torstai 2. tammikuuta 2014

Kaikki hoituu, kunhan kivijalka pitää

Monissa blogeissa kirjoitetaan projekteista, joita suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä elämänkumppanin kanssa. Harvoin tätä puolta kuitenkaan pohditaan tai avataan blogeissa. Suhde on kuitenkin aikamoinen kivijalka itse kunkin projektissa. Se voi joutua koetuksellekin. Arkeen mahtuu taatusti niin yhteistä onnen tunnetta kuin vääntöjäkin. Ajattelinpa siksi kirjoittaa aiheesta jotain. Lopuksi käyn kuvien kera läpi suunnitelmamme vuoden 2014 töiden osalta.

Minä se haluaisin aina vaan suunnitella ja suunnitella tulevaa ja Mikko mieluummin elää hetkessä, tehdä ja katsoa vähän kerrallaan. Joskus kysyy luonnetta, kun toisesta ei saa vastakaikua, kun yrittää ottaa puheeksi jonkun tulevan ajatuksen, jota haluaisi ihan vaan huvin vuoksi pyöritellä ja pohtia. Olen myös kärsimättömämpi ihan kaiken konkreettisen tekemisen suhteen, mutta voitte arvata, että koko projekti on opettanut minulle aikalailla kärsivällisyyttä ja armeliaisuutta. Sen työstäminen tekee minulle hyvää ja siksipä olen päättänyt kehittää itsessäni tätä puolta entisestään Uudenvuoden lupauksena. On hirmu tärkeää, että muistaa koko ajan nähdä itse puuhan osana iloa. Projekti ei stressaamalla edisty yhtään sen enempää. Aikataulut ovat vain itse määriteltyjä. Me itse vain voimme vaikuttaa siihen, teemmekö tämän projektin hymyssä suin vain suupielet alaspäin. Kumpikin meistä rakentaa omalla suhtautumisellaan toisen fiilistä koko kokonaisuudesta. Kun osaa suhtautua keskeneräisiin asioihin omalla painollaan, rauhallisesti ja kiitollisesti, nauttii enemmän elämästä ja siitä mitä on. Tylsäähän sekin olisi, jos kaikki tavoitteet ja toiveet kerralla tulisivat täytetyksi. Elämässä pitää olla haastetta ja parhaimmillaan isot haasteet saa jakaa jonkun kanssa.

Suunnitteluintoani ja sitä, että ajatukseni laukkaavat toisinaan jossain vuosien päässä, ei kuitenkaan lannisteta, ei sitten millään! Se on iso osa iloa, mitä itse saan tästä hommasta. Jo syksyllä yritin kovasti käynnistellä keskustelua siitä, että mitäs Idurissa ensi kaudella tehdään, ja asetetaanko mahdollisesti jotain tavoitteita. Mutta eih - ei tullut Mikolta vastakaikua, vaan toive, että joululomalla sitten vasta pohdittaisiin. Annoin tilaa ja koko syksynä en puhunut mitään mielessäni jylläävistä suunnitelmista. Yhtäkkiä tuossa välipäivinä muistin, että jes: 'sähän lupasit, että nyt suunnitellaan!' Mikko piti lupauksensa :) ja sain yhteisen suunnittelutuokioni.

Tällaisessa pitkällisessä hankkeessa on opittava ymmärtämään, että ajatusten prosessointitapa on eri tai asiat eivät aina etene juuri oman toiveen mukaisella tavalla. Kun yhdessä tehdään, on osattava antaa rakennus- ja elämänkumppanin tehdä asioita omalla tavallaan ja tyylillään, vaikka itse tekisi jonkun asian toisin tai toisen valinta itsestä näyttäytyisi väärässä järjestyksessä tekemiseltä. Se, että toinen taaplaa tyylillään ja on vaikka itse eri mieltä, pitäisi se osata ohittaa olankohautuksin 'itsepähän valitsee ja lopputulos ratkaisee' -periaatteella. Tämä pätee pienissä, arkisissa käänteissä. Sitten on asioita, jotka vain vaativat pohdinta-aikansa, jolloin vaikkapa toisen ulospäin näyttävä hidastelu saattaakin osoittautua ratkaisevaksi tekijäksi onnistuneen lopputuloksen kannalta. Tällainen esimerkki on venevajamme, jossa Mikko on todella joutunut punnitsemaan ja jopa vaihtamaan suunnitelmaa jo moneen kertaan tietojemme karttuessa. Kaikki vaiheet on läpi elettävä, kun ei ole mitään ohjekirjaa, mistä voisi katsoa oikean vastauksen. Onhan se välillä turhauttavaa, mutta ei tilannetta edistäisi kärsimätön hötkyilyni siinä vieressä. Tai no, kärsimätön olen, mutta yritän hillitä sitä hötkyilyä :). Tämän, kun muistaisi aina, niin säilyy projektissa leppoisa tunnelma eikä tarvitse riidellä aiheista, jotka eivät riitelemällä ratkea.

