sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Nokkosta ja nokoset


On se ihmeellistä, miten paljon me suomalaiset - minä mukaan lukien - yritämme kasvatella nykyisin kaikenlaisia hyötykasveja, joista suuri osa on toisenlaisessa ilmanalassa luonnonvaraisesti kasvavia rikkakasveja, kuten vaikkapa rucola tai rosmariini. Ristin nokkosen nyt Suomen rosmariiniksi, jotta osaisin arvostaa sitä riittävästi. Meidän pihalta löytyy tätä gourmet'a ihan niin paljon kuin vain jaksaisi kerätä. Meillä kun on kaikenlaisia puupinoja ja poltettujen kokkojen alustoja siellä täällä, ja juuri näihin paikkoihin nokkonen ihan hallitsemattomasti kasvaa. Tänä viikonloppuna herkuttelimme sekä nokkoskeitolla (Mikko valmisti) että nokkosletuilla. Nam! Varmaan kasvattaisin nokkosta hifistellen viljelylaatikossa, jos se olisi hankala saada kasvamaan täällä ;)

Monivuotiset viljelmät ovat tykänneet lämpimästä toukokuusta. Keräsin ensimmäisen raparperisadon ja varmaan viikon päästä voi napsia jo seuraavat. Raparperini ovat ihan "villiintyneet" hyvässä karitsankakkakompostimullassa. 

Päätimme, että yritämme Juhannukseksi saada jopa vähän pihapiiriä siistimmäksi. (Vieraita olisi tulossa). Hyvä tapa päästä ylijäämäpuutavarasta eroon on nikkaroida jotakin. Mikko rakenteli hyllyjä venevajaan ja minä valmistin kaksi siltaa kohtiin, jotka etenkin sadepäivinä ja syksyisin ovat hankalakulkuisia. Nämä tulivat todella tarpeeseen! (Mauro toistaiseksi kiertää ne epäluuloisena kaukaa)

Lisäksi tein venevajan takaosaan samanlaisen, mutta isomman, ikään kuin askelmaksi. Käytin kaikkien alla vanhoja ylijäämäpalkkeja tai venevajan vanhojen arkkujen hirsiä. 

Muutenkin aloittelin puukasojen perkausta ja yksi hyvä tapa päästä jätepuusta eroon on valmistaa Juhannuskokko! Aika paljon meidän kasoissa on rakentamiseen kelpaamatontakin puuta. Kokko varmaan vielä kasvaa tässä seuraavien viikkojen aikana.

Kerroinkin viime postauksessa, että seniori valmisti rinteeseen navetan taakse alustan puukasalle. Tarkoitus on perata alhaalta kasoja tänne ylemmäs, eli piiloon ensimmäisiltä katseilta. Kylläpä hän rakensikin luonteensa mukaisesti insinöörintarkan, suoran lavan. Jos minä olisin rakentanut sen, en taatusti olisi käyttänyt vatupassia, mutta minähän en ole vanha enkä tuleva insinööri ;). Eikä lavasta kyllä minun rakentamana olisi sen seurauksena näin silmää hivelevän siisti tullutkaan! Aloitin kantamaan puita lavalle, mutta kyllä se on sitten raskasta ylämäkeen. Tähän kerääntyi viikonlopun aikana ehkä 30 lankkua… No, alku sekin.


Mikko nikkaroi venevajassa ja huolehti viikonlopun ruokahuollosta. Luksusta. Onneksi hänkin osaa keksiä oman luksuksensa...



Puoli Suomea on ollut vissiin kovien sateiden alla viikonlopun. Meillä kävi tuuri: päivisin paistoi aurinko ja yöllä oli ihan hillitön rankkasade. Luonnon kannalta sade oli oikein toivottu, mutta ei onneksi tällä kertaa haitannut meidän menoa.

Viime yönä nukuinkin sateen ja tuulen pauhatessa kaikkiaan 11 suloista tuntia - koko viikon univelat pois ;). Nyt tuntuu, että ilta on vielä nuori!



