sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Jakkaran kunnostus


Vielä toinen viikko on edessä itsepalvelukirppiksellä ja olen onneksi päässyt plussan puolelle, kun myynneistä vähentää pöydän kahden viikon vuokran. Puoli-ilmaiset astiani ja muutamat merkkivaatteet ovat käyneet kaupaksi. Samoin viimeiset jäänteet pikkupoikien elämästä, kuten jääkiekkopeli ja jotkut pleikkapelit, on nyt tyhjennetty meidän huushollista ja näyttäneet saaneen jo uudet kodit. Yksi lehti on kääntynyt elämässämme.

Noin kerran vuodessa saan itsestäni irti ryhtyä moiseen hommaan. Hinnoittelu ja pöydän siistimiskäynnit paikan päällä vievät aikaa. Laitan yleensä tosi huokeat hinnat tavaroihin, koska olen jo siinä vaiheessa tehnyt luopumispäätöksen niiden osalta. Mieluummin otan käytöstä poistuneesta tavarasta vaikka vain 50 senttiä kuin ei mitään. Myymättömät tavarat kärrään Kierrätyskeskukseen.

Kiva, että vanhoista romuista voi tienata vähän, koska jotain on vastavuoroisesti tullut hankittua kirpparilta. Yksi kiva jakkara löytyi vastikään ja olen sitä kunnostellut muutamana iltana.

Vaikkakin ihme oli, että edes hoksasin jakkaran, sillä niin äitelällä sävyllä sen oli edellinen omistaja  maalannut. Jakkaraan lisätty päälikangas pehmusteineen ei myöskään siihen oikein sopinut. Oioin vähän tehtävänantoa enkä hionut maalia pois nähdäkseni aivan alkuperäistä pintaa. Äitelänpunainen näytti siltä, että kalustemaalilla voi vetää sen päälle ja olin jo päättänyt värisävyn attribuuteiksi 'raikkaan' ja 'vaalean' riippumatta alkuperäislöydöksistä. Valitsemani sävy olisi joka tapauksessa lähempänä alkuperäistä kuin tuo marjapuuronpinkki :)

Aloitin päälikankaan ja -pehmusteen irroittamisesta


Syy päällystykseen selvisi. Sen alta löytyi irtonainen pala, jota vain kangas piti paikoillaan. Hmm... pieni oikaisu edelliseltäkin tuunaajalta ;) 


Liimasin palan paikoilleen ja kiristin osat yhteen narulla kuivumisen ajaksi. 


Sitten sekoittelin olemassa olevia maaleja ja siinä yhteydessä keksin, että pyöreä istuinosa voisi olla eri sävyä kuin jalat. Istuinosaan päätin käyttää hentoa aquan sävyä ja jalkoihin vähän tummempaa siniturkoosia.




Auta armias näitä pimeitä sisäkuvia! No, kelvannevat dokumentointiin. 

Kuvat valmiista pallista otin terassilla, mutta ihmeen hämärää sielläkin oli näin iltapäivällä. Tällainen siitä siis tuli ja olen oikein tyytyväinen lopputulokseen. Perusjakkara meiltä puuttuikin Idurista. 


Kiitos pinkin tuolin edelliselle tuunaajalle. Sävy sopiikin vähän pilkottamaan alta. 



Kohta on sininen hetki ulkonakin. Kiitokset haluan lausua vielä kaikille edelliseen postaukseeni kommentoineille. Minulle oli tärkeää kuulla ajatuksianne 'ruokahuollosta'. 

Kivaa alkavaa viikkoa kaikille!


24 kommenttia:

  1. Aijai, miten nätti jakkarasta tuli! Ihan kympit värivalinnat! Sinulta, ei edelliseltä tuunaajalta ;) Aqua on tosi herkku sävy <3

    Ei voi kuin ihailla teidän ruokaratkaisuja. Itsellä on melko retuperällä varsinkin luomun osalta. Kaikki olisi toki mahdollista, mutta energia asiaan tarttumiseen puuttuu. Ja aika, muka ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, ja ehkä se näyttää vähäsen kivammalta vielä jossain kivassa ympäristössä :)

      Itse olen ollut luomulihan käyttäjänä huono, joten kai tämä oma tuotanto on vasta saanut meidät siirtymään puheista tekoihin, eli asia on edennyt meillä hyvinkin off-on -tyylillä. Luomuliha on kallista, mutta nyt kun tosi harvoin ostaa kaupasta lihaa ylipäänsä, sen hinnan maksaa mielellään hyvästä omastatunnosta ;). Vähentäminen on ratkaisuista helpoin!

