maanantai 15. kesäkuuta 2015

Keittiövaja valmistuu


Tämän päivän lehdessä povattiin Juhannukseksi sateista ja koleaa säätä. Kuin tilauksesta olemme saaneet vihdoin keittiövajan toisen päädyn lattian valmiiksi, joten vaja alkaa olla valmis isompiinkin illanviettoihin. Tämä on ollut kyllä pitkällinen projekti - johtuen a) siitä, että vajan seinän takana oleva tiheä haavikko on ulottanut vahvat juurakkonsa vajan alle. Juurien pois kitkemiseen on kulunut hikinen työpäivä jos toinenkin, ja b) siitä, että lattiaa on työstetty pikkuhiljaa eteenpäin muiden hommien välissä. 

Tässä juurakoista vapaaksi raivattu maalattia, eli lähtötilanne. Käytimme perustuksiin lekaharkkoja, jotka saimme ilmaiseksi eräältä työmaalta. 



Haaveilin - ja haaveilen vieläkin - hieman erityyppisestä kalustuksesta tähän uuteen ruokailutilaan kuin mitä meillä nyt on mahdollista sinne toteuttaa. Toivoisin kovasti saavani tänne ison, vanhan astiakaapin lasiovilla, mutta nyt mennään köyhän naisen versiolla. 

Kun lattiasta oli 2/3 valmiina, kannoin vajaan keittöpäädyssä jo käytössä olleen emännänkaapin.



Kaapin hioin puhtaaksi vuosikymmenien pinttymistä aikomuksenani maalata se uudelleen. Hionnan jälkeen päätin kuitenkin jättää sen toistaiseksi maalaamatta. Kaapin päälle tein puulaatikoista tarjotin ja -lautashyllyt. Lisäsin laatikoihin tuon eturiman ja maalasin taustan puuvillan sävyisellä maalilla.




Lattiaan on käytetty sekä uusia lankkuja että venevajan purkulankkuja.


Vajassa on hankala ottaa hyvälaatuisia kuvia, tai ainakaan minä en siinä tunnu onnistuvan. Kummassakin päädyssä on ovet luomassa vastavaloa; samoin seinälautojen väleistä paistaa aurinko sisään. Ikkunoita ei ole lainkaan, joten pilvisellä säällä vaja taas on jopa liian hämärä.

Hämärän yleisilmeen ja käsittelemättömien seinälautojen sävyn vuoksi vajaan sopivat parhaiten vaaleat tai värikkäät kalusteet. Niinpä tämä sinikeltainen ruokailuryhmä, joka on tähän asti ollut kesäisin ulkona, on hyvä valinta tänne.



Mikko ripusti kattoon tulevan ruokapöydän kohdalle Italiasta hankkimani kristallikruunun. Jippii, vajassa on ensimmäistä kertaa valo! Lamppu on hieno, mutta jäin miettimään, että onkohan se vähän liian pieni tähän korkeaan tilaan. Toinen vaihtoehto on, että sekä lampun kettinkiä että sähköjohtoa jatketaan, jotta lamppu ulottuisi alemmas…




Vajan toisessa päädyssä (ks. yllä) on jo käytössä ollut kesäkeittiöosuus. Uuden ruokailutilan, eli toisen päädyn ovensuuhun kiinnitin tilalta peräisin olevan naulakon, jolle olen etsinyt paikkaa. 


Itse en ole vielä muuten nähnyt lattiaa kokonaan valmiina, koska viime viikonloppu kului pojan E-jollakisoissa ja kummipojan rippijuhlissa. Nämä kuvat ovat toissaviikolta. Niiden ottamisen jälkeen Mikko kävi naputtelemassa lattian loppuun ja samalla tervasi sen. Yritän kuvitella, millainen tuoksu vajassa on. Lattia ehtii kuivua Juhannukseksi, jolloin nostamme ruokapöydän sisään, järjestelemme tuolit ja katamme pöydän juhla-aterialle. Melkein jo toivon sadetta, ettei kenellekään tule mieleen haluta syödä ulkosalla ;).   

Sateensuojassa,


50 kommenttia:

  1. Teillä joka paikkaan löytyy juuri sopivat tavarat. Tuokin keittiövaja on niin hieno kokonaisuus. Vielä jos jossain vaiheessa saat sen lasiovisen astiakaapin. Se olisi sopiva korupari tuolle kattokruunulle :). Melkein jo toivon teille sadetta juhannukseksi ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, asioilla on aina hyvätkin puolensa; riippuu, mistä näkövinkkelistä katsoo, joten sadetta odotellessa ;)).

      Totta, astiakaappi olisi kyllä kiva koru tähän kokonaisuuteen. Ja olisi se myös oikeasti tarpeellinen, koska säilytystilaa on nyt liian vähän.