Oman suolansa tällaiseen hankkeeseen tuo se, ettei aina ehkä löydy sitä yhteistä näkemystä siitä, miten isoa suunnitelmaa yksityiskohtien osalta edistetään, vaikka päälinjoista oltaisiinkin samaa mieltä. Joskus toisen on toimittava ja toisen jahkailtava ja toisinpäin. Ja ehkä virheisiinkin täytyy olla mahdollisuus näinkin isossa hankkeessa. Ainakin sellaisissa asioissa, jotka eivät ole peruuttamattomia. Toistaiseksi olemme onneksi niiltä välttyneet, mutta kuka tietää, ehkä niinkin voi käydä. Tarkoitan sitä, että molemmilla täytyy johonkin rajaan asti olla valinnan vapaus toteuttaa omaa osuuttaan omalla tavallaan, jolloin tekemisessä säilyy ilo ja into. Kumpikaan ei ole toisen työnjohtaja vaan voi johtaa vain itseään. Kovin kaukana eivät tyylit ja tavoitteet tietenkään voi pariskunalla olla toisistaan - näin uskon. Muutenhan tällaisestakin projektista tulisi ihan kauhutarina. Annan esimerkit. Jos Mikolta oltaisiin kysytty, ei meillä olisi sotkuisen työkaluvaraston paikalla nyt idyllistä kesäkeittiötä tai jos minulta oltaisiin kysytty, ei meillä olisi ihanaa lämpöä tuovaa kamiinaa rantamökissä. Näissä tapauksissa visio syttyi vain toisen päässä ja luottamus toiseen mahdollisti sen, että oma visio oli mahdollista toteuttaa. Alunperin toinen meistä piti näitä juttuja ihan huuhaana, KUN TÄRKEÄMPÄÄKIN TEKEMISTÄ OLISI!, mutta jälkikäteen olemme antaneet toisen 'itsepäisyydestä' kiitosta. Yritän muistaa tämän seuraavalla kerralla, jos ukko päättää taas tehdä mielestäni jotain ihan 'turhaa'.

Tempperamenttierot voi siis nähdä voimavarana tai niistä voi kerätä jatkuvaa tuskaa. Sitä kai parisuhde pitkällä juoksulla on, että arvostaa toisen tapaa olla ja tehdä eikä yritä muuttaa toista itsensä klooniksi.

No mutta, siirrytäänpä sitten vuoden 2014 suunnitelmiin, koska olemme päässeet niistä täydellisen harmoniseen yhteisymmärrykseen, heh. Vaikka kuinka sormet syyhyävät päärakennuksen suhteen (kyllä, tulevaisuuden visioni laukkaavat eritoten päätalon ympärillä), päätimme, että vielä tulevalla kesäkaudella keskitymme rantarakennuksiin, jotta saamme rantakaistaleen kokonaisuutena toivottavasti valmiiksi. Vai pitäisiköhän sanoa: valmiimmaksi?

Jottei totuus unohtuisi, muistutetaanpa ihan hiljattaisin kuvin, miltä juuri nyt näyttää.

Katsokaa nyt tätä lohdutonta näkyä...


Etenkin venevaja olisi hienoa saada lopullisesti pelastettua, eli tuettua merenpohjaan ja vaihdettua lahot hirsirakenteet. Lisäksi siihen pitää vaihtaa ulkolaudoitus, koska lankut on pilattu hilseilevällä lateksilla ja muutenkin vettyneet. (Osan laudoista voi hyödyntää jossain muussa yhteydessä.) Ja katto uusitaan. Se onkin hommista ainoa, mihin otamme ammattilaiset.

