sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Olipa kerran kesäpäivä

Mietin eräänä päivänä viime kesänä, miten tärkeää olisi pystyä taltioimaan palanen omaa ihan tavallista puuhastelua eikä esimerkiksi blogissa keskittyä pelkkiin aikaansaannoksiin. Elämän koko hauskuushan piilee siinä, että nauttii tavallisesta tekemisestä. Isommat työt lomittuvat AINA pienten arkipuuhien sekaan, vaikka näistä jälkimmäisistä vähemmän huomaa kertoa. Olen työstänyt viimeisinä vuosina myös sitä, miten nauttia elämästä juuri nyt, ei joskus tulevaisuudessa. Onni tulee siitä, millaiseksi arkensa tekee – ja ennen kaikkea siitä, miten arkensa kokee.

Ajattelinkin näin keskellä sydäntalvea piipahtaa hetkeksi kesäiseen arkeen. Päivälleen tasan 7 kk sitten päätin yhden päivän ajan kirjata kaikki arkiset askareeni muistiin. Kun nyt palasin tuohon tekstiin, olivat  totta puhuen pienet nyanssit jo osin pyyhkiytyneet mielestäni. Ihan kuin olisi lukenut jonkun toisen tarinaa. Hassua.

Tavallinen päivä


Heräsin ja nousin katsomaan kelloa. Se näytti 8.24. Siinä samassa herätin luonnollisesti myös Mikon. Maurokin vähän lotkautti korviaan. Otin pimennysverhon auringon puolelta pois ja totesin vallitsevan säätilan luomumenetelmin: itätuuli jatkuu edelleen, joskin aavistuksen heikenneenä.

Olin varmaankin herännyt lampaiden ääniin mökin ulkopuolella. Kas, mikä dilemma: mökkipolulla kaksi pässiä pohtii, lähteäkö eri suuntaan kaverista, vaikka onkin laumaeläin ;).


Lähdin hakemaan kahvimaitoa ylhäältä, sillä meillä on jääkaappi päätalolla. Mauro jolpotti kintereilläni. Tänään on minun vuoroni hoitaa aamukahvit. Huomenna taas Mikon. Päivän ensimmäinen nousu ylös talolle. Kuuma päivä tulossa. En ole aiemmin laskenut talolle nousuja per päivä, mutta olemme todenneet jääkaapin sijainnin päätalolla edesauttavan hyötyliikuntaa. Alas tultuani nappasin kupit ja mutteripannut kesäkeittiöstä. Keitämme ja juomme joka aamu kaksi pannullista kahvia - normipäivänä siis koko päiväannos kerralla.

Mikko oli sytyttänyt sillä välin tulen mökin kamiinaan. (Se on jostain syystä hänen pestinsä joka aamu.) Latasin kahvipannut ja emalikupit maitoineen liedelle. Aamukahvihetki on päivän kiireettömin luksushetkemme. Tavalliseen tapaan höpisimme ja filosofoimme jonninjoutavia itseämme viihdyttääksemme - aamulehden puuttuessa.

Mökin ovi oli auki ja aamutuuli tasasi kamiinan lämpöä. Mauro asettui mökin rappusille aamuaurinkoon ja kuunteli meitä. Kohta olisi niin kuuma, että koira välttelisi aurinkoa.


Mistä tänään aamukahvilla puhuimme?

- suunnittelimme halkopinon sijaintia lopullisen ratkaisun vielä odottaessa tuloaan

- pohdimme paljun hankintaa sisääntuloaukolle, josta olisi avoin merinäköala (tietäen, että paljua tuskin koskaan hankittaisiin).

- filosofoimme saaristolaiselomme ja purjehtimisen välisiä eroja miettien, sopivatko nämä kaksi asiaa elämässämme vielä joskus yhteen: alkaisivatko saviset saappaat ja multa kynsien alla häiritä, jos olisi purkkari lahdella lillumassa ja pääsisimme tekemään sillä reissuja valkeissa puuvilla-asuissa...

...heh heh. Ja sen sellaista. Katsos vaan, aamutuokioon vierähti puolitoista tuntia - tavallista sekin.