      Poista
  2. Ihanan tunnelmallista teillä siellä ja kauniin luonnollisen sävyn olet saanut tuohon emännänkaappiin. Meiltä löytyi Vasikkasaaresta samanlainen, jonka käytin putsattavana soodapuhalluksessa. Nyt kaappi on kokonaan valkoinen, mutta haaveilen sen maalaamisesta jollain vanhan ajan värillä. Mukavaa juhannuksen odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Emännänkaapit ovat tosi yleisiä. Olen tyytyväinen tähän minun kaapin värisävyyn, joten en raskinutkaan lähteä koettamaan uudella maalilla :). En ole kuullutkaan soodapuhalluksesta aiemmin! Samoin sinne, kivaa odotusta, vajaa viikko enää edessä!

      Poista
  3. Näyttääpä ihanalta! Tuolla on varmasti mukava viettää juhannusta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näin minäkin uskon ja ajattelin vielä kipaista ostamassa kylmää iltaa varten fleece-huopia meitä ja vieraita lämmittämään :)

      Poista
  4. Aivan nappikeksintö nuo laatikoista tehdyt hyllyt! ❤️
    Ei huono ollenkaan tuo tila muutenkaan, oikein odotan kuvia sun juhannuskattauksessa....ja pienesti toivon sinne sopivaa sadetta :) (tänne en!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, katsotaan, kuinka pitkäikäiseksi tämä väliaikaisratkaisu jää ;).

      Meillä sataa niin harvoin, että voin ottaa muun Suomen sateet tällä kertaa vastaan, ja kun vaja on sisäänajettu ja tynnyrit täynnä vettä, voikin kuuma ja kuiva kesä alkaa :).

      Poista
  5. Hienosti olette kyllä onnistuneet keittiövajassanne kierrätystavaroita käyttämään! Ja minusta tuo köyhän naisen astiakaappi on kaunis juuri noin - ja nuo hyllyt sopivat sen päälle hienosti. Ja kristallikruunu on upea tuossa tilassa - ja sen kanssa sopisi se lasiovinenkin kaappi:)
    Upeaa juhannusta - satoi tai paistoi - tuolta ei kukaan malta ruokapöydän ääreltä poistua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaappi on suht matala, joten ajattelin, että hyllyt yläpuolella vähän tasapainottavat sitä. Seinät, katon reuna ja poikkiparrut ovat vain kaikki niin eri suuntiin vinossa, että vähän teki tiukkaa saada sommitelma toimimaan :)

      Niinpä, toivon, että kiva tunnelma ympäröi meidät täällä Juhannuksena satoi tai paistoi :). Samaa toivotan sinulle! Lämpimästi vaan vaatetta päälle ja hyvä menun ääreen, eikös?

      Poista
  6. Mahtava tila ruokailulle, kuin ulkona, mutta kuitenkin suojassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osuit naulan kantaan: tämä on aivan kuin ulkotilaa. Hiekanhiukkaset ja lehdet lentävät raoista sisälle. Siivota saa siis melko usein, mutta sateen tämän vajan katto pitää onneksi tiivisti ulkopuolella!

      Poista
  7. Aivan ihanalta näyttää keittiössänne ja kaikki sopii hienosti yhteen. Tuolla kyllä haluaisi syödä, vaikka ulkona paistaisi aurinkokin ja voittehan pitää ovet auki, niin mahdollinen kaunis sää näkyy sisälle.
    Tunnelmallista juhannusta ja toivottavasti sen verran hämärää, että saatte nauttia kristallikruunun loisteesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Odotukset tunnelmallisen Juhannuksen suhteen ovat korkealla :). Oikein ihanaa Juhannuksen odotusta sinulle Kristiina!

      Poista
  8. Hurmaavia huonekaluja ja ihana kokonaisuus<3!
    entäpä jos hankkisit kattoon lisää (pienempiä) kristallikruunuja ja tuo iso olisi se näyttävin keskipiste?Pienempiin ei tarvitsisi edes vetää sähköjä vaan olisivat vain koristeina muodostamassa isompaa kokonaisuutta...ison kruunun valo heijastuisi pienemmistäkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useampi kruunu voisi olla ratkaisu - tosin tämä kruunu on tosi pieni jo itsessään ;). Yksi vaihtoehto, mitä olen miettinyt, on sellainen, että hankkisin ison tämän paikalle ja siirtäisin tämän nykyisen pienen keittiön puolelle. Se kombinaatio voisi toimia.

      Poista
  9. Voi miten kauniita aarteita!