Jos ehdimme, venevajan ympärille rakennetaan jo tänä vuonna laituri, joka siinä on ollut alunperin. 


Pikkuvaja, jota kutsumme suolavajaksi sen alkuperäisen käyttötarkoituksen mukaan, huutaa kokonaan uutta laudoitusta. Vajaan olisi hyvä saada myös pieni ikkuna, jotta varastona toimivasta vajasta löytäisi tarvitsemansa helpommin.


Siellä täällä repsottaa, mutta suolavajan laudoituksen vaihto ei ole niin kriittinen. Pikemminkin kyse on ulkonäkötekijästä. 


Muiden rantarakennusten osalta on syytä ottaa maalisuti toiseen käteen ja punamultatonkka toiseen ja kohentaa ulkopinnat. Kesäkeittiön päätyyn lisätään lautalattia ja siinä meillä on mahtava paikka pitopöydälle sateen sattuessa tai syksyn rapujuhliin.

Mutta mutta, katsokaapa kuinka pahasti ison haavikkoalueen tiputtamat lehdet ovat lahottaneet kesäkeittiöni takaseinää. 


Viime viikonloppuna kaivoin jo mullaksi muuttunutta lehtijätettä talon takaa aikamoisen määrän. Tilanne paljastui pahemmaksi kuin olimme tajunneet. Alaosista laudat ovat mennyttä, eli tulee entisöintihommia tähänkin osoitteeseen.



Noita kuvia kun katselee, ei muuta voi sanoa kuin että kyllä olisi syytä saada 'maisema' kuntoon mahdollisimman pian. Ja etenkin, kun vauriot ovat osin kriittistä luokkaa rakennusten kannalta. Kun repsottavia paikkoja on vielä näinkin paljon, se kyllä vaikuttaa omaan viihtyvyyteemme. No, jatketaan listaa.

Saunan karmit maalasin viime kesänä, tulevana kesänä on vuorossa seinät. (Myönnetään, meni ehkä väärässä järjestyksessä!)



Rinteessä oleva verstas on maalattava myös, ainakin niiden seinien osalta, joihin aurinko paahtaa kesäaikaan pitkän päivän. Kolme reunalistaa ovat muuten siksi noin kirkkaan valkoiset, koska kuivasin maalisudin niihin aina lopettaessani päivän urakan. Siinäpä eron näkee hyvin. 

 

Verstaan päätyovi on tukittu. Emme vielä avaa sitä, koska emme tee muitakaan korjaustöitä tähän rakennukseen. Vain maalaus tulevana kesänä.


Työmäärältään tämä tinki on aika kova, etenkin kun ottaa huomioon, että aloitin kuistin remppaa syksyllä ja senkin haluaisin tämän kaiken lisäksi valmiiksi. Mutta jos säät suosivat ja meillä on yhtä hyvä into päällä kuin viime vuonna, tämä ei ole mahdoton. Kaikki, mitä saamme tehtyä nyt viikonloppuisin niin kauan kuin meri pysyy vielä auki, on myöskin pois kesän töistä. Heti huomenna on tarkoitus aloittaa! Kumpikaan meistä ei halua tästä projektista stressiä, vaan tekemisen iloa, eli suunnitelma on koetettu pitää kyllä realistisena. Ja jos kaikki tämä ei tule valmiiksi, emme tuskaile asian kanssa; pidän Uudenvuoden lupaukseni visusti muistissa! Etenemissuunnitelma on kuitenkin tämän laajuisessa projektissa hyvä olla.

Työnjaosta. Mikon pääpestinä on venevaja. Oma osuuteni tulee rantarakennusten kunnostamisessa olemaan eniten maalauspuolella. Ulkonäöllisesti lopputulos tulee olemaan palkitseva, kun rantamiljöö kohenee huomattavasti ja saaristolainen kulttuurimaisema puhkeaa oikein kukkaansa lahdellamme!! Ai että, minkälaiseen hurmokseen tämä visio minut oikein siivittää. Saahan sitä unelmoida lopputuloksesta jo tässä vaiheessa??

