perjantai 17. lokakuuta 2014

Heavy duty

Olen halunnut käpertyä omiin oloihini viime viikot ja huomaan jopa vähän vältelleeni tänne kirjoittamista. Kaikenlaista syksyn mukanaan tuomaa ankeutta on vähän ilmassa ja haasteita työrintamalla. Välillä asiat tuntuvat ylitsepääsemättömiltä.

Mutta, en ole luonteeltani pessimismiin taipuvainen, tai ainakaan luovuttaja, joten tiedän kyllä tämän menevän ohi. Tavallaan on hyvä, että samaan syssyyn osui myös lampaiden päivien päätös. Huoh,  kurjuuden maksimointia.


Niin. Viime viikonloppuna Idurin yllä leijui taas raskas tunnelma. Lähdin Mikon mukaan avuksi, koska en ole oikein koskaan arvostanut ajatusta "poissa silmistä, poissa mielestä".  Ajattelin, että kohdattava tämä teurastushetki on, jotta sitten taas "muistaisin" entistä paremmin, millä tavalla se liharuoka lautaselle päätyy.

Näin jälkikäteen analysoituna otin kaksipäiväisen operaation mielestäni niin hyvin kuin mahdollista. Kivaa se ei ollut - totta puhuen oli kova paikka. Ja huomaan kyllä, miten kova paikka tämä Mikollekin on. Hän oli myös aidosti huolissaan, miten kestän asian, kun on nähnyt viime vuotisen prosessini. Sain kiitosta, että olin mukana ja tukena, joten en kadu. Ei tämä mitään pelkkää miesten hommaa mielestäni ole, joten päätin jopa opetella lihan paloittelua ja olin Mikolla opissa. Tämmöinen raakalainen täällä siis kirjoittelee! Mutta raakalainen on ollut taas myös tunteidensa kourissa ja viisi päivää meni ennen kuin saatoin asiasta tänne mitään kirjoittaa.


Tämän kauden lampaista muistuttaa riipaisevalla tavalla enää tyhjä laidun ja avoin portti. Niiden olemassaoloon ehtii niin tottua tämän 5-6 kuukauden aikana ja kiintymistä en voi näköjään estää.



Mietin sitäkin, että meillä lihoiksi laittamisen tekee erityisen vaikeaksi se, että joudumme aina kertaheitolla luopumaan koko laumasta. Väitän, että useita satoja omistava lampuri ei joudu käymään samanlaisia tunnontuskia, jos teurastukseen menee kerralla vain pieni osa lampaista (joihin ei ehkä myöskään ole yksilökohtaista suhdetta) ja loppu lauma jää jäljelle. Me menetämme aina kaiken ja vieläpä yksilöityneet ja personoituneet eläimet. Tämän tajutessani annan myös omille tunteilleni enemmän oikeutta. Turha on edes yrittää, ettei tulevinakaan vuosina tuntuisi missään. Ei tähän voi paatua.

On siis hyväksyttävä tunteet otsa kirkaana, jos haluaa lihaa itse tuottaa. Ei voi mitään.


Paradoksaalisesti ikävöin lampaitamme. Odotan alkavaa viikonloppua. Nyt paistaa aurinko.


43 kommenttia:

  1. Anonyymi16.18

    No voi hyvä ihme. Mullekin tuli tippa silmään!! Mutta ehkä kaikkeen kuitenkin tottuu? 10 vuoden päästä sama tilanne ei tunnu yhtä pahalta?
    Olen jossain vaiheessa elämääni ollut n. 10 vuotta kasvissyöjä, kunnes tajusin että kehoni ja mieleni kerta kaikkiaan tarvitsee kunnon proteiinia. Mutta tuollainen yksilöity ja persoonallinen liha on aina parempi valinta ja saa ihmisen kiitollisuudesta nöyräksi. He elivät "minunkin vuokseni", et ole siis yksin lammashaikeutesi kanssa, jos näin saan sanoa.
    t
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä tottuuko ja toisaalta ehkä ei kuulukaan tottua. Mutta varmasti järki voittaa syyllisyys-ajattelun. Minulla on muuten ihan sama tausta, olin noin 15 vuotta kasvissyöjä ja tavallaan ajattelen, että se on hyvä pohja nykyiseenkin ruokavalioon: lihaa ei tarvitse syödä joka päivä tai kerralla paljon, vähemmänkin riittää! Kiitos Helena kommentistasi!

