lauantai 28. maaliskuuta 2015

Reitti perille

Reitti, jota pitkin ajamme Iduriin ja takaisin on ihana mielenvirittäjä: Vanhan rannikkotien ja Fagervikintien seutu on kuin elävää tyylikirjan kuvitusta. Yleensä ajelemme tarkoituksella ihan rauhassa, nenä kiinni tuulilasissa vertaillaksemme laudoitus- ja ikkunajaotteluja, aitamalleja, ulkolaudoitusten ja karmien väriyhdistelmiä ja kattotyyppejä. Reitillä on toinen toistaan ihanampia torppia ja maatiloja.

Viime viikonloppuna aloin räpsiä autosta kuvia kivannäköisistä rakennuksista ja oikeastaan siinä huomasin, kuinka paljon niitä oikein onkaan - sain vauhdissa otettua jotenkin kunnollisen kuvan vain murto-osasta.

Tervetuloa rannikon maaseutureitille, jonka muuttuva maisema kurveineen on alkanut käydä meille tutuksi.









Loppupäässä mentäessä pellot ja luonto valtaavat enemmän alaa ja asutus harvenee.



Lossilla yli.


Tähän rantaan jätämme auton ja loput matkasta taittuu omalla veneellä.




Perillä parkkeerataan tähän. 


Kohta puoliin jäät lahden pohjukastakin ovat sulaneet ja tulemme ensimmäisen kerran rantautumaan yllä olevasta kuvasta katsottuna selän taakse, eli venevajan laituriin. Se tuleekin olemaan juhlallinen hetki :).

Olemme olleet tähän asti aikalailla omalla pläntillämme töissämme kiinni, mutta reitin dokumentointi kirvoitti keskustelun siitä, että pitäisi ottaa hieman enemmän aikaa lähitienoon tutkimiseen. Merireitit ja lähisaaret ovat meille tutumpia, mutta mantereen puolella rannikolla ja Idurin kotikunnan, Tammisaaren, keskusta on jäänyt vähälle koluamiselle. Kesälomalla aiomme ryhtyä turisteiksi ja tässä suhteessa ryhdistäytyä! Se tosin edellyttää, että koirakin on silloin pyhäkunnossa ja savihommat jätetty vähemmälle.


Olettko tekin samaa mieltä, että Mauro vain yrittää esittää tässä kuvassa arvokasta, vaikka on kuono savessa ja oikeasti itse harmittelee, että tuli juuri kastettua turkki hyytävässä nollakelissä?

Mukavaa viikonloppua!


24 kommenttia:

  1. Ai, miten ihana ajoreitti. Mekin ajellaan usein nenä kiinni autonikkunassa ihailemassa vanhoja taloja. Välillä etsitään vaihtoehtoisia ajoreittejä, että saisi taas nähdä uusia talovanhuksia. Täysin hoperöitä siis! :D

    VastaaPoista
  2. Ihanan näköistä! Matka mökille on aina sellainen hyvä siirtymä, vain joskus se on stressaava (jos kyydissä on kissat, muuta porukkaa tai on huono keli). Meillä se kestää neljä (!) tuntia. Talviaikaan pitää mennä tylsiä moottoriteitä, mutta kesäkelillä meillä on erityinen maalaisreitti, jossa minä kanssa aina tsekkaan suosikkitalojeni pihapiirit. Mauro ON arvokas, siitä ei pääse mihinkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, Tammisaari. Aikoinaan ennen mökkiä kun mekin purjehdittiin, niin Tammisaaressakin tuli oltua vierassatamassa. Kerran saavuttiin sinne tosi likaisina monien päivien luonnonsatamissa luuhaamisen jälkeen ja mentiin rannan yleiseen saunaan. Pukuhuoneessa oli kippo, johon sai jättää saunarahan omatunnon mukaan, eikä sillä kerralla saunassa ollut edes muita, ihan luksusta oli saunoa hyvissä löylyissä kahdestaan.

      Poista
    2. Me päästää kahta reittiä - tällä tiellä tunnelmoidaan ja isolla tiellä ajetaan jos on kiire. Se on kätevää, että on valinnanvaraa.

