sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Ja mitä sanoi perhe?


Ennen leivoin paljonkin, mutta viime aikoina olen harmitellut ajan riittämättömyyttä tähän puuhaan. Eilen puuhasin pitkästä aikaa kaikenlaista, mitä vain sattui mieleen juolahtamaan, ja niinpä päätin ryhtyä ensimmäistä kertaa raakakakun valmistukseen. Saaressa ei ole uunia, kun on vain tuo kesäkeittiö, joten kypsennettävät leivonnaiset eivät tule siellä kyseeseen. Kokeilu liittyy siis tavoitteeseen saada vähän isompi kylkiäisrepertuaari kahvitteluhetkiin.

Asiassa kuin asiassa inhoan pilkuntarkkojen ohjeiden noudattamista, joten päädyin tässäkin tapauksessa soveltamaan useammista netistä löytämistäni raakakakkuresepteistä omani: pohjaksi tein manteli-taateli-kaurahiutale -massan; välikerrokseen laitoin cashew-pähkinöitä, hunajaa, avocadoa ja banaania; päälikerrokseen 1/3-osan välikerroksesta lisäten siihen mustikoita, kookossokeria ja aavistuksen rahkaa. 

Kakku oli 2,5 tuntia jähmettymässä pakkasessa, ja maistui ihan sikahyvältä!

Valitettavasti kakkupala lautasella ehti hieman sulaa, koska unohdin kuvata sen heti, heh heh ;)) Pahoittelut!  


Ne, jotka syövät kypsentämätöntä ja kuumentamatonta raakaruokaa ideologisista syistä, välttävät myös maitotuotteita raaka-aineena. Itse sallin mieluusti kakun koristukseksi ja täydennykseksi nokareen kermavaahtoa. Minulle tärkeintä ovat kakun superterveelliset, puhtaat raaka-aineet ja valmistus ilman uunia. Tulen varmasti tekemään näitä jatkossakin, sillä valmistus oli yllättävän helppoa!


Sivukommentti: Arabian lautanen on jokin aika sitten 1,70 eurolla tekemäni löydös kirpparilta.

Ja mitä sanoi perhe yhdestä suusta, kun huusin heitä syömään terveyskakkua? 

- Onks meidän pakko syödä tota? (Ilmeitä on harmi kyllä mahdoton kuvailla.)

- On. 

Ja mitä sanoivat, kun olivat varovasti hivuttaneet yhden lusikallisen kakkua suuhunsa? 

- Yllättävän raikas! (tämä useaan kertaan toistettuna) 
- Todella hyvää! (ja niin edelleen) 

Kyllä äiti taas tiesi ja sai käännytettyä kaikista trendeistä tyhmän tietämättömän perheensä ajan hermolle :).

Mitä parasta sunnuntaita kaikille!



26 kommenttia:

  1. Anonyymi12.36

    "Nälkä on paras kokki" sanovat jotkut viisaat ja tuota lausetta voi vapaasti mukailla. Mielikuvitus ja rohkeus ovat sen hyviä kavereita. Olen melko innokas leipoja, mutta raakakakkuja en ole kokeillut minäkään kuin kerran (paremminkin olisi vonut onnistua...), katsellut kyllä jo jonkin aikaa sillä silmällä ohjeita, että ehkä rohkaistun vielä uudelleen. Aikaansaanoksesi näytti herkulliselta ja mukavaa, jos oli vielä helppo tehdäkin. Meidän kokkauksesta kiinnostuneiden harteillahan tämä joukkojen valistus on aina levänny ;)

    Arabian lautanen oli se, joka kirvoitti täällä päässä isoh OH! huudahduksen; varsinainen kaunotar!

    Terveisin Keekeläinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lautasessa oli ihan pikkiriikkinen lohkeama, joten veikkaan alhaisen hinnan johtuneen siitä. Keräilen eriparisia sinivalkoisia astioita, joten tämä sopii loistavasti kokoelmaan ja pieni särö vain tuo sopivaa patinaa kattaukseen :)

      Siitä vain kakuntekoon - ja läheisiä valistamaan ;)

      Poista
  2. Hieno käännytys!

    Minä olen mennyt viimeiset melkein yhdeksän vuotta sillä että voi voi, kun puuhellan uuni ei kuumene niin paljon kuin leipomiseen tarvittaisiin ja muuta ei ole, kyllähän minä muuten tietenkin niin mielelläni leipoisin... mutta pitäisiköhän kuitenkin kokeilla raakakakkua jossain vaiheessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, käännytys onnistui, heh.

      No voi, nyt ei enää tuo tekosyy tepsi! Kokeile ihmeessä. Perusidea on se, että pohjaan tuhteja pähkinöitä/manteleita ja taateleita, päällikerroksiin pehmeämpää cashew-pähkinää ja muut pöperöt. Oikaisin jopa siinä kaikki ohjeet, että casheweja olisi pitänyt liottaa. No enpä liottanut, muttei se mitään näyttänyt haitanneen. Ja kookosöljyn tilalle lorautin niin vähän oliiviöljyä, ettei maku tule läpi. Oliivioljy on paljon terveellisempää, vaikkakin syy oli se, ettei minun kaapista mitään kookosöljyä löytynyt!

