maanantai 28. huhtikuuta 2014

"Uusi" kuisti ja vanha kamari

Ihan ensinnäkin hurjasti kiitoksia kaikille edellisen viestin kommentoijille. Nyt kävi sellainen poikkeus minun tavoissani, että en kiireen vuoksi ehtinyt kaikkiin vastailla. Mutta viestejä on ihan huippua saada ja luettu on - moneen kertaan :)

Viikonloppuna puuhasteltiin kuistin kimpussa, joka olisi hyvä saada valmiiksi mahdollisimman pian. Ja kyllähän se saadaankin. Seinien vuorauksesta jäi jäljelle vielä 1/3, mutta kun rajaa keskeneräisen alueen ulkopuolelle, saa jo käsityksen valmiista huoneesta.


Pari viikkoa sitten tehty kattomaalaus oli siistin näköinen, mutta omaan makuuni liian tumma edelleen, höh. Ehkä sitten, kun seinät on maalattu valkeaksi ympäriltä, katto näyttää hyvältä. Kuten sanottu, tällä mennään. Uudelleen en rupea sitä tässä kohtaan maalaamaan.


Kuistin osalta viikonlopun töitä hidastutti hieman se, että jouduttiin pieneen nosto- ja tuentaoperaatioon. Alle 10 sentin painauma huomattiin ensi kertaa nyt, kun seinälautoja aseteltiin paikoilleen, mutta hyvin suoristus hoitui meiltä kahdelta rakennustarkastaja Mauron avittamana.


Kuistin lisäksi nyhveröin erittäin ärsyttävän homman parissa puolitoista työpäivää: irrottelin vanhoja nastoja, nauloja ja roippeita kamarin seinistä ja katosta. Ehkä joku muistaakin, että aion yhtä päätalon  kamaria asuinkäyttöön, eli siksi olin tällä asialla. 

Kun tänään menin töihin rystyset verille hiertyneenä, en halunnut uhrata enää ajatustakaan tälle näylle:



Mielessäni vain tämä 1000 naulaa ja nastaa siistimpi näky:


Ikävän työn jälki oli niinkin lupaava, että etenin sunnuntai-iltana innoissani jo siivouspuuhiin. Pesin ikkunat ja lattian sekä muovitin oviaukon viereiseen huoneeseen, joka on pölyävänä remonttityömaana. Pian täällä voi jo joku yöpyä! Asian testasi siivousinsinööri Mauro.


Ikkunoita pestessä mietin, että sänky pitää asettaa siten, että herätessä katsoo ensimmäisenä merelle. 


En lopulta malttanut olla asettelematta huoneen perälle mattoa, pöytää ja tuolia. Joo-o, kyllä nämä voivat jäädä toistaiseksi tähän. Vähän on vielä karun näköistä, mutta vastikään hankkimani pellavaverhot voivat tehdä tällekin asetelmalle ihmeitä, ken tietää. 


Oven kannoimme myös paikoilleen, jotta kamari pysyy pölyttömänä. 



Keltaisessa keinussa en ehtinyt istuskella, mutta se näytti hyvältä, mikä lämmitti mieltä ;). Ihana viikonloppu, tosi kesäinen - tai oikeastaan keväinen, kun Idurin narsissitkin olivat puhjenneet kukkaan. 


Lisää tällaisia kelejä ja ei muuta kuin kohti vappua!


42 kommenttia:

  1. Ihanaa, ihanaa! Uskon muuten, että tuo katto tulee vielä yllättämään sut kun seinät on maalattu!

    Mauro taitaa olla samanlainen jokapaikan inspektööri kuin meidän Mai. Aina mukana kaikessa toisin kuin veljensä Milo, joka taitaa pitää kaikenlaista hääräämistä höpötyksenä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Johanna :). Toivon, että katon kanssa käy niin!

      Mauro on nimenomaan sitä. Mukava seuralainen puuhissa, mutta välillä myös valitettavasti tiellä ;).

      Poista
  2. Nelijalkaiset ystävät on hauskoja apulaisia, koko ajan jaloissa joka tilanteessa :)
    Ihana merimaisema, ehdottomasti sänky niin että aamulla silmät kohtaa heti meren.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis se hauska päästä koiran pään sisälle - mitä mahtaa tuumata, kun ihmeissään katsoo, että mitä noi taas oikein tekee :))

      Poista
  3. On kyllä upeat näkymät ikkunasta!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kuva ei ehkä ihan kerro edes koko totuutta. Tässä huoneessa varmaan aamut alkaa hyvällä mielellä :)

      Poista
  4. Uskomatonta mitä pintoja teiltä löytyy aina tuolla "kuorimisella". Ja taas yksi huone "valmiina" ja vasta huhtikuu ja koko kausi vielä edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osuit naulan kantaan: se onkin ihan mahtava tunne, kun ajattelee, ettei normiolosuhteissa edes kesäkausi olisi alkanutkaan, mutta nyt ollaan saatu jo kivasti juttuja eteenpäin!

      Poista
  5. Uskon, että katto heijastaa seinien vaaleaa! Ihanan näköistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti katto toimii seinien kanssa. Kiva kuulla!

      Poista
  6. Mä luulen kans että katto näyttää todellisen värinsä kun seinät on maalattu.Mulla on jäänyt sun postauksia välistä(niinkuin kaikki muutkin blogit) omien kiireiden vuoksi mutta aivan mahtavan värinen katto ja rohkea veto!!Ja kamarista tulee niin mummola mieleen.Kovan työn olet tehnyt mutta kannatti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoinen mummolakamari tosiaan ;) Ehkä pitää vähän stailata nuorekkaammaksi, mutta se tapahtunee kyllä automaattisesti muun sisustuksen myötä, näin uskon.