Mikko ryhdistäyi ja lähti hommiin. Minä järjestin rantamökin vähäiset tavarat paikoilleen. Julkaisin illalla luonnostelemani blogipäivityksen, käväisin lukemassa ja kommentoimassa parissa blogissa. Vein maidon jääkaappiin: toinen nousu päätalolle. Kurkistin poikien kamariin. Juniori oli herännyt ja luki akkareita kuulokkeet päässään. Moikkasimme. Seniori veti vieressä syvää unta.


Mikko kantoi tyhjillä maaliämpäreillä veto-ojasta maata lahjaksi saamaani istutuslaatikkoon, "Strömsö-lådaan", joksi sitä kutsumme. Mauro totta kai auttoi ojan kaivamisessa. Itse haravoin rantapolulta lampaiden papanat niitylle; tämä on jokapäiväinen lampurin homma, jos lampaat saavat juosta ihmisten pihapiirissä. Laitoin tiskiveden kiehumaan ja otin sillä välin esille Mikon äidin viime viikolla tuomat vanhat pitsilakanat. Sovittelin niitä uudelle ruokapöydälle ja mietin eri vaihtoehtoja pöytäliinan ompelemiseksi niistä.


Tekstailin äitini kanssa hänen tänne tulemisestaan. Tiskasin eilisillalta jääneitä astioita.



Soitin seniorin rippipapille muutamasta tulevan leirin käytännön asiasta. Muistin, että tänään on edesmenneen isäni syntymäpäivä.

Juniori käveli alas aamiaista odottaen. Otin korin ja läksin hakemaan aamupalatarvikkeita jääkaapista: kolmas nousu talolle. Kurkistin kamariin, seniori nukkui edelleen. Alas tullessani poimin muutaman kissankellon näköisen kukan rinteestä kannuun ruokapöydälle. Eivät taida olla kissankelloja…



Söimme kolmistaan aamupalaa, joka on muodostunut vakioksi: ruisleipää, tuoremehua, maustamatonta jugurttia, mysliä ja hunajaa. Ihastelin kukkia ja mietin, että tänä vuonna olen poiminut niitä maljakkoon laiskemmin kuin viime vuonna. Juniori häipyi riippumattoon akkareiden ja kuulokkeiden kanssa. Makuupussi oli lentänyt ulkopuolelle, koska alkoi jo olla tosi kuuma. Ah, kesä!


Vein aamiaistarvikkeet jääkaappiin: neljäs nousu. Seuraavaksi saa luvan olla Mikon vuoro. Vilkaisin kelloa: jo yli 12. Yritin herättää senioria ja sanoin, että joutuu nyt tekemään aamiaisensa itse, koska se on jo korjattu pois. Vastausta ei kuulunut. Totesin mielessäni, että onpa kuuma päivä talsia tätä väliä. Alhaalla vaihdoin mekon alle bikinit odottamaan päivän hikisintä hetkeä.


Mikko ja Mauro saivat Strömsö-lådan täytettyä niin, että siihen mahtuu vielä muutama säkillinen kunnon multaa päälle. Siirryimme sortteeraamaan ja kantamaan viimeisiä venevajassa olevia tavaroita muualle. Jaksoin kantaa venevajan purettavan eteislattian kivibetonimassaa pari keikkaa pikkulaan johtavan polun viereen, jonne teemme pengerrystä. Mikko jaksoi muutaman legin minua enemmän.



Huomasin seniorin livahtaneen kesäkeittiöön syömään aamiaismuroja. Hmm, kello oli jo yli yksi. 

Kävin ehdottamassa juniorille, että hän tulisi kanssani uimaan, mutta ei hän lähtenyt, joten pulahdin yksikseni vilpoisaan veteen. Huomasin, että viime päivien kova tuuli oli tuonut kylmempää vettä lahdelle, mutta hyvä niin – vesi vaihtuu. Näin Mikon olevan nousemassa talolle päin, joten huusin hänelle, että tuo samalla kalakeittotarpeet jääkaapista.


Kävin pesemässä perunat meressä ja juniori auttoi sipulin ja porkkanan pilkkomisessa. Keitto oli hetkessä liedellä porisemassa. Katoimme juniorin kanssa pöydän ja pahus, huomasin, että voirasia puuttui, joten lähdin hakemaan sitä talolta: viides nousu. Talolla maanittelin senioria lounaalle, vaikka hän olikin vastikään syönyt. 

Mikko lopetteli purkuhommiaan venevajassa, kävi uimassa ja vaihtoi siistimmät vaatteet ylleen, koska he olivat poikien kanssa lähdössä mantereelle kauppaan.


