perjantai 7. maaliskuuta 2014

Purjehdusvalmisteluja

Jee, kevät tulee ja kevään myötä tietyt kevääseen kuuluvat hommat. Osa lukijoista ehkä muistaa Mikon yllätyslahjan minulle - aika poikkeuksellisen sellaisen - fiskarin. Sen puunaus on juuri nyt esimerkiksi täydessä vauhdissa. Kuvia siitä luvassa jossain vaiheessa. 


Purjehduspuolella valmistaudutaan puolestaan pojan kisakauteen. Tilataan purjeita, huolletaan varusteita ja tehdään ulkomaan leirimatkavalmisteluja. Tänä vuonna meillä onkin jännä juttu edessä: nuorimmainen lähtee parin viikon päästä ilman meitä vanhempia treenimatkalle. Yhdessä lähdemme sitten myöhemmin pääsiäislomalla Gardalle varsinaiseen regattaan. 


Mutta voi sitä harjoitella talvella täällä koto-Suomessakin ja säästää sitä kautta ulkomaan treenimatkoissa, joita tosissaan treenaavat juniorit muuten tässä lajissa tarvitsisivat pitkin talvea.

Kuvissa treenitunnelmia Lohjalla sijaitsevasta Meriturvan hallista, jota varsinaisesti hyödynnetään ammattilaiskäytössä. Vuokrasimme seuran kanssa hallin ja sinne järkättiin näitä sessioita varten tuuliolosuhteet 5 m/s. Hauskaa! Taitavat purjehtijat osasivat manöveerata kaikki treeninsä läpi ilman kolareita.


Tänään on ollut ulkonakin tuulta. Hyvä - se hajottaa jäät!

Hauskaa viikonloppua,




15 kommenttia:

  1. Voi että, onko tollaisia purjehdushallejakin olemassa?! Ihana Garda. Sinne haluan taas joskus päästä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halli on varsinaisesti sukeltajien ja meripelastusammattilaisten käytössä. Joo Garda on ihana!

      Poista
  2. Ompa hieno halli!

    VastaaPoista
  3. Nyt olen nähnyt kaiken :D

    VastaaPoista
  4. Enpä ole ennen tuollaisesta hallista tiennyt! Kätevää

    VastaaPoista
  5. Sama oli täällä. Päätettiin kokeilla ja katsoa, onko pelleilyä vai ideaa. Yllätykseksi allas oli riittävän kokoinen tekniikkaharjoituksiin, mutta tuuliolosuhteita pitää vielä hiukan kehittää.

    VastaaPoista
  6. Huippis paikka harjoitteluun! Nyt on tosiaan tuullut niin, että varmasti jäät ryskyy, siellä, missä niitä vielä on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään tutkailin merenrantoja eri paikoista ja hyvältä alkaa näyttää. Lämpötilakin kohosi jo tosi korkealle auringossa. Jippii.

      Poista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Oho! Enpä ole tuollaista hallia ennen nähnyt.

    Meilläkin on ryhdytty suunnittelemaan purjehduskautta. Vaikuttaa siltä, että puunaushommiin pääsee tänä vuonna todella aikaisin. Vähän haastavalta tuntuu jakaa kesälomaa maan ja meren välillä. Kaipa se oikea balanssi ajan kanssa löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaipaamme kovasti purjehtimaan, mutta siirrämme veneen hankintaa tuonnemmaksi, ettei se asetu kilpailevaksi toiminnoksi kunnostusprojektimme ollessa nyt todella alussa. Toivottavasti myöhemmin nämä kaksi asiaa saisi yhdistettyä!

      Poista
  9. Vau, tuollaisia hallejakin siis on... Garda kuulostaa hyvälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatus ihan oikeasta lomalomasta tuntuu ihan tosi kivalta!

      Poista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...