34 kommenttia:

  1. Teillä kävi siis hyvä tuuri sään suhteen, kuten täälläkin :)
    Sielläkin on siis vatupassin kanssa heiluttu ja rakennettu, täällä myös. Minä laittaisin kasvulavat "sinnepäin", mutta isäntä ei. Hyvä niin :)
    Kun tuolla takapihalla oleilin tänä viikonloppuna jokseenkin paljon, niin samalla katselin kaikkea syötävää, mitä takatiluksilta saisi ja saisihan sieltä vaikka sun mitä. Nokkosletut kuulostaa todella hyvälle ja onhan ne oikeasti terveellisäkin. Rautapitoisiis on huomattavasti korkeampi, mitä esim. pinaatissa on! Hortoilu siis kannattaa :)
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinne !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, teilläkin siis kauniit viikonloppukelit :).
      Rakentamisen suhteen olen suurpiirteisempi, mutta hyvä se on, että muut tekevät mittatyötä. Jälkikäteen sitten kiittelen, vaikka aikaa menee aina tuplasti! Me syömme vielä tänäänkin nokkoslettuja - nam. Aurinkoista viikkoa!

      Poista
  2. Paljon olette taas saaneet aikaiseksi.
    Me tulimme vasta tänään takaisin mökille oltuamme kaksi viikkoa poissa, matkoilla. Nurmikko on kasvanut ihan mahdottoman pitkäksi ja kun tänään on koko päivän satanut, niin ei sitä päässyt leikkaamaan. Ehkä huomiseksi sää poutaantuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin mietin, että karitsat pitäisi pian saada laitumelle, niin säästyy itse heinikon leikkuulta ;). Toivotaan, että pouta on saavuttanut jo teidätkin!

      Poista
  3. Nokkoskausi on nyt parhaimmillaan, ovat vielä senverran pieniä että on helppo saksia niitä, Yhden keiton keitin, mutta marevaanin takia ei sitä kovinpaljon parane käyttää.
    teillä puuhat jatkuu täysillä. Paikasta tulee tosi upea kun vielä kaikki saatte viimeisen päälle kuntoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla tuli taas jonkinmoinen himo nokkoseen. Nyt pitää syödä edes muutaman kerran, kun se aika on käsillä! Kiitos mummeli, pihapiirin siisteys tekee jo paljon ja luo ennen kaikkea omaa viihtyvyyttä :).

      Poista
  4. Mä luin vähän turhan pikaisesti ja sain sellaisen käsityksen että "Hyvä tapa päästä vieraista eroon on nikkaroida jotain" :-D Varmasti totta sekin! :-D Kertakaikkisen hienon puukasan alustan on seniori rakentanut, kyllähän sen suorassa pitää olla tietenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sekin vois joidenkin kohdalla toimia, mutta meidän tuttavapiiriin näyttäisi kuuluvan enemmän niitä, jotka tulevat ja haluavat heti ryhtyä hommiin ja me taas pettyneinä yritämme kertoa, että ihanaa, kun tulitte, että mekin saadaan itse sillä verukkeella vapaapäivä ;).

      Arvasinkin, että siltä suunnalta tulee kannustusta millintarkasta työn jäljestä ;). Kiitos, välitetään!

      Poista
  5. Inspiroiva, touhuntäytteinen postaus! <3 Heti piti kaivaa kirjat luonnonyrteistä esille! :) Olettepa tosiaan saaneet paljon aikaiseksi.Tuo ensimmäinen kuva muiden muassa on ihku ihana.<3 Mauro näyttääkin hiukka epäilevältä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Olisihan luonnossa varmaan vaikka mitä muutakin, mutta jotenkin sitä on vähän arka aloittaa perheen ruokkiminen voikukilla ;). Nokkosella mennään, kun se on kaikkien taholta toivottu :). Juu, Mauro kastelee mieluummin tassunsa!

      Poista
  6. Itsekin rohkaistuin lauantaina keräilemään Vuohenputkia (kun olin ensin pariin otteeseen kännykkäkuvan ja Messengerin avulla varmistanut blogikaverilta, että keräsin oikeita, enkä myrkyllisiä näköiskasveja..) ja tein niistä piirakkaa. Mies söi sen yhdeltä istumalta melkein kokonaan, kun "myin" sen hälle pekonipiirakkana.. No oli siinä kyllä pekoniakin, mutta vasta jälkikäteen kerroin, että oli myös ne "ruohot", jotka kävin hetkeä aiemmin metsänreunasta keräämässä. Aattelin käyttää sitä kokeeksi myös vihersmoothieen pinaatin tilalta. Ja nokkoset mua kiinnostais myös testata. Pitääkö ne jotenkin kiehauttaa ensin vai mitä niille tehdään.. :)?

