommenttia:

  1. Mää istutin viimevuotiset perunanarsissit syksyllä pihalle. Täällä on vaan vielä niin paljon lunta, että en tiedä niiden kohtalosta vielä mitään, mutta kahtotaan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, eli pitäisi säilöä sipulit syksyyn. Varmaan kiinnostavaa odotella, mikä on kohtalo :).

      Viime vuonna säilöin helmililjojen sipuleita yli kesän ja syksyllä istutin ne maahan. Minä odotan myös innolla, nousevatko ne tänä keväänä maasta!

      Poista
  2. Ihanaa on näin keväällä seurata kylvösten kehittymistä. Mullakin on keittiön ikkunalauta pullollaan jos jonkinlaista vihreää vartta.
    Me hankimme kasvihuoneen viime vuonna ja se on kyllä ihan parhaita hankintojamme. Aluksi mekin haaveilimme vanhoista ikkunoista tehdystä, mutta kun niitä ikkunoita ei tuntunut mistään löytyvän, niin ostettiin juurikin tuollainen muovinen. Ollaan oltukin siihen tosi tyytyväisiä ja se on kyllä helppohoitoinen verrattuna tuollaiseen vanhoista ikkunoista tehtyyn. Ihan samaa tunnelmaa ei tietystikään ole tällaisessa muovisessa.
    Mukavaa alkanutta huhtikuuta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hee, siellä samaa intoa :). Uskon todella, että muovinen kasvihuone on hyvä ja helppohoitoinen eritoten! Tärkeintähän on itse kasvattelu, joten siinä mielessä ei-lasinenkin olisi syytä kelvata, mutta ainakin toistaiseksi haaveilen vielä lasisesta.

      Poista
  3. Anonyymi15.57

    Haalistuneen kuvan kukkivan kasvin lehdistä päättelisin, että kyseessä on dahlia, mutta kuvan haaleus hämää. Tämä on pelkästään arpapeliä:)
    terveisin yksi isoäiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa, en itse ajatellut dahliaksi, mutta toisaalta en tunne dahlia-lajikkeitakaan kovinkaan hyvin. Voi siis olla! Kiitos, että jaoit ajatuksesi "isoäiti" !

      Poista
  4. Kuvan kasvi näyttää ihan dahlialta joka on Suomen oloissa yksivuotinen tai kellarissa tms. talvetettava. Härkäpapu sietää kylmää, sen voi istuttaa maahan jo toukokuussa, se on myös hyvä suorakylvöön jolloin säästyy esikasvatukselta. Perunanarsissit laitan joka vuosi maahan ja sinne ne jäävät, mitään ei nouse :)
    Kasvihuone kannattaa hankkia, jo sen suunnittelu on puuhista parhaimpia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja, hyviä neuvoja, arvostan! Viime vuonna laitoinkin härkäpavun toukokuussa ja jossain kohtaa pelästyin, kun tuli kylmempää, että mitenköhän sen käy, mutta hyvin kesti!

      Ehkä yritän säilöä narsissisipulit syksyyn ja laittaa maahan vasta sitten...

      Ihan totta puhut, kasvihuoneen suunnittelu on jo itsessään hauskaa. Ai kun sinne saisi ne tomaatit niin kivasti kasvamaan!

      Poista
  5. kuvan kasvi on punaväriminttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etsin kuvan netistä ja erehdyttävästi kyllä sellaiselta näyttää, olet oikeassa kaisa L! Aika moni täällä kuitenkin ehdottaa dahliaa, jossa punainen tarhadahlia näyttää aikalailla samalta. Taitaa jäädä arvoitukseksi, kun kuva on noin huono.

      Poista
  6. Keekis17.11

    Kasvi on dahlia minunkin mielestäni. Juurakot lienee paleltuneet, jos nyt niitä enää esim kellarissanne on. On hallanarka ja vaatii jokasyksyisen ylösoton, muka kuuluu vanhaan pihapiiriin. Kotonani äidillä oli juurakot talven kellarissa ja kesän ne kukkivat komeasti porraspielessä. Höystettiin tunkion pohjalla ;)

    Aijai, istutusvietti alkaa täälläkin nousta; pääsis vaan tuosta lumesta erilleen....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Keekis, punainen tarhadahlia näyttää nettikuvissa kovin samanlaiselta. Ja kiitos myös tuosta menettelyohjeesta, jos päätän dahliaa meille hankkia! Dahlia on kaunis kukka - tämä voi olla vihje siihen suuntaan, että minunkin kannattaisi sitä hankkia ;)

      Poista
  7. Anonyymi18.32

    Kaktusdaalia.