      Poista
  3. Muutama ihana "remonttikohde" siinä matkan varrella. Meilläkin on tapana katsella vanhoja taloja "sillä silmällä" ja muka haaveilla, että jos se olisi meidän talo, mitä tehtäisiin yms.
    Raaseporissa on paljon kesänähtävää turisteille, siellä mekin pyöritään... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu totta, mutta upeasti ihmiset näitä talojaan kyllä huoltavat! Sama täällä :)

      Poista
  4. Hienot maisemat! Ja kesällä ne vasta upeat onkin, talot tosin taitaa jäädä aika hyvin piiloon silloin :)

    Voi Mauro! Just sen näköinen, että mitäs tässä savesta ja vilusta, Iduriin mennään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä joo, nyt oli viime hetket räpsiä kuvia. Mauro elää hetkessä ;)

      Poista
  5. Kyllä on kauniit maisemat mitä ihailla! Me mieheni kanssa ajeltiin kans paljon ennen ja ihailtiin vanhoja taloja ja haaveiltiin että mekin joskus saisimme sellaisen! Ja nyt meillä on :)! Ja voi tota Mauroa, ilme kertoo aika paljon.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siinä voi käydä, kun tarpeeksi haaveilee ;)

      Poista
  6. Ihanan näköinen reitti. Varmasti kesäisin aivan upean näköistä!

    VastaaPoista
  7. Kaunis reitti ja Maurolla hyvä ilme:)

    VastaaPoista
  8. Kaunista seutua, pitäisi itsekin lähteä tuonne turistiksi.

    VastaaPoista
  9. Kuule, et usko, mutta katsopa mitä kirjoitin mun blogissani Tammisaaresta juuri eilen! ;-)

    Nuo kevätmaisetmat Suomessa aiheuttavat kyllä hurjaa kuumetta päästä pian omille nurkille Suomeen! Ihana postaus, tykkäsin

    VastaaPoista
  10. Voi ihanuus mitkä maisemat ja kuvat, voin vaan kuvitella miltä näyttää kesällä.

    VastaaPoista
  11. Kauniit ovat maisemat.
    Voi tuota Mauroa, hän on siinä just niin aristokraattisen näköinen :)

    VastaaPoista
  12. Kauniit ovat maisemat mökkireittinne varrella! Tammisaari on itselleni tuttu paikka jo lapsuuden ajoista asti ja voin lämpimästi suositella tutustumaan siihen lähemminkin :)
    Voihan vietävä tuota "Muta-Mauron" ylvästä ja itseensä niiiin tyytyväistä ilmettä ;)

    VastaaPoista
  13. Onpa kaunis reitti ajella, kesällä varmasti vielä kauniimman näköinen! Paljon upeita taloja matkan varrella. Voi tuota Mauroa :D

    VastaaPoista
  14. Selvä tapaus tuo Mauro, tekee kaikkensa esittääkseen, että ei tässä mitään ;-) Olipa kaunis ajoreitti!

    VastaaPoista
  15. Kuvat ovat suoraan kuin vanhasta ihanasta kotimaisesta elokuvasta. Vain asfalttitie paljastaa nykyajan. Ja merellähän onkin ikuinen kesä! ;-) Luulen, että Mauro yrittää harhauttaa katsojia vuodenajasta - kesälomareissustahan tässä on kyse. :))

    VastaaPoista
  16. Ihan samanlaista talojen ihailua harrastetaan täälläkin. Näin keväällä, kun puissa ei ole vielä lehtiä näkee paremmin pihojakin.
    Ihanaa kevään jatkoa sinne saaristoon!

    VastaaPoista
  17. Kiitos ihanaiset kommenteistanne!! Olen ollut reissussa enkä ehtinyt aiemmin vastaamaan. Aurinkoa viikkoonne ja pääsiäisen odotukseen!

    VastaaPoista
  18. Oi, mitkä maisemat, noissa sitä varmasti sielu lepää! Hassu Mauro :)

    VastaaPoista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...