    Mukavan hyötypuuhakas viikonloppu teillä. Mutta ilmeisen rentouttava samalla. Ihan superia. Täälläkään ei satanut kuin nimeksi, mutta sen verran kumminkin, että ilma oli ihanan happirikas ja helpotti allergiaoireetkin huomattavasti. Lisää yösateita ja poutapäiviä toivon minä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hee, voikukkien yms. syöttämisen voikin naamioida pekoniruuaksi! ;). Joo, nokkonen pitäisi kiehauttaa ja heittää keitinvedet pois. Nokkosessa on nitriittiä, josta valtaosa lähtee sillä. Ja vain nuoria nokkosia, sillä vanhemmat keräävät ilmasta saasteet. Minä olen kyllä saaressa käyttänyt nokkosta pitkin kesää ja kasvaahan siihen uusia lehtiä vaikkapa leikkuun jälkeen. Samat sanat täällä, sade oli todellakin vain hyväksi ilman happirikkauden kannalta ja ettei pääse maa ihan heti alkukaudesta kuivumaan. Ihanaa aurinkoa sinne, Annukka!

      Poista
  7. Kiireisen kevään takia jäänyt blogien lukeminen vähemmälle. Nyt nautiskelin kerralla heti monta postausta. Onpa teillä ihania kevätpuuhia siellä Idurissa ja aivan upea tulossa tuosta venevajan yläkerrasta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina, kevät onkin just hyvää aikaa puuhakkuudelle ;)

      Poista
  8. Mainiot nuo Mauro -kuvat:)

    VastaaPoista
  9. Superruoat teillä viikonloppuna! Nokkoskeitto ja -letut ihan parasta!
    Ilmanhaltijat osasivat hoitaa hommansa. Sadekelillä nukkuu taivaallisesti. Mukava aloittaa taas työviikko, kun on saanut nukuttua kunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin oli! tänään jatketaan vielä nokkoslinjalla :). Kyllä on ollut levännyt olo tänään!

      Poista
  10. Meillä kanssa kuivuu ensimmäinen satsi nokkosia parhaillaankin leivinuunin päällä. Villiruokailu on muutenkin lähtenyt tänä keväänä allekirjoittaneella ihan käsistä (kuten ilmeisesti aika monella muullakin). Villinä rehottava niitty ei harmita enää lainkaan nyt kun se avautuu silmiini loputtomana puhtaan villiruuan kasvuualustana, ja ihan ilman viljelyä ja vaivannäköä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ajattele, miten helppoa on, kun ei tarvitse edes kasvattaa ruokaansa, vaan sen kuin poimii vaan valmiit versot. Eipä ole tarvinnut pelätä yöpaleltumisia yms… sieltä ne aina takuuvarmasti puskevat ylös! Mulla ei ole villiruuan suhteen vielä lähtenyt käsistä homma, mutta kyllä asiassa sen verran on järkeä, että pitää ehkä ryhdistäytyä ja villiintyä ;).

      Poista
  11. Pitääkin tosiaan hyödyntää nyt nuo nuoret nokkoset ruuaksi ennen kitkemistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, nyt on momentum :)

      Poista
  12. Kuullostaa hyvältä teidän viikonlopun muonat, nam! Vieläpä miehen laittamat, aivan luksusta! Kivoja puuhia teillä meneillä, onneksi säästyitte sateilta. Täälä oli aika kurja viikonloppu säiden osalta joten sisähommiksi meni. Hassua, minäkin nukuin 11 tuntia, kyllä nyt taas jaksaa. Muuten, aika hyvä kuva Mikosta laiturilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattele, hän kai niin rasittui ruuanlaitosta, että piti heti käydä vaakatasoon. No, paparazzin kameralta ei laiskottelija täällä välty, vaan kaikki ikuistetaan ;)).

      Poista
  13. Voi että, nokoset laiturilla, taatusti mukavat. Minulla nokkoset menee valkosipulien lannoitteeksi, en uskalla käyttää kun en aina tiedä mihin meidän kissat pissii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojuu, sinunhan pitäisi tehdä johonkin kohtaan nokkosia varten kissa-aita ;).