    VastaaPoista
  8. Ihan täällä rupesin hykertelemään noista sinun taimistasi. :) Niin odotan tuota puutarhahommelia.Isäntä rakastaa suolavedessä keitettyjä härkäpapuja ja niitä on tarkoitus laittaa enemmänkin nyt kasvamaan.Kiva kuulla, että on helppo kasvatettava.Minä en ole sitä aikaisemmin nimittäin kasvattanut.
    Te kun olette ihan mahottoman käteviä käsistänne, niin eikö sellainen vanhoista ikkunanpokista tehty olisi hyvä kasvihuone?:) Pokiahan esim Torissa antavat jopa ilmaiseksi purkutyömailta.Meillä on maalla vanhassa navetassa odottamassa pokat juuri tähän tarkoitukseen.Saa nähdä, mitä saadaan niistä aikaiseksi.Unelmoin niistä tehdystä ansarista, jonka saisin mieleisekseni laittaa hiukan "hipiksi" :)
    Löysin myös joitain erikoisempien salaattilajikkeiden siemeniä.Ja kaikkea muuta! Ei tässä pysy kohta enään nahoissaan...:D
    Mukavia kasvatteluja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. p.s.googlaappa väriminttu.(Pepin vastauksen perusteella tein sen itse ja aika samalta näyttäää?)Jäi minuakin vaivaamaan,kun en oikein näe tuota dahliana.. ;)

      Poista
    2. Kiitos, ihana kommentti!! Ja joo, googlaan tuon mysteerikasvin :). Olemme paljon miettineet vanhoista ikkunoista tehtävää kasvaria, mutta siihen liittyy kyllä myös tosi paljon haasteita. En nyt ole ihan päässyt Mikon pään sisään siitä, mitä hän oikeastaan suunnittelee... ehkä se selviää jonain päivänä sitten, jos kasvihuone alkaa pihalle nousta, heh!

      Kannustan todella härkäpavun kasvatukseen. Nyt itse mietin, laitoinko ne liian aikaisin itämään, kun kasvavat jo liian suureksi ennen maahan istutusta. Positiivinen ongelma :)

      Poista
  9. Sellaista karvapallon näköistä dahliaa olisin itsekkin veikannut, mutta niin huono olen kukka-asioissa, etten vaannomaan menisi, saati lajiketta tietäisi nimeltä ;)

    Muistan miten viime kesän postauksissa esittelit parikin kertaa papua sisältäviä ruokia ja pavut ovat herättäneet täälläkin kiinnostusta. Niistä saisi niin mukavasti siemeniäkin talteen seuraavalle satokaudelle, joten kerran kun niitä laittaa, voi olla omavarainen jatkossa.

    Tuossa kasvihuoneasiassa en voi olla kuin samaa mieltä. Itseäni harmittaa niin valtavasti kun hairahduin edullisiin muovikennokasvareihin. Juu, ovat edullisia. Kyllä, kennoissa lämpö pysyy paremmin ja niin, ovat helpompia kasata, mutta. Se edullisuus on suhteellista käyttöikään nähden, eikä se lämmön säilyvyys ole kuin lyhyen ajan ilo, sitten jo haitta enkä nyt siitä kasaamisen helppudestakaan ole niin varma verrattuna lasiseen. Ainakin pysyy kasassa ellei taivaalta sada kiviä. Meillä toisen kasvihuoneen kanssa on ollut niin mittava määrä harmia, että teki jo mieli potkiaa koko höskä ojaan, kun myrsyisä tuuli tempaisi koko hökötyksen pyörimään pitkin pihaa. Jonain päivänä siis täälläkin, ehdottomasti lasinen, kunnon kasvihuone. Tämän kesän ainakin nyt mennään noilla, kun budjetit on sidottu muihin hommiin.

    Tsemppiä kasvatuspuuhiin ja iloisia kevätpäiviä Iduriin! Joko meri on teillä auki?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna, erittäin hyödyllistä kuulla kokemuksistasi muovisesta. Tiedä vaikka sekin vielä olisi kaivettu suunnitelmiin uudelleen. Mutta juurikin se pointti, että kasvihuoneen on pysyttävä 101%:n varmuudella paikoillaan eikä se saa lähteä lentoon. Saaristossa voi olla koviakin puuskia, joten hyvä on tässä kohtaa asia havaita, että paikalleen perustettava/muurattava yksilö on ainoa vaihtoehto. Höh, harmi kuitenkin teille, että on ollut harmia. Toivottavasti saat kyseisen ongelmatapauksen jotenkin köytettyä pihaanne ;) jotta siitä on iloa siihen tärkeimpään, eli kasvatukseen niin kauan kuin sen päätätte pitää. Ihan sama on täällä: budjetti on pienoinen ongelma, eli nähtäväksi jää, milloin tähän pystytään irrottamaan resursseja.