      Poista
  2. Ei varmasti ole helppo homma, mutta hyvä kun olette pystyneet jakamaan asian yhdessä.
    Vaikka keväällä kuinka tietää mitä syksyllä on edessä, niin ei se asiaa paljon taida auttaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikko on metsästänyt koko ikänsä, mutta lampaiden kohdalla joutuu lopettamaan omat kotieläimensä. On se eri juttu. Osuit oikeaan, jakaminen helpottaa todellakin asiaa, meidän molempien kannalta.

      Poista
  3. Se, että tuottaa itse lihat ja että eläimet ovat saaneet elää elämänsä hyvissä oloissa on kunnioitettava asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tämä on asian lohtu ja perustelu. Eivätkä ne onneksi lopustaankaan mitään itse ehdi ymmärtää, eli loppuun asti elivät kärsimättä tai stressaamatta mistään. Onneksi.

      Poista
  4. Kunnioitan suuresti sitä, että käytätte lampaiden lihat ravinnoksi. Mietin parhaillaan lihakanien hankkimista, ja samoja ajatuksia olen paljon käynyt mielessäni lävitse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaista kun opettelee ihan kylmiltään, niin ensimmäinen vuosi on pahin, kun kaikki tulee uutena. Itselläni tämä toinen vuosi meni jo paljon paremmin ja siksi haluan osallistua, että myös näen kunniakkaan ja kärsimyksettömän eläimen lopun. Se on hyvä nähdä, niin voi sitten käsitellä asian pelkkänä menetyksenä, mutta tietäen, että eläimen kannalta sekä elämä että kuolema on ollut niin hyvä kuin vain voi. Suosittelen ja kannustan todella kanien ottamista, jos se on teille joskus mahdollista!

      Poista
  5. Nostan sinulle hattua Pilvi! On kunnioitettavaa, että pystyit voittamaan itsesi ja siirtyä mukavuusalueesi ulkopuolelle ihan eri sfääreihin.
    Vaikkakin ranta ja haka on tyhjä, ovat kuvat kauniita ja teillä lampaat ovat saaneet ihanan elon ja olon siellä saaressa. Heitä on kasvatettu selkeästi rakkaudella :)
    Mikä näin järkevästi ajateltuna on sen parempaa, kuin syödä onnellisen eläimen lihaa, kun tasan tarkaan tietää, mistä se on tullut.

    Syksyn eteneminen tuntuu myös täällä. Reippaus meinaa kadota. En ole lainkaan loka-maaliskuussa parhaimmillani. Tunnustan olevani kevätihminen. Odotan talvipäivän seisausta, jotta tiedän sen jälkeen päivän pitenevän. Toisaalta nautin takkatulen loimotuksesta, odotan ensilunta ja joulun höpsötyksiä. Sittenhän kohta onkin jo kevät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä sen sanoit, kyllä tässä hommassa meikäläinen on jossain muualla kuin mukavuusalueellaan. Kiitos kannustuksesta Anu! Ihana kuulla, että siellä ruudun takana joku ymmärtää, vaikkei itse olekaan samaa läpikäymässä.

      Kummallista, miten syksy vetää lakoon… Yritetään kestää, sillä taas ollaan vähän lähempänä kevättä, eikö? :))

      Poista
  6. Nostan hattua tippa silmässä! Ja kuinka kauniita tunnelmaan sopivia kuvia. Tsemiä syksyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huokaus. Kiitos Annika, kun sanoit tuon.

