sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Kuistilta kuuluu taas

En malta olla tässä vaiheessa vilauttamatta himpun verran vielä keskeneräistä kuistiani. Kun lattia oli tänä aamuna kuiva kolmannen maalauskerran jälkeen, en voinut olla kantamatta sisään pientä pöytää, talonpoikaissohvaa ja mattoja - nähdäkseni, sopivatko ne kokonsa puolesta sinne ja miten sopivat  yhteen. Mielikuvissa kun saa asiat matsaamaan, ei todellisuudessa ole aina tilanne sama.


Iso tanskalainen villakangasmatto on peräisin talosta ja se palasi pesulasta upean värisenä. Kaksi räsymattoa teetätin samoja sävyjä mukaillen Sukkulamatto-nimisessä firmassa talvella.

Pienen tolppajalkaisen sohvapöytäni on kai joku nikkaroinut tilalla aika hiljattain (minkä päättelin siinä käytetyistä kiiltävistä ruuveista). Puu oli jätetty käsittelemättä, joten ehkäpä pöytä ei ole ikinä ollut käytössäkään. Maalasin sen aavistuksen tummemmalla siniharmaalla kuin sohvan.


Talonpoikaissohvan kaveriksi pöydän ympärille laitan (kun ehdin) vanhan talonpoikaissängyn löhöilykäyttöön. Perheen miehet kantoivat sen vintiltä ulos ja totesin, että kyseessä on ehjä ja tukeva yksilö. Pesin sängyn ja muuta käsittelyä se ei tule saamaan. Siitä kuvia myöhemmin.

Rempan osalta kuistin tehtävälistalla on vielä näiden maalaamieni ikkunalistojen kiinnittäminen sekä kaupasta ostettujen jalkalistojen kiinnittäminen. Sitten saankin viimeistellä sisustuksen! Verhot pitää saada valmiiksi ja sänkyyn keksiä patjan lisäksi jotain kivaa. 





















Nyt fiilis kuistilla tuntui jo aika kivalta, eli odottelen kovasti tulevien iltapäivien viettoa siellä. 

Kivaa kesäkuuta!


37 kommenttia:

  1. Näyttää upealta. Tuo matto on kuin piste iin päälle, aivan täydellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saga, pidän siitä, että matto on sopivan räväkkä katseenvangitsija.

      Poista
  2. Ihan uniikkeja ovat nuo huonekalut. Ja tunnearvoa ei voi edes mitata. Kaunista syntyy. Kesäkuun kauniita kesäiltoja sinne toivoen, Hanna

    VastaaPoista
  3. Kylläpä näyttää hienolta kaikki huonekalut ja kauniit matot siinä lisänä. Kovasti siellä on taas saatu aikaan kaikenlaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Kristiina! Pikkuhiljaa etenee, ei millään höyryvauhdilla, mutta hyvä näin!

      Poista
  4. Oi, mahtavaa ja ihana matto :) ♥

    VastaaPoista
  5. Kyllä saat upean kuistin. Oikean kesäolohuoneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäolohuone onkin just oikea nimi tälle - kiitos mummeli!!

      Poista
  6. Upea yhdistelmä!

    VastaaPoista
  7. Voi miten kaunista <3 Kaikki mätsää ihan täydellisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiitos Taru, kiva kuulla, että tykkäät.

      Poista
  8. Näyttää tosi hyvältä, raikkaalta ja kesäiseltä! Mukavia viimeistely- ja fiilistelyhetkiä kuistin parissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Raikas ja kesäinen tässä yhteydessä ovat musiikkia korvilleni :). Kiva päästä tosiaan fiilistelemään äkkiä lisää!

      Poista
  9. Sulla on tosi kiva ja raikas maku. On tosi mielenkiintoista päästä nyt jo pienten välähdysten kautta fiilistelemään, millainen kesäpaikka Idurista kuoriutuu. Ja tuo matto. Se on upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen täällä pelkkää hymyä :) - Voi kiitos Senja. Meillä pätee sanonta "hiljaa hyvä tulee" :).

      Poista
  10. Ihan mahtava yhdistelmä toi kuviomatto ja räsymatot!! Ja pöytä ja sohva kaupanpäälle. Tykkään tosi paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se että matot sopivat kooltaan yhteen tänne, on hyvää tuuria. Mietin ensin jompaa kumpaa, mutta yhdistelmä olikin yllättävän hyvä. Kiitos Annukka, tosi hauska kuulla!

      Poista
  11. Kaunista! Mattokin on upea :)

    VastaaPoista
  12. Huikean hieno matto! Ja tuo talonpoikaissuhva, niin kaunis. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että miellyttää sinunkin silmää!

      Poista
  13. Pyhä jysäys, mikä tunnelma! Tuossa on kaikki niin kohdallaan, ettei meinaa keksiä mitään sanottavaakaan. Mikä tunnelma, mikä ilo silmälle! Oih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sentään, että oikein ilo silmälle, on yhtä kuin musiikkia korvilleni tämä kuulla ;))

      Poista
    2. Niin ja huomasitko, että uskaltauduin maalaamaan lattian vaaleaksi esimerkkisi mukaan?!

      Poista
  14. Kylläpä tuli kaunis kuisti, ihania mattoja ja tuo sohva, aivan ihana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se ihan vielä ole valmis, mutta hyvää vauhtia toki tulossa. Hyvä kuulla näitä arvioita, niin tietää olevansa oikealla tiellä - viimeistely vielä edessä!

      Poista
  15. Voi ihanuus, mikä kuisti ja mitkä värit olet valinnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja, kiva, kun juuri sinä sanot noin, kun olet sellainen värien tyylitaituri :)

      Poista
  16. Näin unta, että olin katsomassa livenä paikkaanne :-)
    Ei pitäisi lukea näitä postauksia illalla....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa!! Hyvä jos ei ollut painajainen ;)

      Poista
  17. Ihan mahtavaa. Niin kaunista ♥

    Tuohon vaan iltapäivä teelle kirjan kanssa. Kesäpäivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun tuollainen päivä koittaisi pian!! Nyt ei haittaa muuten sadepäivätkään tulevana kesänä, kun viime kesänä sateettomuus puolestaan oli ihan elinehto ;). Nyt on katto pään päällä ja eristeet seinissä :)

      Poista
  18. Tykkään, tykkään, tykkään kovasti!
    Kovin ovat kauniita kaikki yhdessä. Ja lattia, ah, kelpaa tuossa tepastella!
    Jos vaikka sais kommentinkin jo läpi :) -Istanbulin linjat ei oikein meinanneet kotimaahan asti taipua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, huippukiva saada tällainen arvio! Mulla on ihan täällä koti-Suomessa kovasti blogger tökkinyt kommenttien kanssa viime aikoina...

      Poista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...