perjantai 7. marraskuuta 2014

Tilausvahvistus

Ennen varsinaista aihetta kerron, että kaikki Kesäkoteja-kirjan arvontaan osallistuneet saivat vielä uuden mahdollisuuden, kun ensimmäisen Anonyymi-voittajan email-osoite ei toiminut.

Juniori oli jälleen onnettarena - ilmoittaen numeron 57. Siispä onnea 57. arvontaan osallistuneelle  Sarille blogista Arjen iloja! Lähdenpä tästä nyt etsiskelemään sähköpostiosoitettasi tai jos ehdit nähdä tämän ensin, tipauta postiosoitteesi minulle: pilvi.villaidur(at)gmail.com.

*

Ja sitten asiaan. Monta kuukautta kestäneiden neuvottelujen ja yksityiskohtien säätämisten jälkeen annoimme eilen venevajan korjausfirmalle tilausvahvistuksen. Hui, vähän hirvitti tehdä tällainen iso tilaus kerralla, mutta ajatelkaapa, hirsiarkkujen teko alkaa jo tänä viikonloppuna! Projektin käynnistyminen voisi olla syy poksauttaa samppanjapullo. Olo on niin huojentunut. Mutta taidan tästä huolimatta säästää poksauttelut vasta ensi vuoteen. Projektissa voi vielä tulla mutkia matkaan, joten on ehkä parempi juhlia vasta siinä vaiheessa, kun on vankat rakenteet ja perustat paikoillaan.

Mauro käy vieläkin uimassa. Niin kauan kuin jäät tulevat. Nämä kuvat ovat reilun viikon vanhoja. 


Tältä näyttää ranta saaressa, jonne asti pääsemme auton kanssa ja jossa veneemme on parkissa.


Pian venevajan nykyinen "ilmava" vaihe on muisto vain! Itse asiassa vaja on todellisuudessa vieläkin kuoritumpi kuin alla olevassa kuvassa. Mm. lattialankut ja vasemmalla näkyvät portaat on kerätty kierrätykseen.

 

Projektin eteneminen piristää kummasti syksyä. Toivottavasti teillä on siellä myös pieniä piristyksen aiheita, joista iloita!

Toivottelee,


33 kommenttia:

  1. Homma etenee nyt joka tapauksessa, tuli mutkia matkaan tai ei! Eipä uskoisi kuvista, että mennään marraskuussa!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Meillä teinari pakkasi uikkarin viikonlopun partioleirille, menee kuulemma uimaan jäiden sekaan, mitä siellä paikallisessa pikkulammessa jo on.....hrrr! Pelkkä ajatuskin puistattaa!
    Ihanaa, kun teidän vajaprojekti on käynnistynyt toden teolla, kaikki menee varmasti sujuvasti ja ensi kesänä teillä on uusi ja uljas vaja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä enemmän kunnioitusta herättävät veteen pulahtavat ihmiset! Koiran vielä jotenkin ymmärtää :)

      Poista
  3. Onnea projektille ja päätökselle ennen kaikkea!
    Eikös ole ihana tunne, kun saa jonkin ison asian ratkaistua. Mieli kevenee kummasti, vaikka myös ajansaatossa lompsakin, mutta silti. Elämästä pitää nauttia, siksipä on hyvä tehdä valintoja, jotka tuovat hyvän mielen :)
    Iloa viikonloppuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tämä on pitkälle vaikuttava valinta ja hyvältä tuntuu. Kiitos Anu!

      Poista
  4. Mauro on kyllä kova jätkä! Ei haittaa kylmät vedet eikä mitkään :D Ihana.

    Ja wohoo, siitä se nyt lähtee! Iloista viikkaria <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kutkuttaa, kun iso projekti lähtee käyntiin…jee. Kiitos samoin Taru!

      Poista
  5. Ihana juttu! Uskomme, että kaikki menee venevajan kanssa hyvin!! Lopussa kiitos seisoo;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluan uskoa samoin :)) Nyt on kyllä kovasti pohdittu, varmisteltu, laskettu ja neuvoteltu. Ainakaan ei näistä voi johtua, jos jotain yllättävää tapahtuu.

      Poista
  6. Hienoja uutisia tosiaan ja ilman muuta saa ja pitääkin poksauttaa kuplajuomapullo sen kunniaksi! Hienoa että homma vieläpä alkoi saman tien.

    Mauro on jo niin paljon harrastuksia, että alkaa mennä pää pyörälle jo kaikista niistä... vielä kylmän veden uimarikin..