Päättäväisesti,


43 kommenttia:

  1. Aah, tuo suunnittelu ja visiointi on puoli ruokaa! Meillä osallistutaan siihen molemmat yhtä innokkaasti, mistä ymmärrän nyt olla kiitollinen :) Tosi kiva että sait sen yhteisen suunnitteluhetken kuitenkin, ehkäpä jatkossakin onnistuu tuolla tavalla etukäteen sopimalla. Toivotaan, että into säilyy ja suupielet pysyvät ylöspäin, uskon kyllä kovasti, että teillä näin käy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ettei synny liian kärjekästä kuvaa, niin kyllä meilläkin yhdessä paljon suunnitellaan, mutta ehkä kyse on vaan siitä, että olen välillä ns. "askelen edellä" tai että voisin näköjään loputtomiin visioida. Parhaita suunnitteluhetkiä ovat olleet minusta iltaisin päivän aikaansaannoksia ihailtaessa ja seuraavia siirtoja mietittäessä, mistä tuli viime kesänä osa ihan päivärytmiä.

      Into on yhtä kova kuin alussa, ehkä jopa kovempikin. Tässä kai nälkä kasvaa syödessä, kun valmiiksi saadut jutut kannustavat vain jatkamaan!

      Tsemppiä myös sinne teille yhteiseen elämänprojektiin ♥

      Poista
    2. Joo tiedän tuon pitkälle visioinnin, meillä harrastetaan sellaisia 5-vuotis suunnitelmia, kun se "ensi kesänä" ei enää riitä ;)

      Tiedätkö, tuli mieleen vielä lisätä, että minä en näe noissa kuvissa mitään kauhean kamalaa. Sen täytyy johtua siitä, että omassa pihapiirissä on tullut tuijoteltua tuollaisia lahonneita lautoja ja kulahtaneita pintoja niin paljon, että pitää jo moista normaalina. Huh... mut ei oo tarkoitus tottua näkymiin, kyllähän niitä korjauksia tulee joka päivä mietittyä.

      Kiitos!

      Poista
    3. Heh heh, pitäisikin kai tehdä oikein 10-vuotisstrategia!
      Ihana ja hauska kuulla, ehkä minä katselen vielä kaikkea niin noviisin silmin ;)

      Poista
  2. Kutkuttavia kuvia, arvaan että ajatus lentää...Täällä minullakin jo kevväässä suunnittelen takaterassia, pikkasen pienemmät minulla nuo aatokset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ehkä se on vain normaalia, jos suunnitelmasi ovat pienempiä, joten onnittelut siitä ja kivoja ajatuksenlentokuukausia keväälle asti!

      Poista
  3. Kirjoitin ihan samanmoisia ajatuksia itsekin, mutta onneksi tosiaan tuntuu että se parisuhteen kivijalka on viimeistäänkin nyt kunnossa. Minua suorastaan raastaa se, jos mitään ei tapahdu ja miehellä taas ei ole mikään kiire mihinkään, suunnitteluvaihe kestää ikuisuuksia... Joten useimmiten isäntä ottaa lapset ja lähtee mummolaan, kun minä jään tekemään remonttia :)

    Harmi teidän laudoituksia, mutta kun saatte valmista niin meneekin muutama vuosikymmen että noita tarvitseekaan murehtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kyllä tutulta tuo kiireen ja kiireettömyyden kuvaus :)) Se täytyy kyllä sanoa onneksi mieheni ansioksi, että on hän kyllä tosi työteliäs. Ihailen vilpittömästi hänen rauhallisuuttaan. Mutta sekin on sanottava, että monta siirtoa olisi jäänyt tekemättäkin, ellen vähän pitäisi suunnittelutahtia päällä ja edistäisi asioita organisoimalla niitä. Tämä ehkä on aikaansaamisen kombinaatio meillä.