Söimme ja kävimme läpi Mikon kanssa kaupasta tarvittavat ostokset. Miehet ottivat mukaan neljä jätesäkillistä sekajätettä (huh, taas päästiin eroon roskista, mietin) ja tyhjät vesikanisterit. Mauro meinasi hypätä myös veneeseen ja oli silmin nähden pettynyt, kun joutui jäämään kanssani saarelle. Komensin Mauron perääni, mutta hän ei totellut millään ja jäi venevajan kulmalle pitkäksi aikaa katsomaan lähteneiden perään.


Tiskasin tiskit ja mietin, että voisin tehdä jotain omaa juttua nyt, kun olen kerrankin yksin - harvinaista!

Huikkasin Mauron väkipakolla mukaani ja nousin talolle. Oliko tämä jo kuudes nousu vai meninkö laskuissa sekaisin? Ai että, kun on kuuma. Olisin voinut jäädä puuhaamaan uloskin, mutta ajattelin pysytellä välillä varjossa. Mauro jäi edelleen portaille katselemaan alas muun perheen perään, vaikka heidän menostaan oli jo yli puoli tuntia!



Laitoin Maurolle makuupaikan tuvan lattialle,  komensin koiran sisälle, ja hieman vastahankaisesti hän makuupaikalle asettui. Oli selvästi edelleen mieli maassa, kun ei päässyt muiden matkaan.

Otin esille tuvassa säilytyksessä olevat valokuvakehykset ja jostain kirpparilta mukaan tarttuneen kasvikirjan. Olin jo pitkään suunnitellut parin kivannäköisen sivun kehystystä. Otin kuvat keskiaukeamalta, jotten joutuisi leikkaamaan kirjaa. Tämä DIY valmistuikin nopeasti, muutamassa minuutissa. Vein kehystetyt kuvat kuistin ikkunalle odottamaan jotain mahdollista myöhempää sijoituspaikkaa.


Ainiin, muistin, että kuistin punainen seinä kaipasi korjausmaalausta ja nyt siihen olisi sopiva aika. Punamultaa oli purkinpohjallinen jäljellä navetan maalauksen jäljiltä. Maalasin huonot kohdat suht kuivalla pensselillä, niin säästyin ympäristön suojaamiselta. Sekin tuli valmiiksi muutamassa minuutissa.


Tuvassa oleva peilipiironki pisti silmääni, niinkuin monen monta kertaa aiemminkin. Lähes joka päivä sen nähdessäni mietin, mitä ihmettä tälle pitäisi tehdä? Piironki on liian iso tähän torppaan. Ja liian tumma. Otin siitä kuvan ja ajattelin jossain vaiheessa kysyä viisailta blogilukijoilta mielipidettä. (Kiitos kommenteista, joita keräsin viime syksynä!)


Mauro heräsi lyhyestä unestaan ja juoksi ulos haukkumaan kirkuvia lokkeja. Huomasin, että koira oli vähän savinen veto-ojan kaivuuprojektin jäljiltä, joten päätin lähteä uittamaan sitä. Laskeuduin alas varovasti kuokka kädessäni, sillä olemme nähneet polulla käärmeitä. Nyt, kun siinä oli ollut hiljaista jonkin aikaa, saattaisi käärme olla uskaltautunut esiin. Komensin Mauron pysymään takanani, kunnes reitti olisi selvä. Ei käärmeitä, joten jatkoimme rantaan. Mauro hyppäsi mereen ja minä tein saman perässä.


Uituamme näin venepaikalta, että rantamökin ovi oli jäänyt auki ja kaukaa katsottuna näytti ihan siltä kuin lampaat tepastelisivat mökin portailla. Ei kai ne hyvänen aika sisälle mökkiin ole menneet?! Otin mekkoni kiveltä ja pinkaisin katsomaan. Mauroonkin tuli eloa ja iloa, kun alkoi tapahtua. Mauro oli paikalla ensimmäisenä ja villiintyi nähdessään kenkäni hujan hajan maassa. Mitä ihmettä, ovatko lampaat leikkineet niillä?? Ihan järjestykseen kyllä mielestäni olin kenkäni jättänyt mökin portaille. Maurokin otti yhden suuhunsa ja hyppeli ympäriinsä. Minun ehdittyä paikalle lampaat ottivat pari askelta poispäin ja sain kurkattua sisälle. Huh, ei papanoita siellä.