      Härkäpavut kehiin - teimme kaikkia ihania aasialaisia sapuskoja viime kesänä pavuista ja sienistä ja ai että, kun ne maistuivat niiden perinteisten peruna-kala-aterioiden vaihteluksi!

      Poista
    2. Anonyymi16.04

      Mulla on kennolevy kasvihuone pysyny peltoaukeella jo 10 vuotta,mut se pitääkin ankkuroida kunnolla maahan,joka nurkassa on kunnon puuta tolpat,jotka upotettu maahan ja kiinnitetty kasvariin kiinni.Lisäks joka syksy peitän huoneen muovipeitteellä,jonka kiristän tiukkaan joka sivulta kiinni,alas lyötyihin nauloihin. .tulee lumi alas,eikä rikkoonnu,eikä ole myrskyt vielä vieny muovia eikä huonetta. :-)

      Poista
  10. Minttu tuossa kuvassa on, ihana, ihana -yks kun suosikkejani ja kiitollinen jaettava. Ohimennessä aina hipaisin Lillassakin ja suloinen tuoksu tarttui käsiinkin 😊
    Hmm...viihtyisköhän se parvekkeella isossa ruukussa... 🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mintun ja dahlian välillä käydään nyt kuumaa vääntöä! Kiitos Pepi ajatuksestasi, nyt täytyykin ryhtyä opiskelemaan erilaisia minttulajikkeita. Minttua meillä toki kasvaa, mutta ei punaisilla kukilla varustettua. Minttua käytän tosi paljon, ja tosiaan, tuoksu on huumaava, joten en pistäisi pahitteeksi uusien lajikkeiden mukaan tuloa!

      Poista
  11. Hih, multa puuttuu vissiin jokin kasvatusgeeni kun en yhtään jaksa innostua mistään kylvämisestä tai taimikasvatuksesta. Kerran oltiin tomaattien pienviljelijöitä, meillä oli kaksi valmiina ostettua taimea, joita sitten kiikutettiin loppukeväästä sisään-ulos-sisään-ulos karaisumielessä. Jokunen tomaattikin tuli ja ne oli todella hyviä, mutta eivät aivan kaiken vaivan arvoisia.

    Yhdyn Mirjam-Matildan ideaan, että nikkaroisitte kasvihuoneen vanhoista ikkunanpokista - käteviä kun ootte :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa minäkin olen sellainen minimaalinen siemenistä kylväjä. Helposti kasvava papu on poikkeus, joka vahvistaa säännön. Monet jutut, kuten basilikat, rosmariinit ja tomaatit ostan taimina kaupasta ja istutan suoraan ulos, koska näin ne saa varmasti kasvamaan ja tuottamaan satoa. Luulen, että tuon kasvihuoneen myötä saattaisin enemmän innostua ihan alusta asti kylvämisestä.

      Välitän ikkunapokaehdotuksen eteenpäin rakentajalle! Kyllä minä ottaisin sellaisen ehdottomasti ja olen myös ehdottanut monta kertaa, mutta piirretyt konstruktiot perustuvat tasamittaisiin laseihin, jotka tilattaisiin panssaroituna, kuten valmiissa myytävissä lasikasvihuoneissa.

      Poista
  12. Väriminttua minäkin veikkaisin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, kiitos tästä!

      Poista
  13. Itse en olis pystynyt kuvasta sanomaan muuta kuin että kovasti 70-lukulaiselta näyttää :D. Onneksi on viisaampia porukassa.