      Meillä ei ole enää pikkulapsia, joten sekin helpottaa jo vähän tilannetta. On siis hyvä, että olet saanut miehesi kyläreissujen ansiosta tehdä asioita rauhassa! Asioilla on aina hyvät puolensa :)

      Poista
  4. Sanoitkin nuo tärkeimmät; toisen työn arvostaminen ja samat isot päämäärät. Ne kun ovat kunnossa, niin muu on vain maustetta :-D
    Ihanasti olit koonnut suunnitelmanne ylös. Toteuttaminen on kuitenkin helpompaa, kun on joku ohjenuora, minkä mukaan mennään.
    Maalaaminen on palkitsevaa, siinä kun näkee -ja muutkin näkevät- lopputuloksen niin selvästi.
    Tsemppiä teidän isoon projektiin, kyllä se siitä, rakennus kerrallaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos tsemppauksesta, sitä tarvitaan! Nyt on muuten semmoinen tutina, että ensi kesänä tulee enemmän valmista kuin viime kesänä ja että juuri suunnitelma on toteuttamiskelpoisempi. Tavallaan tiedämme paremmin, mihin tarttua, mitä se edellyttää ja mitä matkan varrella voi tulla vastaan toisin kuin ensimmäisenä vuonna, kun kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Epätoivoa ei siis lainkaan ilmassa.

      Poista
  5. Niin totta kirjoittelet - yhteisissä projekteissa pitää olla jokin yhteinen työnäky - vaikka sitten toinen silmä kummallakin harottaisikin ihan jonnekin muualle;) Ja tässä on syy, miksi minä en meidän Isännän kanssa ole talonrakennusprojektiin alkanut - meillä kun on niin täysin erilaiset työrytmit, -tavat ja sisustusmaut kuin olla saattaa - jos meillä olisi rakennusprojekti aloitettu, ero olisi tullut jo ajat sitten;) Riittää, kun yritämme päästä konseksukseen tämän rivitalokodin ja Sauvon talon remonttien suhteen.
    Kyllä teillä vielä töitä tuolla saaressa riittää - mutta kun te osaatte tehdä ilolla ja pitää katseen siellä päämäärässä, niin kyllä siellä valmistakin tulee.
    Ihanaa, oikein onnellista remppavuotta Villa Idurin väelle - ja sen viisaalle emännälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo välillä taitaa vähän silmät harottaa - tiedä sitten, onko se hyvä vai huono ;)

      On ehdottomasti viisautta tietää, pelaako yhteistyö siinä määrin, että uskaltaa tarttua pitkälliseen projektiin, eri suhteen rajatkin pitää tunnistaa!

      Kaunis kiitos kauniista sanoistasi!!

      Poista
  6. Olen usein ihaillut monissakin taloprojekteissa vallitsevaa positiivisuutta ja yhteisen tekemisen meininkiä. Suuret projektit voisivat olla myös parisuhteen kompastuskiviä, sillä niissä on usein myös taloudellisia puolia pohdittavana. Kärsivällisyyttä varmasti tarvitaan, kaikkea ei voi saada heti valmiiksi. Virheitäkin voi tulla, mutta on hyvä muistaa, että niitä voi myös korjata. On suurta viisautta ottaa nuo kaikki mainitsemasi seikat huomioon, talon rakenteita on yksinkertaisempi ja iloisempi kunnostaa kuin vereslihalle hiertyneitä ihmissuhteita. Toivotan tsemppiä suunnitelmien toteuttamiseen ja paljon iloisia kunnostushetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule, jos sallit lainaan vielä joskus tuota lausetta, jossa asettelit sanat aivan täydellisesti sanoen "rakenteita on yksinkertaisempi ja iloisempi kunnostaa kuin vereslihalle hiertyneitä ihmissuhteita". Sinäpä sen kiteytit!

      Tuo mitä sanot taloudellisesta puolesta voi varmasti monessa tapauksessa koitua suureksi parisuhdetta rassaavaksi riidanaiheeksi. Nyt huomaan, että voin olla kiitollinen siitä, että tätä murhetta meillä ei onneksi ole, kun rakentaminen tällaisessa kohteessa on todella taloudellista ja paljon hyödynnettävää löytyy tilalta omasta takaa. Peruslautaa ja maalia saa tänä päivänä vielä aika halvalla ja oma työ ei maksa mitään. Onneksi näin.

      Poista
    2. Kiteytys on vapaasti lainattavissa :)

      Poista
  7. Onnea uudelle vuodelle ja onnea projektiin jatkossakin. Ihana seurata kuinka upean projektin olette käsiinne ottaneet ja teette sitä ei vain itsellenne vaan pelastustyönä tuleville sukupolville. Kiitos meidän muiden puolesta....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Kiitos Ammari, toivottavasti pelastus onnistuu!