Kenkä ja papanat



Hus lampaat mökin edustalta! Hain haravan ja siivosin papanat kauemmas mökin edustalta. Mietin, että kuuden lampaan kanssa voisi olla viisaampaa, etteivät ne pääse ihan asumusten viereen. No, ensi vuonna mietitään aitausasia uudestaan.

Otin mökistä mukaani pari lehteä, jotka olin lukenut jo moneen kertaan. Päätin jatkaa rauhassa "elämästä nauttimista", kun ei tarvitsisi huolehtia muista, mitä nyt kuudesta lampaasta ja koiran viihtymisestä näin kaksin minun kanssani.


Otin pienen lasillisen viinin ja veden sekoitusta (Italiasta opittu janojuoma) ja nostin jalat pöydälle. Ajatelkaa - keskellä päivää! Selasin kolme lehteä, mutta huoh, tunsin, että on liian kuuma istua suorassa auringossa. "Mennään Mauro sittenkin mökkiin lepäämään ja viilentymään", sanoin. Tällaistakaan ei ole ennen tehty keskellä päivää, mietin. Me radikaalit.

Miten tämä päivä tuntuu nyt niin pitkältä, kun on päättänyt kiinnittää huomiota kaikkiin pieniin yksityiskohtiin? Ehkä siksi, etten ole tänään tehnyt mitään sellaista isompaa urakkaa, kuten talojen maalausta tai muuta. Aikaa jää silloin lukuisiin pikkuaskareisiin ja edes takas juoksenteluun. Mietin, että on poikkeuksellista olla yksin näin pitkään, mutta se tekee hyvää.

Päästin Mauron sängylle, koska se oli puhdistunut ja ehtinyt kuivua. Avasin läppärin ja ryhdyin lukemaan blogipäivitykseeni tulleita kommentteja. Tavalliseen tapaan ilahduin, kun kommentteja oli tullut, vastailin niihin ja lukaisin muita blogeja.

Kävin päivittämässä juniorin PM-kisojen facebook-ryhmän sivuilla muille vanhemmille infoa tulevista tiimivaatteista. Olin jossain tarmon puuskassani ottanut joukkueen vaateasian hoitaakseni ja nyt vähän kaduin sitä. 

Surffailin netissä ja aloin toivoa, että Mikko ja pojat tulisivat pian. Vilkaisin kelloon, ja se oli vähän yli kuusi. En ollut viikkoihin ollut näin kauaa koneella. Nälkäkin alkoi vähän kurnia vatsassa. Soitin Mikolle ja he olivatkin jo ajelemassa takaisin päin. Kuten arvelin, he olivat käyneet syömässä matkan varrella. Uutta ruokaa ei siis tarvitsisi laittaa, joten lähdin hakemaan itseäni varten eilistä pastakastiketta jääkaapista. Siitä riittäisikin vain yhdelle, joten hyvä, että muut olivat syöneet mantereella.

Oliko tämä jo seitsemäs nousu päätalolle? Keitin pastat ja söin. Maurokin sai ruokaa.

Odottaessani perhettä kotiin päätin hakea oksasakset ja mennä suuaukon suuntaan harventamaan lepikkoa. Olen suunnitellut tähän kohtaan tonttia parempaa uima- ja auringonottopaikkaa, sillä siitä on avarampi näköala merelle ja vesi syvää ja kirkasta. Sain isoja oksia katkottua ja raahasin ne yhteen kasaan. Ranta avartui hieman, mutta osaan puista tarvittaisiin kyllä moottorisahaa. Kannoin paikalle pari tuolia ja nostelin vedestä pyöreitä kiviä ylös rannalle. Hyvää lihaskuntojumppaa. 



En tarkkaan tiedä, kuinka kauan olin puuhannut oksien ja kivien kanssa, mutta väsyin ja istahdin tuolille, jonka olin tuonut paikalle. Mauro tähysteli kaloja ja minä odottelin perheen miehiä palaavaksi. Lopulta kuulinkin moottoriveneen äänen ja he ajoivat sisään. Tulivat niin yllättäin, etten ehtinyt napata kuvaa. 

