sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Kevätsiivous

Onnistuimme tänään tekemään päiväretken saareen ja tavoitteena oli siivoilla vähän paikkoja talven jäljiltä. Kun seuraavaksi ollaan varmaan sitten jo yötä, on kiva mennä siivottuihin nurkkiin. Aikamoista olla vesillä jo tähän aikaan, kun päivämäärää miettii.

Aloitin kesäkeittiöstä, joka oli aikamoisessa pölyssä ja sotkussa. Se ei ensinnäkään jäänyt talviteloille ihan parhaimpaan mahdolliseen kuosiin. Venevajan työmiehet myös käyttivät sitä loppuvuodesta taukoparakkinaan. Keittiövaja menee muutenkin helposti sotkuun, kun joka nurkasta tuuli työntää lehtiä ja multaa sisään ja pieneläimet vipeltävät siellä meidän poissaollessamme. Rakennus on vähän kuin ulkotilaa tässä mielessä. Mutta sain paikat järjestykseen ja siistiä tuli!




Sitten siirryin kuistille, jossa lähtötilanne oli parempi ja selvisin tuuletuksella ja lattian lakaisulla. Ikkunat pitää pestä paremmalla ajalla. Levittelin pöytäliinat, tyynyliinat ja pikkumatot ulos lakaisun ajaksi.






Kiva oli saada paikat siistimmiksi, mutta päivän kohokohta oli piknikkimme Mikon kanssa ikiomalla, upouudella, sikahienolla - superlatiivi + superlatiivi - laiturilla. Ihan arkiseen tyyliin vaan, mutta se juuri riittää. Miten kivalta tuntuikaan nyt tässä istuskella auringossa juomassa kuumaa mehua ja syömässä eväitä, kun jotain tällaista on toivonut ja odottanut niin pitkään. Onnea on ottaa tästä ilo irti.




Ensi viikonloppuna tulemme tänne toivottavasti jo yöksi. Siispä 'ei kiitos' niille luvatuille yöpakkasille, että meri pysyy auki. 

Aurinkoista mieltä kaikille,

54 kommenttia:

  1. Näistä kuvista tuli todella hyvä fiilis!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiitti Marru kivasta kommentista!

      Poista
  2. Oi ihanaa! Ja ensi viikonloppuna yöksikin! Olen kyylännyt säätiedotteita ja pitäisi olla ainakin poutaa vielä silloin, joskin viileämpää. Mutta aamuauringot tuolla, ah! Ihana laiturikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saara, ihanalta tuntuu! Joo toivottavasti ens viikonlopun suunnitelmat onnistuu, mutta en ota paineita. Kevät on joka tapauksessa niin poikkeuksellisen aikaisessa, että kyllä tässä ehtii vaikka mitä, eikös vaan :).

      Poista
  3. Täydellinen picnic!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli! Harmi, ettei tähän saanut liitettyä pientä jääpinnan aiheuttamaa sirinää ja avoveden liplatusta ääninauhana ;).

      Poista
  4. Upeaa, että pääsitte korkkaamaan uuden laiturin picnicin merkeissä jo nyt. Sää oli mitä upein :) Kelpaa siinä istuskella!
    Kuisti on myös erittäin viehättävän oloinen. Toivotaan, että kevätsää pitää meren auki ja päästette pidemmällä ajalla nautiskelemaan saaristotunnelmasta tulevana viikonloppuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli todellakin upea sää, ei edes yhtään tuulenvire osunut tuohon laiturille :)). Toivottavasti teillä oli samat kelit! Kiitos, kuisti on minun olohuoneeni - muualla vielä on karumman näköistä. Kivaa viikon alkua sinne Anu!

      Poista
  5. Hauskan näköistä vanhanajan huvilaelämää. Tekstiilit pihalle ja paikat putsis kleen. Tänä vuonna kausi alkoi aikaisin ja jatkuu toivottavasti pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tänään oli todellakin sellainen huvittelupäivä huvilatyyliin - ei kummempia paineita, vaan pientä puuhaa siellä täällä auringon paisteesta nauttien. Tätä lisää, nautin niin!

      Poista
  6. Mahtavaa, että pääsitte jo Villa Iduriin. Kyllä mökkeilykausi houkuttaa täälläkin jo kovasti. Niin kovin keväisen ja vähän kesäisenkin näköinen aurinko vilahtelee kuvissa. Antaa lupauksen tulevasta. Ihanaa odotusta teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saga! Täytyy kyllä myös todeta, että tänään aurinko oli tosiaankin jopa kesäinen. Ja mikäs sen parempi merkki siitä kuin kyykäärme. Sellainenkin siis saatiin tänään kohdata. Oli lämmittelemässä samaisessa ihanassa auringossa :).

      Poista
  7. No onpas idyllisen näköistä. Piknikin onnistuminen ei taida olla eväistä kiinni vaan tunnelma, sää ja seura ratkaisevat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! No just niin - heikommillakin eväillä piknik vetelee, kun on nämä muut seikat kunnossa ;).