    Oli oikeasti hyvä, että kirjoitit tän kasvattelujutun, koska sen avulla sain potkittua itseäni persauksille ja laitettua edes jotain multiin. Innostus vaan on nyt hukassa. Monen muunkin asian suhteen. Vissiin liikaa taas kaikkea, mitä haluaisin tehdä, mutta koska tiedän, että aika ei riitä kaikkeen, en osaa päättää, mistä aloittaisin, joka perinteisesti johtaa siihen, etten aloita mistään :). Uutena hommana tuli roskiskatoksen teko, kun ukkeli oli sitä mieltä, että hinta valmiille on ihan liian kallis. Minä osaan kuulemma tehdä samanlaisen paljon halvemmalla :D. Naureskeltiinkin jo, että kun golfkenttä kohta aukeaa ja porukka alkaa mieheltä kysellä, miksen minä ole tullut pelaamaan, niin ukkeli vastaa, että ei se kerkiä, kun sen tarttee rakentaa roskakatos ja remontoida vessa ja tehdä betonihommia :D. No. Elämä on täynnä valintoja. Ja tulipahan valittua mies, joka ei vois vähempää olla kiinnostunut mistään nikkaroinnista. Mutta ihan hyvä mulle, kun ei myöskään estele mitään, mitä päätän tehdä, vaan kaikki käy aina.

    Voi kunpa pian jo saatais taas raporttia Idurista. Alkaa olla sinne jo vähän ikävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä muuta sano: Idur-rapotille alkaisi olla nyt kova kysyntä! Täällä me siis sillä välin vain kehittelemme kaikenlaista sijaisohjelmaa itsellemme.

      No on sulla ukkeli, sitouttaa nähtävästi myös sinut hyvin tekemään kaikenlaista ;)

      Poista
  14. Kasvihuoneasiasta sen verran, että olkoot muovia tai lasia, teillä varmasti tuulten takia perustukset täytyy olla kunnossa. Ja miettiä se, mitä teette, jos talvella tuleekin enemmän lunta. Naapurin kasvihuone ei kestänyt lumikuormaa. Vaan romahti osittain, kun alkoi tyhjentämään lunta katolta. Oli muovikennokasvari alumiini(tms)rungolla. Perustettu kai ihan hyvin, kun tuulet eivät sitä riepotelleet.

    Minun mielestäni ihanuus on: veg-et-able.fi . Mutta siihen minulla ei ole nyt noita tarvittavia euroja. Olen nähnyt kasvihuonemuovista tehtyjä kasvareita, jotka eivät ole niin kauniita, mutta niiden sisällä tomaattiviidakossa on ihana tunnelma.

    Minullakin on siis kasvihuonehaaveita. En omista omaa, mutta noita ylläolevia asioita olen miettinyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihan totta, juuri noita pointteja pitää tarkasti miettiä. Olemmekin siksi ajatelleet, että katon kulman pitäisi olla aika pysty (lumet tippuu) ja tietty perustus kunnossa. Vanhoista ikkunoista tehty olisi aivan upea ilmestys, mutta saaristo-olot ovat aika vaativat säiden suhteen ja esimerkiksi vinossa katossa jäisi sekä lumi että vesi puitteisiin jne. Hyvin se täytyy suunnitella, jos itse tekee.

      Olemme katsoneet juuri tuota samaa kasvihuonetta! Ja myöskin todenneet, että vastaavan tekeminen itse tulisi kyllä reilusti halvemmaksi. Siksipä siis suunnittelu on käynnissä.

      Jatketaan haaveilua! :)

      Poista
  15. Meillä on kans tuo samainen ihmettely ollut joka kevät kasvihuoneen kanssa, että millainen se hyvä olisi.. välillä ollaan jo meinattu hankkia valmis ja edullinen ja sitten taas suunniteltu vanhoista ikkunoista jne. Joo saa nähdä mihin tämä pähkäily lopulta johtaa. Mutta nyt kyllä jään innolla odottamaan, minkälainen teidän kasvihuoneesta rakentuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että monissa kodeissa samansuuntaiset pähkäilyt aina keväisin käynnissä :). Jaa-a, älä ole liian optimistinen meidän etenemisen kanssa, pähkäily ja jahkailu on tuonut itselleni realismia - ja pikkiriikkisen myös puhdasta skeptisyyttä, josko sitä edes ikinä saamme! No, suunnittelusta ei silti luovuta, eihän?!

      Poista
  16. Väriminttu on myös minun mielestä vanhan kuvan kukka :) Minun blogista puutarhassa osiosta löytyy juttu meidän itse rakennetusta kasvihuoneesta jos kiinnostaa. On rakennettu vanhoista ikkunoista, kennokatolla ja on kyllä kestänyt talvet oikein hyvin! Minäkin jo odottelen juttuja Idurista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kielo! tulen katsomaan, kaikki vinkit ovat juuri nyt pohdintavaiheessa tosi tärkeitä!

      Poista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...