Vein Mikon tuomat ostokset ylös jääkaappiin. Kahdeksas nousu, jos laskin oikein. Tulin takaisin ja istahdimme Mikon kanssa pöydän ääreen juttelemaan. Pohdimme - jälleen kerran - venevajan kohtaloa. Katselimme vajaa ja mietimme, mitä purettavaa rakennuksessa vielä on. Ratkaisua, mitä sille tapahtuu, ei vieläkään ole, mutta johtoajatus on rakennuksen tehokas keventäminen ja kuoriminen  nähdäksemme todelliset ongelmakohdat.

Sovimme, että on aika laittaa sauna päälle, vaikka onkin kuuma. Pojat olivat lähteneet ajelemaan jonnekin veneellä. Kun he jonkin ajan päästä tulivat, huokasin, että tajusivat onneksi tulla tällä kertaa sisään hiljaisella vauhdilla, naapureita häiritsemättä.


Saunoimme ja kävimme iltauinnilla päivän jo hämärtäessä. Pojat nousivat kamariinsa ja läksin itse heidän perässään astioiden kanssa (yhdeksäs, ja toivottavasti vihoviimeinen, nousu) tehdäkseni pojille jääkaapilla iltapalaleivät. Myöhemmin alhaalta käsin komensin heitä tekstarilla hammaspesulle. Miten ne eivät vielä tähän ikäänsä mennessä ole itse sitä oppineet pitämään mielessä? Vai kuvittelenko vain? Pyysin Mikkoa vuorostaan menemään ylös viemään heidän tuomaansa tuoretta juomavettä pojille  kamariin. Tuikkasin sillä välin poltettavat roskat tuleen.


Teki jo mieli vetäytyä Mikon ja Mauron kanssa rantamökkiin. Ei mutta voi, vieläkö pitäisi mennä kerran ylös. Mikko oli tankkaamassa venettä, joten päätin hänen nakittamisensa sijaan lähteä itse yläkaivolle täyttämään kaksi ämpäriä – toisen kukille ja toisen lampaille. Kastelin kukat, ja Mikko kävi kaatamassa toisen ämpärin lampaiden juoma-astiaan. Lampaat tosin olivat jo aikaa sitten kaikonneet iltapuhteilleen metsään. Alakaivomme on kovalla käytöllä saunan vuoksi ja ylhäällä on parempi veden laatu, joten siksi tarjoilemme yläkaivon vettä lampaille. 

Katsoin kelloa: 22.10. Oliko tämä ollut tavallinen päivä Idurissa? Ei sitten sinne päinkään. Tai tavallaan kyllä. Pitäisikö kirjoittaa huomennakin kaikki ylös? Josko se olisi tuiki tavallinen päivä? Voisi vaikka pyykätä tai jotain… Ei, huomasin, että ei minulla kuitenkaan ole kahta samanlaista päivää. Ja toisaalta nautin niin siitä, että päivillä kuitenkin on jokin tietty samankaltainen rytmi. 

Illalla mökissä sytytimme kynttilät ja tartuimme hetkiseksi kirjoihimme. Kuten tavallisesti, en montaakaan sivua ehtinyt lukea, kun alkoi jo uni painaa silmää. Ai niin, valoverhot vielä ikkunoiden eteen. "Rakas, jaksaisitko nousta ja laittaa verhot?" Mikko jaksoi. Päivän kuumuus väsytti koko kropassa. Ajattelin: jes, huomen aamulla se olisin minä, joka saan loikoilla sängyllä hetkisen pidempään, sillä on Mikon talolle nousu- ja kahvinkeittovuoro. 

Tänään kesää muistellen,


47 kommenttia:

  1. Ihana kertomus :)). Tuli niin ikävä kesää ny ku pellollakin tuiskuttaa lunta iha vaakatasossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! voih, meilläkin on ihan kauhea viima juuri nyt :(

      Poista
  2. Loistava pieni aikamatka kesäpäivään, kiitos! Ihan oikein asetuin lukemaan ja tunnelmoimaan. Melkein itku tuli siitä kuvasta, jossa Mauro on aamuauringossa portaalla - niin ikävä tuli kesäaamuja. Kaunista! Meilläkin on päätalo "ylhäällä", ja kun tulee paljon vietettyä aikaa rantasaunalla, niin polkua tosiaan tulee trampattua lukuisia kertoja kesäpäivässä. Hyvää liikuntaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä - kesäaamuja kaipailen niin, että! Kiva, että aikamatka tepsi ja taidatkin sitten tietää sinäkin, miltä tramppaaminen ylös ja alas kesäkuumalla tuntuu :)