      Poista
  3. Heh... ne on ne "ennakkoluulot" :))

    VastaaPoista
  4. En ole minäkään raakakakkuja kokeillut, mutta nyt kun niiden ohjeita näkyy joka puolella, niin pitäisi varmaan kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa! Saa herkutella hyvällä omatunnolla :)

      Poista
  5. Kiitos sammoin sinne sinulle ! Eilettäin nisua pitkästä aikaa pyöräytin, nuo raakakakut kyllä kiinnostanu pitkään . Raikkaus minullakin niistä puhuttaessa tullee ensiksi mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin minulla - olen ollut pitkään kiinnostunut kokeilemaan, mutta jotenkin pitänyt aloittamista työläänä. Nyt yhden kokeilun myötä tuli kynnys ylitettyä ja todettua sekä helpoksi että herkulliseksi :)

      Poista
  6. Hyvä äiti!! Tosi tosi herkulliselta kuullostaa;)
    Ja ihana lautanen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hyvä Mieli! Pitää olla myös silmänruokaa :)

      Poista
  7. Kiva että sait koko perheen käännytettyä! Minun katseeni kiinnittyi kyllä heti ensimmäiseksi tuohon aivan ihastuttavaan lautaseen, eikä herkulliseen kakkuusi, sori ;)
    Pähkinä, manteli, taateli sekä hunaja-allergikkona taitavat sitäpaitsi lähes kaikki raakakakut jäädä minulta syömättä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin, että lautanen varastaa huomion ;)

      Voi harmi, eivät taida nämä reseptit olla siis sinua varten :(

      Poista
  8. Niin monta kertaa on pitänyt kokeilla raakakakkua, mutta vielä jäänyt suunnittelun asteelle. Pitäisköhän vaikka ensi viikonloppuna. Varmasti hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisinkohan itse suunnitella vuoden päivät, hahhah, mutta vihdoin sain itseäni niskasta kiinni :)

      Kokeile ihmeessä. Jos vaan omistat blenderin tai sauvasekoittimen, niin onnistut varmasti!

      Poista
  9. Itse en oloe koskaan raakakakkua tehnyt, mutta tästä on hyvä ottaa oppia.
    Mainiot reaktiot perheeltä - ihan vähän ennakkoluuloja :D Äidit osaavat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos Anu!

      Minäkin kypsyttelin asiaa aika pitkään, mutta nyt voin kyllä suositella sinua vauhdittamaan ajatusta ;)

      Poista
  10. Ihan samat suunnitelmat täälläkin on muhineet jo jonkin aikaa, mutta aina sen kokeileminen on unohtunut jostain syystä. Ainekset ovat ihanan herkulliset, joten ei kai tulos voi muuta olla kuin hyvää. :)
    Avokado kuulostaa mielenkiintoiselta täytteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse ajattelin seuraavaksi tehdä vadelmasta. Marjoja vaihtamalla saanee helposti aina erilaisen kakun loihdittua :). Avocadoa ei kaikissa selailemissani ohjeissa ole ollut, mutta se tuo makuun kermaista pehmeyttä. Käytän sitä paljon muutenkin smoothie-juomiin ja rahkaan, jotta muut raaka-aineet voivat olla vähärasvaisempia.

      Poista
  11. Täytyy uskoa, että hyvää on, kun kerran on kakusta kysymys. Minä' en ole raakakakkua vielä ikinä maistanut enkä vielä ole innostunut sellaista itse tekemään. Mutta olisihan siinä ideaa, että taikoisi seuraavaksi tuollaisen terveellisen kakun. Heti voin laskea meidän sakista ainakin yhden ennakkoluuloisen, jonka kakkupala jäisi minulle bonuksena ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halusin nimenomaan lasten kannaltakin kokeilla tätä, koska kaikenlaista makeaa he enemmän haluavat syödäkin. Jos saa korvattua makeanhimon superfoodilla (flavonoidit ja terveelliset rasvat), niin puoltaa paikkaansa!

      Poista
  12. Kuulostaa herkulliselta ja näyttääkin hyvältä! kakuksi ei ehkä arvaisi, mutta jostain mustikkajälkkäristä menisi ihan täysin.

    Joutuu testaamaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, Johanna, täytyy ottaa paremmat kuvat seuraavalla kerralla. Kun kakku tulee jähmettyneenä pakkasesta se myös näyttää kakulta :). Maku on myös parempi jääkylmänä, joten tein aloittelijan virheen siinä, etten heti palojen jakamisen jälkeen laittanut jäljelle jäänyttä kakkua takaisin pakkaseen. Vaikka raikas onkin, kakku on pähkinöiden takia myös aika tuhti, joten me ainakaan emme sitä kerralla pystyneet tuhoamaan (halkaisija n. 20 cm).

      Poista
  13. Ihan uusi juttu minulle, ensimmäistä kertaa kuulen raakakakusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, no kiva, että pääsit myös trendikartalle :) Vakavissaan: kiva, kun tulee buumeja, jotka perustuvat aidosti terveellisyyteen ja hyvään makuun. Kakkua ennen olen kokeillut muutamaa suolaista raakaruokareseptiä; kun raaka-aineet ovat herkullisia ei lopputuloskaan voi olla muuta kuin herkullista!

      Poista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...