      Poista
  8. Varsinkin noissa ylemmissä kuvissa (missä ei näy jäätä :) oli jo niin"kesäinen" tunnelma. Ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole enää metsässä ja maastossa lainkaan lunta. Vesi pukkaa mennä vielä jäähän yöaikaan. Päivä sitten sulattaa sitä kilvan, mutta kesää kohti!

      Poista
  9. Eiks olekin meille suotu mahtavat kelit nauttia elämän pienistä iloista ♥

    VastaaPoista
  10. Oi, voin kuvitella miten hyvä oli pitää evästauko laiturilla! Toivottavasti pääsette yöksikin.

    VastaaPoista
  11. Ihania kuvia täynnä kevätfiilistä! Näissä kuvissa silmät ja sielu lepäävät ♥
    Me joimme tänään pullakahvit laiturilla Aurajoen rannalla. Auringon lämpö ja valo olivat houkutelleet paikalle "muutaman" muunkin ;)
    Toivotaan että meri pysyy auki, niin pääsette yöpymään ihanassa Idurissa ensi viikonloppuna! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se aurinko kummasti kaivaa meidät suomalaiset poteroistaan ja talviunestaan esiin :).

      Poista
  12. Ihan huikeeta, että pääsitte käymään. Viikonloppuna oikein hermoilin Teidän (minulle täysin tuntemattoman Villa Idurin porukan :)) :)) )pääsyä saareen. Nin olen tarinoissasi mukana !!! Meillä nimittäin idässä Emsalössä oli vielä lahti pitkälle jäässä. Lännessä saaressa Högsårassa on jo vedet vapaina, siellä meillä mökki kuitenkin vielä uinuu talviunta toistaiseksi. :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että miten tämä - hengessä mukana olosi - lämmittää mieltä! Olet näemmä saanut sen vaikutelman, että olemme aina ensimmäisinä koettelemassa kepillä jäätä ;)). Kiitos Ammari kivasta kommentista. Meidän venerannassa oli aamusta mennessä kevyt jääriite vain, illalla palatessa kaikki oli sulanut. Perimmäisissä lahdissa ja pohjukoissa on edelleen sitkeä jää. Parin kevään kokemuksella meidän veneranta on jossain "puolivälissä" - ei ihan ensimmäinenä aukea, muttei viimeisenäkään. Toivottavasti pääsette liikkeelle pian tekin!

      Poista
  13. Voi että kuinka näistä sun postauksista tuleekin se mökinkaipuu ja kesänkaipuu ja ennen kaikkea SAARISTONkaipuu! Meillä se mökki kyllä onneksi on ja sijaintikin on saaressa, mutta voisin vaihtaa sijainnin Saimaalta hieman lähemmäs Espoota... :-) Onneksi pidät tätä blogia, tulee aina niin hyvä mieli näistä jutuista ja kun saa seurata teidän touhujen edistymistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, mikä huippukivalta tuntuva kommentti, Hannis. Oma pakopaikka on ihana olla, olipa missä tahansa :)). Aurinkoista viikkoa sinulle!

      Poista
  14. Tuo teidän kuisti - aah! Se on sitten oikea unelma. Kiva, että reissu saareen onnistui nyt. Täälläkin pienveneitä ja kalastajia pyöri loppuviikosta alkaen ensimmäisen kerran oikein useampia. Toivotaan, ettei takatalvi yllätä tulevana viikonloppuna! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että - kaunis kiitos. Tuntuu erityisen kivalta kuulla tuo sinulta, kun itse asut oikeassa karkkitalossa :)). No, kuistiin olen panostanut ja muilta osin meillä vallitsee hillitympi tyyli. Kuten sanottu, kuisti on olohuoneeni ja halusin siitä sellaisen valoisan kukkaissaarrekkeen ;).

      Poista
  15. Tykkään tuosta kuistista, se on aivan mahtava. Voin kyllä kuvitella, mikä hinku teillä on jo päästä Iduriin tällaisten ilmojen pidellessä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihana kuulla - kuisti on pieni helmeni ja sinne on ikävä :).

      Poista
  16. No niinpäs oltiinkin ihan samoissa puuhissa viikonloppuna! Laituri oli varmasti ihana paikka piknikille.
    Tuli niin raikasta ja puhdasta. Siinä ihan sielu puhdistuu samalla.
    Ihanat tekstiilit ja kauniin värisiksi maalatut huonekalut, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hauska yhteensattuma oli kun luin blogiasi ja samoja käänteitä sieltä :)) Kiitos Irene kauniista sanoistasi.

      Poista
  17. Voi miten kevät onkaan saapunut Iduriin ja puuhat sitten sen mukaisia! Vaikka et mäntysuovasta maininnutkaan, mielikuvissa leijaili mäntysuovan suloinen tuoksu läpi koko luennan :)

    Ajatella, se on taas kevät! Mitä ihanuuksia se tuokaan tullessaan Iduriin!