      Poista
  3. Tosi ihana postaus! Kiitos että saimme viettää ihanan kesäpäivän saaristossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♥. Erityisesti näin talvella tällainen arkijuttu tuntuu ihmeellisen ihanalta, mutta kyllä onneksi sen tietää siinä hetkessäkin, miten auvoisaa elo kesällä on.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Niinpä - nyt taas odotellaan :)

      Poista
  5. Ihana muistelo... kevättä ja kesää alkaa jo kaipaamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ja niinpä alkaa kaivata. Sieltä se taas tulee onneksi 100 %:n varmuudella :)

      Poista
  6. Arki on parasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, ihan parasta!

      Poista
  7. Ihana päivä ja ihanaa kesää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan kuinka nautin päivästä jo siinä hetkessä ja jälkikäteen lukiessa siitä riittää lisää kivaa oloa :)

      Poista
  8. Ihana kirjoitus. Tällainen on hyvä idea tuoda kesä talven keskelle!! Kiitos;)
    Jos me kaikki tehtäisiin tällainen kirjoitus kesällä talteen, olisi kiva lukea niitä vuorollaan pitkin talvea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. Kun en saanut juttua heti seuraavana päivänä postattua, päätin jättää sen kokonaan talveen. Alunperin piti julkaista se tammikuussa, tasan puoli vuotta kesään -hengessä, mutta unohdin ;).

      Totta, voi kunpa olisinkin tajunnut kehittää tästä haasteen!

      Poista
  9. Ihana päivä! Pitäisi useammin kirjata tuolla tavalla päiviään ylös, jotta voisi sitten myöhemmin niitä itsekin lueskella, kun miettii miten aika rientää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! en minäkään saanut kesällä enää muilta päiviltä näin yksityiskohtaisia muistiinpanoja ylös, mutta silloin tällöin olisi kiva, jos tällaisen jaksaisi tehdä. Jälkikäteen myös huomasin, että kuviakin olisi pitänyt olla napsittuna vielä paljon enemmän.

      Poista
  10. Voi miten mainio arkinen päivä, leppoisaa ja toisaalta silti touhua täynnä. Onneksi olet taltioinut hetken ylös. Näitä arjen pienia asioita ei juuri muistaisi ja niistähän se elämä koostuu, pienistä hetkistä toistensa perään. Ylä - ja alamäistä - kuvainnollisesti tai konkreettisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh heh, ylä- ja alamäkiä tosiaan ;). Tuolta päivältä kylläkin muistan, että mieli pysyi varsin hyvin siellä yläkerrassa koko päivän, vaikka ravata saikin :). Mikäs sitä kesällä on ollessa. Juuri noi pienet puuhat tekevät kivan arjen!

      Poista
  11. Minä kaipaan jo kesän lokoisia päiviä, jotka ovat täynnä puuhastelua :) kevät on kiireistä aikaa viljelyineen, mutta kun kasvu on hyvässä mallissa kesällä on joskus aikaa kellahtaa siimekseen lueskelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin: lokoisuus ja puuhat limittyvät yhteen sopivassa suhteessa ja siinä on täydellinen kesäpäivä! Kuumuushan sitä tekemisen tahtia myös mukavasti hidastaa :)

      Poista
  12. Olipas kiva tarina ja juuri sellainen päivä, jollaisen minäkin voisin viettää! Täällä jo hieman odotellaan kesää ja kesäkotielämää... No, kolmen kuukauden päästä jo varmaan siivoillaan paikkoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo näitä voisin minäkin viettää päivätolkulla :)

      Olen yllättävän kärsivällinen juuri nyt tuon kesän odotuksen kanssa. Tai tarkoitan, että ihan vielä ei ole edes odotusta ilmassa. Kerään kai vielä tyytyväisenä voimia tulevan kauden remonttiin, hah!

      Poista
  13. Noita kuvia katsellessa ja puuhista lukiessa voi vain huokaista, että mihin ihminen talvea tarvitsee?! Kyllä kelpaisi nauttia pari sisustuslehteä auringossa ja sitten napata kauniit kellokukat kannuun ja siirtyä parvekekahville :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi kuukausi talvea riittäisi minulle hyvin! Tämä ylös kirjaamani päivä oli kyllä siinä mielessä poikkeuksellinen, että muu perhe ei pyörinyt jaloissa, vaan sain kerrankin tehdä, mitä lystää - ensi kesänä toistan harjoituksen :).