      Poista
  7. Huh, huh Pilvi. Pysähdyttävä tunnelma ja kuvat. Kaikki niin kosketti ja tuli tänne puolelle saakka. Olet urhea, samoin miehesi. Kunnioitus teille. Syksy on edelleen kaunis saaristossanne! t; Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Hanna kauniista sanoistasi ♥

      Poista
  8. Uskon että tuo on aika kurja kokea. Ja totta varmaan on se mitä sanot, että kun joutuu luopumaan koko katraasta yhtäkkiä samalla kertaa, niin se tuntuu vielä vaikeammalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, kiitos kristiina ja aurinkoista viikonloppua sinulle!

      Poista
  9. Kuvat kyllä kertovat tunnelmistasi - nöyrä kumarrus kyynel silmäkulmassa sinne päin♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos - arvostan, että jätit tämän kommentin!

      Poista
  10. Ymmärrän tunteesi. Lapsuudenkodissani oli eläimiä, joita myös kasvatettiin ravinnoksi ja teurastettiin. Ristiriitaiset tunteet siinä joutuu läpi käymään. Olet kyllä urhea, että jaksoit käydä vaikeaa asiaa kohden!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki kasvattajat käyvät aivan taatusti jotain tunneprosesseja läpi, niin uskon, eli en taatusti ole poikkeus. Kyllä kai tämä luonnollisemmaksi muuttuu vuosi vuodelta. Toivon kuitenkin, etten ihan kokonaan paadu, koska pidän tuntemuksia terveen merkkinä ja se lisää lihan arvostusta.

      Poista
  11. Oikein sydämestä ottaa, täälläkin. Ja liikuttaa. Huomasin lukiessani miettiväni, että en varmaan ottaisi enää lampaita jos olisin sinä. Niin vellihousu lampaansyöjä täällä kirjoittelee. En tiedä miten kestäisin tuon luopumisen! Minusta on ihanaa, että annat tunteillesi kunnolla tilaa etkä leiki rehvakkaampaa kuin oletkaan. Voimia sinne, olet mielessäni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän, että nämä jutut riipaisevat eläinrakkaita lukijoitani ja joku ei ehkä käsitä alkuunkaan… En voi vaan olla kirjoittamattakaan, kun samalla prosessoin ajatuksiani. Kiitos kommentistasi, Saara. Usko pois, yritin kylläkin olla rehvakkaampi kuin olenkaan!! Mutta toisaalta asia on niinkin, että kun elää tämän jutun kanssa ja se on kuitenkin oma valinta, niin kaikki ehkä kuulostaa ulkopuoliselle vieläkin vaikeammalta kuin itselle.

      Poista
  12. Olen samaa mieltä, tuosta kerrallaan luopumisesta. Minulle tulee ikävä teurastuspäivänä pässejäni ja possujani, mutta asiaa helpottaa vuohet, uuhet ja kanat jotka ovat tulleet jäädäkseen. Voimia teille molemmille ja uusia ilonaiheita syksyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla samanlaisista ajatuksistasi ja kiitos myötäelämisestä. Toisaalta lampaiden kannalta on hyvä tulla pienenä laumana ja mennäkin sitten yhdessä - pääasiassa ne kun ovat laumautuneet meillä kuitenkin toisiinsa, eivät ihmisiin. Yritän keskittää ajatukseni tähän. Hyvää syksyä sinulle!

      Poista
  13. Täällä pala kurkussa ja silmät sumeina katselin kuvaa tyhjästä laitumesta. Kertakaikkisen urheita olette. Teidän kaltaisianne ihmisiä toivoisi olevan paljon, paljon enemmän tässä maailmassa. Voimia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii-in. Toivoisin, etten sykähdyttäisi liiaksi muita, kun kyse on kuitenkin omasta prosessistani, mutta tämän läpikäymisellä on oma tarkoituksensa. Kiitos Ansku kovasti sanoistasi, et uskokaan kuinka paljon kannustus auttaa muistamaan, miksi tämä kaikesta huolimatta on oikein.