      Poista
  8. Listanne on pitkä ja ankara, mutta visiolla, unelmalla ja ennen kaikkea hyvällä yhteistyöllä homma varmasti onnistuu :) Toivotaan leppoisia ja leutoja talvipäiviä, jotta pääsette urakoimaan jo nyt pois mahdollisimman paljon tulevan kesän hommista.
    Ihanaa saaristolaismaisemaa odotellessa... heh ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä yhteistyö on toden totta siellä edellytyslistan kärjessä! Nyt myönnän, että vaikka kunnon talvesta tykkäänkin, jokainen leuto päivä vie asiaamme eteenpäin, joten en valita vesisateesta ;)

      Poista
  9. Hieno postaus, kertakaikkiaan! Se kivijalka ON se kaikkein tärkein <3 <3

    Me ollaan molemmat luovuttu kauaskantoisista suunnitelmista ja siirrytty siihen hetkessä elämiseen. Toki suunnitellaan paljonkin juuri sitä meneillään olevaa projektin palasta (esimerkiksi nyt saunaa), muttei kovin vakavasti sitä pidemmälle. Tai lähinnä enää vain sellaisia heittoja, että olisipa ihanaa jos joskus vielä saadaan tuo ja tuokin nurkka valmiiksi, ja millaisia ne voisivat sitten olla :) Mutta varsinaiset tehtävälistat on unohdettu kokonaan.

    Erityisesti minä olen kyllä ollut joskus kovakin suunnittelemaan kaikkea ja pitkälle, hyvinkin tarkasti. Sittemmin remppavuodet ovat lannistaneet minut :) Toki sen ovat tehneet muutamat muutkin ikävät yllätykset, jotka ovat vaikuttaneet kaikkeen tekemiseen ja olemiseen.

    Ja kovan listan te olette kyllä tehneet täksi vuodeksi! Vau. Uskon vahvasti, että listan työmäärästä huolimatta te sen vaan teette. Ja vieläpä sillä tekemisen ilolla! (se on itselläni ollut jo jonkin aikaa kadoksissa, mutta toivottavasti löytymässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulta tuo 100%:sti hetkessä elämisen taito vielä uupuu, ihmettelenkin, miten mieheni siihen oikein pystyy. Mutta kuten sanottu, nyt olen jo oppinut sitä ja voin oppia lisääkin. Viestissäsi kuultaa oikein remppakokemuksen syvä rintaääni - arvostan! Ymmärrän myös, mitä tarkoitat tuolla suunnitteluinnon lannistumisella, mitä tulee remontointiin: se on tiettyä realismia, mikä kasvaa kokemuksen myötä. Jopa minäkin olen jo jättänyt liian kunnianhimoiset suunnitelmat enkä edes mieti lopputulosta. On vain itse matka.

      Toivottavasti sullakin tekemisen ilo taas löytyy, mutta täytyyhän näissä pitkällisissä projekteissa on erilaisia vaiheita; ei kaikki pelkkää iloista ilotulitustakaan voi olla, joten siihenkin kai pitää osata varautua. Teilläkin on saatu niin paljon aikaan, että täysin ymmärrettävää.

      Noista ikävistä yllätyksistä: monivuotisten projektien kanssa on aina se riski olemassa, että jotain sattuu ja tulee tielle. Toivottavasti teillä kaikki ok ja itsellemme toivon myös murheiden pysyvän poissa. Nyt saa olla onnekas!

      Poista
  10. En ole aina varma, että onko suunnittelu herkullisempaa kuin lopputuloksen näkeminen :) Me olemme molemmat innokkaita suunnittelemaan, ja olemme oppineet suunnittelemaan yhdessä. Piirrämme kuvan oikein rautalangasta, koska olemme huomanneet, että ei se toinen ihan aina olekaan perillä ajatuksista... :D Minun mieheni on aina kärsinyt toisenlaisesta ongelmasta, mutta minun kanssani hän on tajunnut, että toiselta täytyy kysyä ensin toimeenryhtymistä! Olen kyllä hyvin tyytyväinen siitä, että voimme nykyään myöntää sen, että joskus toinenkin voi olla oikeassa. Sekään ei ole aina helppoa, jos on suuret visiot :)

    Haaveilen jostain samantyyppisestä jutusta kuin mitä teillä on... Oma autiotalo. Että minä sitten tahtoisin sellaisen! Mutta jospa tosiaan rakennus kerrallaan. Tässäkin on vielä tekemistä, ja se on kivaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me olemme tainneet oppia toisistamme sen, että missä kohtaa ns. pitää kysyä ja missä kohtaa voi toteuttaa omaa visiotaan ja yllättää sitten vain iloisesti toisen hienolla lopputuloksella. Mutta suurin osa asioista pohditaan yhdessä ja suunnitelmat tuppaavat toki muuttumaan monta kertaa matkalla.