      Poista
  14. Niin kaunista, että tuumin voiko olla tottakaan, täällä talven keskellä. <3 Sydämellistä sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän epätodelliselta minustakin koko juttu vaikutti, kun luin sitä täältä etäisyyden päästä hehhee. Samoin sinulle, Tiia!

      Poista
  15. Onni on arkinen kesäpäivä! Olen aina ihaillut eteerisen kauniita kuviasi. Aivan ihana tuo ensimmäinen kuva. Muistelen usein myös kuistin ikkunasta otettua kuvaa joskus aikaisemmin. Tulisipa jo kesä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osuvasti sanottu, näin on!

      voi ei, tässä päivityksessä en niinkään kiinnittänyt huomiota kuvien laatuun, vaan ovat enemmänkin arkisesti dokumentoituja pikaotoksia - ehkä juuri tuota ensimmäistä lukuunottamatta :). Mutta kiitos, tykkään kuvaamisesta ja "eteerisen" tunnelman etsiskelystä :)

      Poista
  16. Kiitos kesäpäivästä talven keskelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä, kiva, jos piristi mieltä :)

      Poista
  17. Ihana kesäpäiväpostaus saariston sydämestä! Kiitos Pilvi, kyllä piristi kummasti varsinkin näin myrskyisenä talvipäivänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Totta, ajoitus tälle olikin sattumalta osuva, kun todellinen talvimyrsky temmelsi kaiketi ympäri Suomea.

      Poista
  18. Voi miten onkin mukava lukea kesäpäivästä ja katsella kesäkuvia näin talven keskellä. Ja mukava kaikenkaikkiaan seurata tätä blogiasi ja Villa Idurin elämää. Mahtavaa kun ahkeroitte niin ja säilytätte ja kunnostatte vanhaa.
    Löysin tänne jokin aika sitten ihan sattumalta jonkun muun blogin kautta (varmaan Nonnan Apinalandian), ja mikä hauskaa, huomasin heti että ihana anoppisi on kummitätini. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä? Hauskaa! Nyt en ihan heti yhdistä, kuka siellä kirjoittelee, mutta eiköhän se selviä :). Kiitos kun jätit viestin ja mukavaa kevään odotusta sinulle!

      Poista
  19. ihana postaus:)

    VastaaPoista
  20. Oih, miten mielekäs pomppaus kesään!
    Noin ylöskirjattuna sitä huomaa, miten paljon yhdessä päivässä tuleekaan tehtyä asioita!
    Nyt iski kesän kaipuu, ikkunasta näkymä tiputtaa todellisuuteen; ulkona sataa lunta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu niinpä, saman huomasin, että kaikkea pientä puuhaa tulee näköjään leppoisana kesäpäivänä tehtyä vaikka kuinka. Nyt on melko karut kelit tosiaan, mutta eiköhän tästä pian jo päästä kevääseen!

      Poista
  21. Hei Pilvi, olen seurannut blogiasi mielenkiinnolla! Ihania juttuja kirjoitat, olen saanut paljon inspiraatiota myös meidän saaristohuvilan remontointiprojektiin. Hyvää kevättä ja kesän odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että miten hienoa saada kuulla tämä ja kiinnostavaa, että siellä on saaristoremontoija kuulolla :)). Kiitos kun jätit viestin ja ihanaa kevään ja kesän odotusta myös sinulle!

      Poista
  22. Ihana tarina <3 Melkein kuin päiväuni, vaikka olikin totta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru. Niinpä, ihan päiväunelta tuntuu nyt minunkin mielestäni :D

      Poista
  23. Sanoisin mukavan rennoksi päiväksi, ei aikatauluja vaan omaan rauhaan tekemistä. Samalla kun luin, tuli niin ikävä kesää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olet oikeassa, tämä oli ehkä hieman poikkeuksellinenkin päivä, kun ei ollut työtinkiä - usein on!

      Poista
    2. Blogisi on kyllä ihan paras, tämäkin kesäinen kirjoitus tuntui kuin pieneltä lahjalta talven keskellä.

      Poista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...