      Poista
  14. Anonyymi9.06

    Maalaistalon kasvattina tunnistan tunteesi - ei siihen teurastusaikaan ikinä tottunut! Ei isänikään, joka muuten kyllä teki vaikka mitä. Vasikoitten ja possun teurastuspäivänä isä oli jotenkin kummallisesti usein sairas, päänsärkyinen, kuumeinen, "kipiä" niin että piti Nyypakan Veikko hakea elikkoa lopettamaan... Minä kävin pikkulikkana hurjana teurasauton kuskin kimppuunkin, kun talutti meidän rakasta Bella-lehmää lavalle. Ymmärsin mutten oikein hyväksynyt sitä, mitä eläimille tapahtui.

    Isompana sitä on vähitellen hyväksynytkin sen, että näin luonnonkierto menee. Kunniallinen elämä, arvokas kuolema, siinä on lihansyöjälle tavoitetta. Surullista se aina on, mutta olette antaneet katraalle hyvän elämän saaressa, surun tunteenne on aito ja oikeutettu.

    Voimaa syksyn harmauteen, lasketaan aikaa vuodenvaihteeseen, sitten alkakin päivät pidentyä ja valo taas voittaa.
    Terveisin pitkäaikainen lukijasi ja teksteistäsi sekä kuvista kovin nauttiva Keekeläinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Keekeläinen, olen otettu, kun jätit viestin. Itse kun en ole maalta alunperin ja nämä asiat eivät ole kuuluneet lapsuudessa arkipäivään tai ei ole niitä silloin joutunut kohtaamaan, joutuu asiaa ihan eri tavalla "opettelemaan" nyt. Kertomasi auttaa todella! Samaa on sanonut mieheni, ettei teurastukseen voi tunnetasolla tottua. Vaikka hänkin on metsästänyt koko ikänsä, on omista persoonallisista kotieläimistä paljon paljon vaikeampi karskin miehenkin luopua, ja vieläpä oman käden kautta…

      Kiitos vielä ja oikein kaunista syksyä sinulle!!

      Poista
  15. Upeasti tsempattu!
    Niin kuin tuossa yllä on jo kirjoitettukin, niin lampaat saivat elellä hyvää ja nautinnollista, stressitöntä elämää. Hyvä niin.
    Lampaiden lopetus ei varmasti ole helppoa, nosta hattua sinulle, että pystyit olemaan mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rouva Kivitikka, näin se on, nämä tosiasiat juuri pitää yrittää pitää päällimmäisenä mielessä!

      Poista
  16. Kauniisti kirjoitettu, tunnelma todellakin välittyi tekstien ja kuvien avulla. Tuo "ankeus" ja tarve käpertyä omiin oloihin on tällä hetkellä itsellekin niin tuttu tunnetila. Mutta kyllä sekin vaihe aina ohittuu, pitää muistaa se!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emiliamaria. Syksy ei ole helpoin vuodenaika pitää mieltä korkealla. Tai no, aina kun aurinko paistaa, huomaa, miten paljon se vaikuttaa positiivisesti. Toivotaan kuulasta ja aurinkoista syksyä, niin sehän menisi ohi ihan huomaamatta!

      Poista
  17. Olipa kaunis, rehellinen ja urheanhaikea postaus. Nostan hattua että kokosit itsesi siihen hommaan. Arvostan myös ratkaisusi taustalla olevia periaatteita. Lampaat saivat elää onnellisen elämän vapaana saaristolaitumilla.

    Tsemppiä jälkitunnelmiin ja valoa syksyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, hyvä elämä niillä oli - mitä nyt välillä olisivat kaivanneet enemmän rapsutuksia, kun vihdoin niiden makuun pääsivät loppukaudesta. No, vakavasti ottaen, Itse toivoisin vielä kasvavani vähän urheammaksi tässä, mutta askel kerrallaan, uutta kun opettelee.

      Poista
  18. Hieno postaus!

    Keekeläisen isällä saattoi olla hyvä systeemi, kun sairaus pakotti aina hakemaan naapurista teurastajan. Ja itse voi mennä naapuriin, kun siellä sattuu olemaan väki kipeänä teurastuspäivänä; omien, tuttujen elukoiden lopettaminen ottaa paljon enemmän luonnolle. Vaan mistäs otat hyvän teurastajan siellä saaressa.