    Ps. teet kyllä "purkukuntoisista" ihan uuden käsitteen. Niin valtavan sievää, idyllistä ja kutsuvaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan oikein haistoit ;). Muita pesuaineita ei meillä Idurissa olekaan kuin astianpesuaine ja mäntysuopa.

      Kiitos, kommenttisi tuntuu tosi kivalta. Juuri näinhän se on, että tässä on kova yritys saada purkukuntoinen näyttämään säilyttämisen arvoiselta, sillä sitähän tällaiset talot oikeasti ovat!

      Poista
  18. Täydellinen laituriretki täydellisine eväineen :). Ja kiva oli taas pitkästä aikaa päästä kurkistamaan aurinkoiselle kuistille. Kyä se on niiiiin kevät ny <3. Takatalvet menkööt munkin puolesta johonkin muualle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kevät juu jo täällä - en minäkään usko pahempaan takatalveen, en!

      Kumma kyllä, täydellisyyteen ei paljoa välttämättä tarvita, nytkin riitti ruisleipä ja mehu ;).

      Poista
  19. Näyttää tosi kivalle!

    VastaaPoista
  20. Oijoi, superlatiivi superlatiivi! Niin ihanan näköistä kaikki...ja tuo kuisti <3. Ymmärrän täysin tunteenpalon laituria kohtaan. Laituri on ihmiselle hyvin tärkeä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se niin tärkeä :). Ikävä kyllä emme vielä päässeet veneellä ajamaan omaan laituriin lahden jäiden takia vaan vielä saimme hyppelehtiä veneestä rantaveteen. Luksusta tulee olemaan ihka ensimmäinen SIISTI ja HELPPO rantautuminen. Pieniä asioita oppii arvostamaan, kun niitä ei ensin ole - pätee kaikkeen! Hyvä että ymmärrät tunteen palon. Luulen, että rantautumisessa saatamme ihan liikuttua onnen kyyneliin asti ;).

      Poista
  21. Näyttää siltä että olette viettäneet täydellisen päivän, nämä on niitä pieniä hetkiä mistä pitää nauttia! Näyttää niin kauniilta paikalta jossa on varmasti ihana viettää kauniita kesäpäiviä! Ihana blogi! Aurinkoisia kevätpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä sen sanoit! Niin sanotusti täydellinen päivä tosiaan. Kiitos Mia kauniista sanoistasi ja samaa toivotan sinulle!

      Poista
  22. Ihanaa retkeilyä kevätauringon paisteessa. Toivotaan, ettei pakkasia tule, että pääsette viikonlopulla taas paratiisiinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein paratiisi... no, myönnetään, sitä tämä Idur kyllä meille on, eli osuvasti sanottu :). Veit sanat suustani: toivotaan, ettei enää pakkaset pauku!

      Poista
  23. Oi ihanaa kevättä siellä! Hassua muuten, että siivoaminen on erityisen kivaa kun kyse on kevätsiivouksesta :) Aurinkoisia kevätpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta muuten - yhtään ei kevätsiivous tunnu rasittavalta vaan päinvastoin, sitä puuhaa, puunaa ja tuulettelee paikkoja ilolla :).

      Poista
  24. Tätä on niin kiva seurata, pääsee itsekin ihan fiiliksiin! Olenko muuten aikaisemmin kehunut noita kesäkukkatyynyjä? Ihana kuosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla! Tyynynpäälliset ja samaa kuosia olevan pikku pöytäliinan bongasin viime kesänä Hemtexin poistolaarista. Minulla kun ei ole kukkapenkkiä, niin kuosi tuo vähän väriä ympäristöön :). Ajattelin myös, että mahdollinen ajan mukanaan tuoma haalistuminen voi tuoda vuosien saatossa tähän kuosiin entistä parempaa tunnelmaa.

      Poista
  25. Oi kevään ihanuutta:) Ja kuistin :) Kyllä teidän kelpaa :) Tosiaankin toivottavasti sääennusteet eivät pidä paikkaansa. Täällä meilläpäin aurinkoa ja lämpöä tarvittaisiin moniksi päiviksi, jotta lumimassat suostuisivat sulamaan. Sitä odotellessa on kyllä niin mukavaa -ja kaihoisaa- käydä muiden blogeissa seuraamassa kevään edistymistä muualla Suomessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti - kiitos siitä :). Meillä on kyllä tänä vuonna jäänyt, joskin viime vuonnakin, talvi todella lyhyeksi. Viikonloppuna oli melkein jopa kesäinen fiilis. Jos tuuli ei osu lahdellemme, tänne muodostuu helposti sellainen oma mikroilmastonsa. Saaren takana tai avomerellä voi olla ihan toisenlainen keli. Joutuisaa kevään odotusta sinulle Viherrilli!

      Poista
  26. Ai että on kiva kesäkeittiö, kyllä tuolla kelpaa touhuta! Ja tuo teidän kuisti on kerrassaan ihana :) Varmasti oli mukava fiilis päästä talven jälkeen käymään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Mari kommentistasi - se kohottaa fiilistä entisestään :).

      Poista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...