    VastaaPoista
  10. Oi että miten kiva paikka! Tuo kaappi on söpö tuollaisena! Ja nuo lautashyllyt on komeet! Voin kuvitella ihanan tervantuoksun.. Ja kattolamppu tuo luksusta. Se varmaan olisi mukava siinä pöydän yllä pitkällä johdolla. Kyllä tuolla kelpaa juhannusta viettää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos. Lampun laskeminen alemmas voisi auttaa. Täytyy arvioida tilanne sitten, kun pöytä on saatu alle ja miltä näyttävät yhdessä.

      Poista
  11. Lattia on niiiiin kaunis jo näissäkin kuvissa! Ihania Juhannusjuhlia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Kyllä se minustakin tuntuu ihan luksukselta, kun vertaa aiempaan multalattiaan :)). Samoin sinne!

      Poista
  12. Kauniisti siivilöityy auringon valo noista laudan väleistä!
    Voihan sitä aurinkoisina päivinä mennä sisälle varjoon viilentymään, eli toivotaan vaan aurinkoa jussiin ja kesään ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kesänä kyllä tarvittiin välillä varjossa viilentymistä! Joten toivotaan mieluummin sitä hellettä kuin sadetta, eikös? :)

      Poista
  13. Hurmaavaa, kerrassaan hurmaavaa ja kristallikruunu on kuin piste i:n päällä! Käsittelemätön sään suutelema puu ja raoista siiloutuva valo tekee tilasta suorastaan lumoavan. Tuo kaappi muuten muistuttaa hyvin läheisesti sitä meidän patakaappia, joka on yhtä keskiosaa suurempi versio teidän kaapista. Patakaapiksi sellaisia myös kutsutaan.

    On helppoa kuvitella miten viehättävä paikka tuo on juhannuksen viettoon, eikä siinä sateet haittaa mitään. Sateen ropina katolla varmaan vaan omalla tavallaan lisätä viehätystä. Onko teillä mitään lämmittäjää tuolla jos istuu iltaa pidempään ja sateet tuovat kosteaa koleutta tullessaan? Jos ei ole, niin teille voisi sopia samanlainen petroolilämmitin, jollainen meillä on hätävarana ja lisälämpölähteenä oikeen kovien pakkasten aikana. Se on hajuton ja tietenkin savuton, vaivaton ja miellyttävän lämmön tuottava vekotin, joka ei myöskään käytä kohtuuttomasti petroolia. Yhdellä tankillisella (4,5 litraa) saa lämpöä n. 14 tunnin ajan ja koska se lämpötohotus on tehokasta, ei lämmitintä tarvinne tohotella koko ajan. Tietenkään meillä ei ole tuvassa rakoja seinissä samalla tavalla ja ovikin on kiinni, mutta silti kovallakin pakkasella tuo vajaan 40m2 tupa menee liian kuumaksi jos parikin tuntia tohottelee lämmittimellä yhtä soittoa.

    Suloista suvea sinne! Tulkoon sadetta sen verran, ettei väki halua ulos uudesta hurmiolastanne ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana viesti, kiitos Johanna :). Kyllä tämä on ihan kylmä tila, ei mitään lämmitintä, mutta kävin juuri tänään ostamassa 6 fleece-huopaa viileneviä iltoja varten :). Katsotaan, josko me päästäisiin alkuun niillä. Luulen, että ihan tosi kylmällä säällä ei tässä vajassa tarkene tai edes tee mieli istuskella, vaan sitten siirrytään mökkiin tai kuistille. Onneksi nämä oikeasti lämpimätkin tilat on olemassa.

      Mitä suloisinta juhannuksen aikaa sinne teille Jovelaan!

      Poista
  14. Voi ilolla yhtyä Johannan ylistykseen! Ihana, superihana paikka ja tuo kruunu kruunaa paikan :)
    Toivottavasti ainakin vähän ripsii vettä, että saatte rauhassa ja hyvällä omallatunnolla syödä sisällä. Katsoin ensin, että olet laittanut verkot verhoiksi - vähän sellainen edekti tuosta tulee ja ne ovat seinällä viehättävät. Juhannuksen kattauskuvia odotellessa :)
    Mukavaa viikkoa ja tulevaa jussia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla, Anu. Kiitos tästä! Nämä ovat vanhoja verkkoja ja käytännössä jo käytöstä poistuneita. Kelpaavat koristeikseni.

      Kattauskuvia luvassa :). Hauskaa viikkoa sinulle!

      Poista
  15. Voi että, kun voi olla ihana paikka ja hienosti olet asetellut kaiken - kruunu kruunaa vielä koko kokonaisuuden! Olisko siinä ideaa, tehdä itse kaapinrunko ja laittaa vanhat ikkunat oviksi? Oi, ja vielä tervan tuoksu..:) Ihanaa juhannusta, nauttikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossapa olisi ehdottomasti ideaa! Eli vanhoista ikkunoista tehty kaappi olisi sellainen köyhän miehen versio, mikä kyllä päihittäisi tämän köyhän naisen vaihtoehdon. No, miehellä on kädet kiinni muussa, mutta laitan korvan taakse ja isken ehdotuksella sopivan hetken tullen! ;)

      Poista
  16. Voi ihanuus miten mahtava ruokailutila!!! Kaikki on niin kaunista ja keskenään sopusoinnussa ♥
    Maukasta ja mukavaa juhannuksen aikaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, ihana kuulla Ansku, ja sitä samaa teille!!