    Sekin on totta, että isosta laumasta on helpompi poistaa muutama, kun loput jäävät jäljelle. Teidän lampaiden kannalta kuitenkin oli todellakin parempi, että kaikki menivät kerralla, kuin että sinne olisi jäänyt pari hortoilemaan, etsimään laumaansa ja ikävissään määkimään. Hienoa, että osaatte ajatella elukoiden kannalta; heitähän tämä asia ennen kaikkea koskee, ja ihmisten tunteet ovat vähemmän tärkeitä tässä.

    Hyvää syyskäpertymistä, nyt on sen aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, jospa joku muu löytyisi… Toisaalta siksi juuri olen ajatellut, että itsensä pakottaminen kohtaamaan tilanteen on hyvä juttu, koska silloin tiedän, että eläimet on myös lopetettu kivuttomasti, sekunnin sadasosassa eikä asia jää pyörimään kysymysmerkkeinä mieleeni.

      Pari lammasta hortoilemassa ja määkimässä menetettyjä lajitovereitaan olisi kaamea näky. Silloin en nukkuisi öitäni kunnolla. Olen samaa mieltä, minun tunteeni ovat toissijaisia. Väistämättäkin niissä tulee kieriskeltyä, mutta olen tunnontuskani myös ansainnut!

      Poista
  19. Voi olet sinä kyllä uskomattoman rohkea ja urhea! Iloisempaa syksyn jatkoa toivottelen sydämestäni <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ilon hetkiä on varmasti taas kulman takana odottamassa, täytyyhän sen olla niin!

      Poista
  20. Tippa silmäkulmassa täälläkin. Haikeaa tuo luopuminen täytyy olla. Minä olen täällä jopa katsellut surullisena naapurimme tyhjää lammashakaa ja miettinyt niitä lammaspersoonia, joihin kesällä ehdin hieman jo tutustua. Tunnistan tuon periaatteesi siitä, että ongelmia ja hankalia tilanteita ei voi lakaista maton alle eikä niiltä voi välttyä olematta paikalla. Asiat pitää kohdata reilusti ja antaa itselleen aikaa käydä läpi niiden aiheuttamat tunteet. Voimia ja iloa syksyysi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos NJ, lampaat ovat luonteeltaan niin hassuja ja hyväntahtoisia, että niihin ei vaan voi olla kiintymättä! En tiedä kuinka iso lauma pitäisi olla, ettei niiden luonteenpiirteitä oppisi tuntemaan… Joten helpotusta ei taida olla tulevinakaan vuosina luvassa ja siksi ainoaksi vaihtoehdoksi jää tosiasioiden kohtaaminen. Kaikki eläinten olojen eteen tehtiin niin hyvin kuin voitiin. Tämän tiedon voimalla ponnistan tästä olotilasta eteenpäin! Kaunista syksyä sinulle!

      Poista
  21. Voi Pilvi, kyllä te olette - mikähän olisi oikea sana - sisukkaita, melkoisia, kaikkea sellaista <3 Minusta ei ikipäivänä olisi tuohon. Hattua nostaa korkealle hän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Taru, sanasi ovat niin kannustavia. Mutta tuota analyysiä sinusta en kyllä usko, koska sinähän menet vaikka harmaan kiven läpi, jos on pakko!!

      Poista
  22. Huh. On kyllä jotenkin tyhjä olo sun sanoista. Ihan yhtä väistämätöntä on se tunteiden tuleminen, kun se lihoiksi laittaminen. Kunnoitan sitä, miten teette sen. Itse lihani kaupasta ostavana ihailen teidän toimintaa. Ja olen sitä mieltä, että se liha, mikä on itse kasvatettu, on sitä mitä hyvällä mielellä voi syödä. On hyvä, ettei ole liian etääntynyt noista ajatuksista ja teoista. <3

    VastaaPoista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...