      Kiitos kannustuksesta, kuistin osalta uskallettiin vähän irrotella!

      Poista
  7. Aika remppareiskoja teistä on kuoriutunut, kuistinkin oioitte suoraksi kaksin, wau! Hienoa hirttä näkyvissä, pellavaverhot sekä sängyn tekstiilit tekevät ihmeitä, muun jo tehdyn työn lisäksi.
    Keinukin on kukkien kanssa ihan sävy-sävyyn :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, rakennuksen nosto ei olisi tullut kyseeseen vielä vähän aikaa sitten. Mutta kiva, että pystyy tekemään tällaisia, koska oikeasti kyse on hyvin yksinkertaisista asioista.

      Tekstiilit tekevät ihmeitä, samaa mieltä! Kiva päästä niitä laittelemaan. Huomasit pihani sävy-yhdistelmät!

      Poista
  8. Minusta kaikki näyttää todella kauniilta ja kutsuvalta. Vanhan torpan tunnelmaa, meri...

    VastaaPoista
  9. Minä voin jo hyvin visualisoida valkoiset seinät ja tuon katon yhteen - ja usko pois, niistä tulee hyvät yhdessä!! Tosi hyvät!
    Ja kutsuvalta näyttää kammarikin mattoineen :)
    Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla Pepi! Kyllä alan uskoa :). Turha siis tässä vaiheessa epäillä ja arvostella keskeneräistä työtä.

      Poista
  10. Näyttääpä kivalta jo nyt! Musta katto on ihanan värinen. :)

    VastaaPoista
  11. Lupaavalta näyttää ja olen samaa mieltä muiden kanssa, katto näyttää varmasti hyvältä kun seinät väriä pintaan. Ihana maisema makkarin ikkunasta, voin kuvitella miten ihanaa on herätä ja katsoa ensimmäisenä ikkunasta merelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkeinpä itse nyt toivoisin muuttavani tähän huoneeseen - nythän olemme asettuneet alas rantamökkiin. Mutta vierailta voi sitten kysyä, kiinnostaako majoittua yksinkertaiseen kalamökkiin vai vanhaan romanttiseen kamariin. Kiva kun on tarjolla vieraille vaihtoehtoja :)

      Poista
  12. Voi vitsit kun siellä tulee hienoa jälkeä. Tuo hirsi näyttää niin upealta ja voin kyllä kuvitella, että rankan työn jälkeen on ihana siirtyä välillä siivoushommiin. Jo matto lattialla tekee niin kotoisen tunnelman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika rosoiset hirsipinnat meillä. Olemme jossain vaiheessa maalaamassa näitä seiniä - ehkä - mutta nyt on tosi hyvää aikaa miettiä ja kokeilla tätä alkuperäistä vaihtoehtoa. Voihan olla, että mieli muuttuu. Kivalta tuntuu, kun pääsee vähän laittelemaan paikkoja asuttavaan kuntoon.

      Poista
  13. Voi että olette olleet ahkeria ja hyvälle näyttää! Toivotan puuhaintoa ja suotuisia säitä tulevillekin remonttipäiville!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Merenneito, meillä riittää onneksi hommaa sisällä ja ulkona säiden mukaan, mutta kyllä hyvä kesäsää aina helpottaa ja nopeuttaa asioita. Sen huomasi jo tänä viikonloppuna.

      Poista
  14. Niin ihana tunnelma taas näissä kuvissa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kaiken pölyn ja jätteen seasta alkaa kuoriutua tunnelmallisia nurkkia :) Se nostattaa huikeasti omaa mieltä, vaikka kyse olisi kuinka pienistä talon osista.

      Poista
  15. Viehättävä pieni talo! Ja kaunis ovi kahvoineen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina. Voit varmasti kuvitella, että lastulevy- ja muovimattovuorattuna sisältä ei näyttänyt hirmu viehättävältä, mutta kyllä se tunnelma sieltä kuoriutuu!

      Poista
  16. Kaikki näyttää niin ihanalta :)

    VastaaPoista
  17. Täälläkin liputetaan sinisen katon ja valkoisten seinien puolesta. Varmasti näyttäytyy eritavalla, kun on vaaleaa vastassa. Hymyilytti tuo lause, ettet malttanut olla jo vähän asettelematta tuonne huoneen perälle. Tunnistan tilanteesta itseni :) Ihanaa vappua ja loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kyllä siitä varmastikin tulee hyvä! Mieli olisi kuule tehnyt jäädä vaikka koko yöksi sisustelemaan ;) Kivaa vappua myös sulle!!

      Poista
  18. Kylläpä näyttää hyvälle, katto on tosiaan varmasti hyvä, kun seinävät saavat maalia. Ihana maisema ikkunasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Mari, tällä ajatuksella mennään!

      Poista
  19. Niin kaunista jälkeä tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, kiva jos jo näyttää kauniilta :)

      Poista
  20. Olisi varmaan ihanaa herätä tuollaiseen merimaisemaan. Räsymatto, tuoli ja pöytä tuovat jo heti ihan asutun fiiliksen!

    VastaaPoista
  21. Kylläpä tuli puolestasi hyvä mieli, kun näin tuon huoneen;) Tunne on varmasti ihana!
    Kohtapa jo kahvittelette upealla kuistillakin.
    Ja tuo pinkopahvinaulojen repiminen on pirullista puuhaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, niinpä kahvitellaan :)

      Ei vähään aikaa pinkopahvinaulahommaa mulle!

      Poista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...