      Tämä on varsinainen autiotalo kyllä, mutta pikkuhiljaa se täyttyy elämällä ja meidän näköisillä jutuilla. Mutta jotain siitä hengestä haluaisin pystyä säilyttämään.

      Tsemppiä tekemiseen teidän persoonalliseen kotiin!

      Poista
  11. Kuulostaa hirmuiselta urakalta tuo teidän suunnitelmanne, mutta uskon, että juuri te pystytte siihen. Pakko uskoa, kun katsoo mitä kaikkea olette jo saaneet aikaan! Teillä on hurjasti energiaa ja tekemisen meininki, sehän melkein tarttuu tämän ruudun kautta. Hyvää tätä vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaiken täytyy mennä aikalailla nappiin, että tämä kaikki saadaan tehdyksi, mutta kuten sanottu, se on vain itse asetettu suunnitelma, jota on aina mahdollisuus muuttaa. Energiaa tuntuu tosiaan olevan; kumpa sen vain aina osaisi suunnata oikein! Kiitos samoin Keskeneräinen!

      Poista
  12. Tää oli hyvä postaus! Kauniisti puhut teidän yhdessätekemisestä ja kivijalasta <3 Se on kyllä ratkaisevassa roolissa tuon työmäärän edessä.

    Meillä myös yhdistyy kahden erilaisen ihmisen vahvuudet (ja haasteet). Olen kyllä pehmehnyt tässä viime vuosina. Ennen olin vielä spontaanimpi ja valmista piti tulla pian. Töissä joskus kävelinkin, kuin ompelukone. Janne taas on suunnittelija, haaveilija ja haahuilija. Ihmeellinen insinööri.

    Tsemppiä tämän vuoden koitoksiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on tainnut tapahtua sama pehmentyminen, tai Tarua siteeratakseni, "lannistuminen", ihan miten vaan ;). Pakon edessä on nöyrryttävä! Mutta uskon kyllä, että erilaiset luonteet juuri edistävät tällaistakin projektia oikealla tavalla ja säilyy harkinnan ja touhun välinen tasapaino niinkuin ilmeisesti teilläkin.

      Poista
  13. on teillä kyllä hurjana hommaa tuolla. miulla olisi usko mennyt jo moneen kertaan. lopussa kiitos seisoo sano miun sanoneen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen miettinyt, että ehkä meitä yhdistää samanlainen hulluus, minkä ansiosta ei toistaiseksi olla lamaannuttu epätoivoon ;) Aina kun toinen alkaa epäröidä, voi toinen valaa uskoa. Kyllä niitä epäröintijaksojakin on! En osaa yhtään ajattella sitä "loppua", mutta sitten joskus voi yllättyä, että mitä tuli tehtyä, jos se alkaa häämöttää :) Sitten varmaan pyöritellään hölmönä peukaloita ja ihmetellään, että mitäs nyt tehtäis, heh.

      Poista
  14. Olipa mielenkiintoinen ja osuva kirjoitus! Tunnistan monia piirteitä meidänkin projektista. Kärsivällisyyttä ja aikatauluista luopumista olemme saaneet harjoitella oikein urakalla. Ja sitä, että mikään budjetti harvoin pitää, koska aina paljastuu jotakin, jota ei osattu ennakoida. Myös oman työajan rajallisuus on opittu kun pitäisi jaksaa vielä ne viralliset päivätyötkin hoitaa. Tärkeintä varmasti on, että homma pysyy harrastuksena ja hauskana sellaisena, toistaiseksi siinä on onnistuttu.