      Poista
  17. voi taivas mikä paratiisi teillä siellä on!! siitä tulee kyll aivan ihana :) minä sain tänään valtavan isot puskat miniän äidiltä ja niitä olen nyt istuttanut pisin pihaa :) tosin unohdin kysyä, että mitä lajia ovat, mutta ehtiihän sitä ;) meidän jussin suunnitelmat on kyllä ihan avoinna..johtuen kyllä näistä levottomista säätiloista..ei taideta saada hellettä ja sateella on aikas ankeaa lähteä yhtään minnekään tällä meidän 10 hengen sakilla :) minä odotan enemmän sitä seuraavaan vkloppua sillon meidän auton nokka suuntaa kohti pohojosen mökkiä :) Mutta Aivan Ihanaa Juhannusta Teille sinne!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jaana. Kiva kuulla kuulumisiasi. Toivotaan teille kuivaa säätä, voin ottaa tämän juhannuksen sateet kontolleni :)). Kalenterijuhlista ei kannata ottaa paineita, eihän? Kiva, kun pääsette mökille pian!!

      Poista
  18. Onpa ihana tunnelma. Hämäryys ja toisaalta kaikkialla siivilöityvä valo luovat ihmeellisen tunnelman. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hämyisä tunnelma meillä tosiaan on. Itsekin pidän siitä etenkin nyt, kun saatiin lamppu asennettua!

      Poista
  19. Ihana! Tuo kristallikruunu on kyllä oikea vajan kruunu :) Oi, meillä on noita samoja naulakoita ja tuoleja kotona Suomessa ja rakastan niitä. Panethan kuvia miltä vaja näyttää tervatulla lattialla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Ei-Leen! Kiitos kommentistasi ja hauska kuulla, että teiltä löytyy samoja kalusteita. Taitavat olla just niin perus talonpoikaista kuin vain olla ja voi :). En tiedä yhtään kuka ja missä kohtaa nämä on maalattu, mutta näistä värikkäistä kalusteista tulee itselleni aina vähän sellainen Villa Villekulla -fiilis ;). Laitan toki kuvia lattiasta ja silloin on pöytäkin jo kannettu sisään.

      Poista
  20. Voi eikä, maailman suloisin paikka!!! Nyt mä lähden ronttaan kotitalolla täyteen umpatun vähän rikkinäisen riihen tyhjäksi ja teen sinne juhannukseksi suojaisan paikan. Mietein työn määrää, mutta eihän tässä nyt enää muukaan auta kun tämmöisiä kuvia tänne laittelet!! Ohnoes, mun sydän suli. <3 Ihanaa juhannuksen aikaa teille!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olitkin mielessäni kun tätä postausta tein, sillä muistin että sulla on puuliiteri odottamassa samaa :)) Hommiin vaan.

      Poista
  21. Voi miten satumaiset vanhanajan tunnelmat teillä siellä on! Tuo luonnonvalo siivilöityy kauniisti vajaan ja sisustus on kuin naulankantaan pienellä kristallikruunu-yllärillä :) Kyllä kelpaa kemutella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, ja juu, nyt kemutellaan!

      Poista
  22. Ihana tunnelma!

    VastaaPoista
  23. Oo, miten ihana ja tunnelmallinen "sateensuoja"! Ja kruunu kruunaa kaiken, kyllä :) Onnea paljon, pelkästään lattiassa on varmasti ollut melkoinen uurastus. Nyt saatte nauttia palkinnosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirmu iso kiitos!! Kyllä otti koville - harvaa lattiaa on uurastettu vuosikaupalla ;). No, ei sentään ihan täyspäiväisesti, mutta kun muistelee että lato oli kattoon asti täynnä puutavaraa ja maa-aines metrin korkeammalla, tajuaa, miten iso homma tämä lopulta oli. Nyt nautitaan:) Hyvää Juhannusta teille!

      Poista
  24. Mikä tila, upeaa! Tuo astiakaappi näyttää maalaamattomana aivan täydelliseltä vajaan ja aah, kristallikruunu harmaanrouhevaa lautaseinää ja -kattoa vasten on nii-in chic! Ihanaa juhannuksen aikaa teille Iduriin!

    VastaaPoista
  25. Aivan upeaa tulossa - jälleen kerran ♥

    Rentoa Juhannusta teille !

    VastaaPoista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...