      Poista
  2. Mutta hyvä muisti pitää olla ettei vahingossa nouse seisomaan jakkaralle, jos vain liimalla osan kiinnitit. :) tämä oli ensimmäinen ajatus, sillä meillä ihan samanlainen jakkara ja seison sillä vähintään viikoittain. Se jäi taloon edellisiltä ja tuunasin sen mustaksi kuten ruokapöydänkin. Täytyy myöntää että sinulla astetta herkullisemmat sävyt!!! :) kiva tuo kaksisävyisyys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En anna kenenkään astua tämän vaalean istuinosan päälle :) Ei vaiskaan, käyttöönottoon on vielä aikaa, joten mietin itsekin, että voisin alapuolelle laittaa tukilevyn.

      Kiitti!

      Poista
  3. Herkku-karkki :-)

    Edelliseen postaukseen piti vielä kommentoida, että meillä lapsuudenkodissa syötiin paljon hirvenlihaa, jopa jauhelihana. Kyllä maussa on eroja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkku on ja tuo mieleen just nyt ainakin mulle kesäisen sinitaivaan - ehkä siitä värit ;)

      Me olemme selvästikin tehneet toistaiseksi liian vähän jauhlelihaa, koska ne varannot ovat ensimmäisenä ehtymässä. Jauhettu liha on kuitenkin loppupeleissä helpointa arjessa, joten sitä pitäisi olla eniten. Niinpä, makuero metsässä juosseen, stressittömän eläimen lihassa ja kaupan lihassa on päivänselvä.

      Poista
  4. Siitä kuoriutui tosi kaunotar!Kiva kun jätit pinkkiä pilkottamaan,tekee eloa eikä ole niin vastamaalatun näköinen.
    Jos pala ei pysy kiinni niin siihen voisi kokeilla tappikiinnitystä tai sitten alapuolelle saman kokoinen tai hivenen pienempi levy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se on nyt minun oma pieni kaunottareni :)

      Aion kyllä suurella todennäköisyydellä laittaa tukilevyn istuinosan alapuolelle. Jos se lohkeaa käytössä, jälkikäteen korjaaminen jättää ehkä jäljen.

      Poista
  5. Kiva jakkara! minulle tuli lapsuuden muistoja mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Arvelinkin, että monelle tulee - sekä jakkarasta että väreistä.

      Poista
  6. Ihana! Pirteä. Sopii hienosti Iduriin <3

    VastaaPoista
  7. Ajattelin automaattisesti, että ylin kuva oli "ennen"-otos ja täytyy sanoa, että pikkasen hämmästyin, kun seuraavaksi näin pinkin version :). Ajattelin, että ohhoh, onpas epä-Pilvimäinen tuunaus, mutta olikin justiin päinvastoin noi väritykset. Huh helpotus :D. Hieno tuli! Ja sopivan kulahtaneet jalat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts, voi ei, hehheh, dramaturgian tajussa on siis mulla vielä petrattavaa. Ei "jälkeen-kuvia" ensimmäiseksi! :D

      Poista
  8. Aivan ihana jakkara! Tuo maalin sävy on kyllä taydellinen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli kivan raikas, joten eiköhän se johonkin nurkkaan meillä sovi :)

      Poista
  9. Ihan mahottoman nätti tuli! Ja herkkä!
    Hauska ja simppeli idea maalata jalat ja istuin osa eri sävyillä. Mulla odottaa yksi puujakkara kans uutta sävyä ja taidanpa kokeilla samaa konstia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa :) Kopioin kahden sävyn käytön Idurista löytyneistä sinikeltaisista tuoleista, jotka juuri siksi näyttävät tosi kivoilta. Se tuo kivan ilmeen. Sapluunatyöt tms. ei multa niin hyvin suju, joten työstän tällaisilla helpoilla keinoilla ;).

      Poista
  10. Kauniit sävyt valitsit jakkaraan! Meilläkin olisi tosi tarpeen tehdä pieni inventaario ja viedä kamaa kirppikselle. Tuntuu vaan niin työläältä, että ehkä sittenkin vielä survomme tavarat varastoon kun vielä mahtuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa vaan suunnittelinko pitkään!? Eli kyllä se sellaisen ekstraponnistelun aina vaatii. Mutta koska myyntipöydän vuokrakin on kohtuu iso, niin parempi onkin kerätä kunnolla tavaraa ennen kuin näkee vaivan lähteä myymään. Joten survominen tiettyyn pisteeseen asti kannattaa ;)

      Poista
  11. Söpö :) Asemalta löytyy kutakuinkin samanlainen kirppislöytö, väri vain on kirkkaan vihreänkeltainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Tämä taitaa olla tällainen "perussuomalainen" palli :)) Monilta löytyy. Minäkin suunnittelin muuten vihreää...

      Poista
  12. Hmm. Aika nerokas tapa korjata tuoli, tuolla päällyksellä;) Hyvän tuolin sait siitä tehtyä. Ja jakkaroita kannattaa olla aina paljon vierasvaranakin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä!
      Juu ei koskaan liikaa :)

      Poista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...