    Mukavaa viikonloppua teillekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh heh, Maurolla taitaa olla meistä kaikkein monipuolisin elämä harrastuksineen. Kun sitä itsekin osaisi vielä heittäytyä vastaavalla innolla kaikkeen, niin olisi AINA yhtä kivaa kuin sillä ;)

      Poista
    2. :D Mainio Mauro!

      P.S. Sinulle on tunnustus / pieni haaste tämän päivän blogipostauksessani: http://matkallamerenneidoksi.blogspot.fi/2014/11/inspiraatiota.html

      Poista
  7. Asiat etenevät :) Niinhän niillä on tapana. Pian jo naputtelet postausta, kuinka ajoitte paatin uuteen talliin. Melkein toivoisi, ettei aika menisi näin vauhdilla. Saisi olla fiilistelymatkalla pidempään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä kummallisesti pelottaa, että koko projektimme (7 rakennusta) ovat valmiit liian nopeasti! No, meidän tilanteessa pelko on aivan naurettava ja todellakin aiheeton, sillä tässä puurretaan vielä pitkään ;). Pitää todellakin muistaa fiilistellä tätä "matka"-osuutta.

      Poista
  8. Upea paikka venevajalle, tai meilläpäin venekuurille. Itse haaveilen tuommoisesta myös! Olet Skumpat ansainnut!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ole moista sanaa - venekuuri - kuullutkaan koskaan. En ole vielä skumppaa poksauttanut…saas nähdä :)

      Poista
    2. Itäisellä Suomenlahdella, venekuuri, tai jopa pelkkä kuuri...

      Poista
  9. Kaikkea hyvää projektiinne! Fiksu kommentti tuo nauttia matkasta. Osaisipa sitä todellakin nauttia keskeneräisyydestä. Niin ja olisihan se ihana osata heittäytyä Mauron tavoin hetkeen -vaikka kylmään veteen! Hyvää viikonloppua skumppalasin kanssa tai ilman!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos NJ - meillä on varmaan just niin pitkällinen projekti, että on pakko ottaa koko juttu vaan suosiolla nautinnon kannalta :)

      Poista
  10. Vau, hieno uutinen ja onnea siitä :) Ihana Mauro ♥ Miten teidän lampaat voi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari. Eivät voi enää mitenkään, eli on pantu ne jo lihoiksi :( Meillä siis vain kesälampaat, tai no, kesä-syksy -lampaat. Teurastus aina lokakuussa.

      Poista
  11. Tiedän tunteen, miten asioiden lukkoonlyöminen helpottaa kerralla stressiä. Onnittelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla onkin siitä varmasti paljon kokemusta ja tiedät, mistä puhut. Meillä tämä on ihan uusi tilanne, kun kerralla tullaan saamaan toisten toimesta valmista ja nopeasti! Tuntuu kivalta vaihteeksi.

      Poista
  12. Olipa hieno uutinen, onnea! Heh, multitalentti Maurolla on täällä hengenheimolainen, sillä pikkukoiruus pulahti viimeksi eilen hyiseen veteen polskimaan =D
    ps. blogissani on sinulle haaste

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, kiitos! Terveiset sinne hengenheimolaiselle :)

      Poista
  13. Aivan mahtavaa!! Kiitos! Laitan sinulle postia tulemaan. :):)
    Inspiroivaa projektiaikaa! Itse pulahdin muutaman kerran mereen viikonlopun aikana. :) Aivan mahtava tunne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huh huh, onko olemassa ihmisiäkin, jotka vielä pulahtelevat!? :)

      Laitan kirjan postiin :)

      Poista
  14. Mauro on aika kaveri:) Meidän Rikua ei saa millään uimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riku taitaa olla fiksu kaveri :) Mauro ui silläkin uhalla, että saa vesihännän ja kuumeen!

      Poista
  15. Kaikkea hyvää venevajaprojektin kanssa! Se on niin ihana tunne, kun asiat alkavat vihdoinkin etenemään...

    Melkoinen koira tuo Mauro, omiamme saa "parhaina" päivinä houkutella lähtemään edes ulos asti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Kyllä Maurokin osaa olla kranttu: ei lähde ulos, jos on kamala koiran ilma ;)

      Poista
  16. Voi , olisinpa osallistunut Kesäkotikirjan arvontaan, mutta ehkä joudunkin nyt taas käpsimään kirjakauppaan... Maurolle terveisiä, että täällä uidaan kesät talvet, jos vain avantoa löytyy... Ja pikkuisen on tuota syksyn ilon aihettakin... Terv. Takaisin Mäntylään palannut eskapistiäinen;)

    VastaaPoista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...