      Poista
  14. Luin kaksi viimeisintä postausta tässä ehtiessäni ja olette taas ehtineet puuhastella aivan valtavasti kaikkea ihanaa ja kivaa! Hattua nostan teille aikaansaaville ahertajille :)
    Mm. upeita, valoisia venevajan vinttikuvia kävin juuri ihastelemassa. Voin vain kuvitella miten kauniilta se tuleekaan sisustettuna näyttämään, huoh....
    Lepohetki laiturilla on kesän ehdottomia must-juttuja :)
    Nokkosia kasvaa meidänkin pihalla, mutta tuo meidän pappakoiruus käy nostamassa koipeaan milloin mihinkin, niin eipä niitä tee mieli syödä =D Jos ehtisi ja viitsisi, voisihan niitä lähteä tuolta vähän kauempaa metsän siimeksestä poimimaan, mutta kun ei varsinkaan viitsi ;)
    Mauro tietää että kaikki uusi ja epäilyttävä kannattaa kiertää kaukaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku ja sorry kun vastaaminen vähän viivästyi. Itsekin odotan jo kovasti sisustusvaihetta. Ja näin loppua kohden viimeistellessä työmaa kannustaa ihan itsestään työstämään kaiken pikapikaa loppuun. Edistystä: Mauro käveli viikon päästä jo ensimmäisellä sillalla ;)

      Poista
  15. Paikka kerrallaan sielläkin paikat muovautuvat :) On se jännä, miten jotkut koirat ovat epäluuloisia ylikulkupaikkojen suhteen. meilläkin Milo on sellainen. Oli sitten lava, laituri tai silta, niin melkein kantaa pitää jos yli meinataan mennä :D

    Noinhan se on, että tuodaan sellaista mikä ei tänne ole tarjoitettu ja unohdetaan hieman niitä omia hyviä. lankean tähän itsekin, kun tekee mieli kokeilla erikoisempiakin juttuja. Tietysti monet nykyään täällä kasvavat ovat tänne alunperin tuotu, perunakin, mutta ovat sitten kotiutuneet ja muokkautuneet ilmastolle sopivaksi. Oma uusin löytöni on vihannesportulakka, josta kuulin serkultani. Sitä on kasvatettu satoja vuosia sitten meillä, mutta koska se ei ole rikkaruohoa kummempi ulkonäöltään, se ei ole ollut nykyaikana suosittu puutarhakasvi. Loistokasvi kuitenkin. Ulkonäön sitten korvaa ne ominaisuudet. Vihannesportulakassa on enemmän omega3:sta kuin lohessa ja enemmän c-vitamiinia kuin "tuontietelänhetelmissä" ja muitakin hyviä ominaisuuksia on. Sitä nyt täällä on laitettu siemeninä kasvamaan ja jännätään kuis käy ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa jännää, minäkin jään seuraamaan kasvatuksiasi, koska enpä ole moisesta kasvista ikinä edes kuullutkaan! Villiyrttien superkokki Sami Tallberg on muistaakseni sanonut, että nokkonen voisi olla meille sama kuin merilevä japanilaisille. Tämä pisti miettimään. Tottahan se on, että arvostaa pitäisi enemmän juuri niitä, mitkä täällä luonnostaan menestyvät!

      Poista
  16. Kauniita kuvia!

    Mahtavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  17. Kiva nähdä että teillä välillä otetaan nokosiakin kun niin paljon olette siellä touhunneet. Minun on monesti pitänyt kysyä kaislanleikkuu projektista. Oletteko saaneet kaislan kasvua yhtään tyrehdytettyä vai vieläkö sitä sitkeästi puskee ylös niinkuin meillä sitkeästä niittämisestä huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, opetellaan rentoutumista :). Ja joo kyllä kaislanleikkuu on tuottanut tulosta! Kaksi kesää sitä on vimmatusti kitketty ja oli se jo selvästi hauraampaa viime kesänä. Nyt puskee ylös yksittäisiä korsia, eli homma on varmasti näin kolmantena kesänä taas edellisiä helpompi. Kaislikkohan oli ihan kaamean tiheä ja iso alue, eli siihen nähden yllättävän nopeasti tässä on onnistuttu, vaikka vielä hommiin varaudutaankin. Tsemppiä myös sinne kaislankitkentään!

      Poista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...