    Meillä tämän uuden vuoden töitä ovat uudisrakennuksen suunnittelu pihapiiriin (korvaamaan väentupaa ja tuomaan lisähelpotusta majoittumiseen), pihasuunnitelma ja ehkä sen toteutuksen aloittaminen ainakin pienessä määrin sekä toisen vanhan vilja-aitan hirsikorjaukset. Aittaprojekti on kiinni museoviraston avustushakemuksessa - tukihakemus on muuten ihan kätevä tapa pakottaa itsensä suunnittelemaan töitä hyvissä ajoin ja sitten keväällä aina jännitetään, saadaanko tukea :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurin haaste on itse asiassa ajan puute ja juuri tuo päivätöiden sovittaminen tämän projektin kanssa yhteen. Toisaalta olen ajatellut, että meillä on sentään helppoa se, ettemme asu pysyvästi tällä työmaalla. Siinä säästymme aivan varmasti ylimääräiseltä stressiltä ja hopun tunteelta.

      On teilläkin iso urakka tälle vuodelle edessä! Vertaistuki on korvaamatonta ja kannustavaa. Jos ei olisi blogien kautta tietämystä muiden hankkeista, sitä olisi taatusti aika paljon epävarmempi omastaankin. Nyt sitä ajattelee, että kyllä kai mekin pystymme.

      Poista
  15. Nyt puhut asiaa :). Tunnistan myös meillä nuo temperamenttierot. Mies on se harkitseva asioiden punnitsija. Minä aina syytän hidastelusta, kun haluaisin saada hommat tehdyksi ja näkyvää jälkeä aikaan. Myönnän kyllä, että harkinta on ollut aina loppujen lopuksi paikallaan. Yritänkin nykyään väistyä vaatimuksineni syrjään ja antaa mestarin tehdä työnsä omalla aikataulullaan. Kehun sitten vuolaasti, kunhan se aika tulee (joskus aika pitkän odottelun jälkeen ;)).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kuin itse olisin kirjoittanut tuon viestisi - niin tutulta kuulostaa!! Jotain yleismaailmallista näissä ihmissuhteissa tuntuu olevan :) Tämän oivaltaminen auttaa varmasti taas hitusen paremmin ymmärtämään ja ehkä toimimaan oikein seuraavan kärsimättömyyspuuskan saapuessa.

      Poista
  16. Olipa mahtava postaus ja osuu meille kuin nappi silmään nyt kun projekti Torppa saa ihan uudet mittasuhteet. Meillä minä olen se harkitseva osapuoli ja Mies tekisi heti ja nyt ja mielellään eilen jo. Meidän parisuhde on kokenut vain pienien pintaremonttien mukanaan tuomat ongelmat ja niissäkin on joskus kolahdelltu kunnolla, joten odotan mielenkiinnolla mitä tästä suuremmasta projektista tuleekaan :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, yhteistoiminta vaatii kärsivällisyyttä molemmilta. Kovasti onnea teidän projektin uuteen vaiheeseen!!

      Poista
  17. Hei Pilvi! Koen isoa tuttuutta tarinassasi. Mökkisaarellamme oli vuosikausia tyhjillään kalastajatila, jonka omisti perikunta. Sieltä ei löytynyt tilalle jatkajaa. Noin viisi vuotta sitten tilan osti pariskunta, jotka ovat tehneet valtavan urakan kalastajatilan korjaamisessa - laituri, päärakennus, venevaja, sauna, kaikki ovat vaatineet kunnostusta. Vieläkin heillä korjattavaa riittää vaikka kuinka, mutta tila on jo nykyisellään saaren helmi! Hattua nostan niin heille kuin teillekin! Tsemppiä ja jaksamista ja rakentavaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tuulia, en uskalla edes haaveilla, mitä kaikkea olisi viiden vuoden päästä meillä valmiina, mutta onpa mahtava, kun kerrot tästä naapuripariskunnastanne. Erittäin hauskaa kuulla, että samanlaisia projekteja on käynnissä muuallakin ja että niitä nyt laitellaan kuntoon uusille sukupolville. Toivon kovasti, että meidänkin tila on joskus tienoon helmi. Toivon tätä myös naapuruston vuoksi - en vain itsemme vuoksi - koska kovasti tunteita tilaan tuntuu liittyvän ja maisemallisistakin syistä ihmiset arvostaisivat nähdä paikan kunnossa.

      Poista
  18. Iloista tätä vuotta Villa Iduriin!! Kiva kuulla, että sielläkin on yksi suunnitteluintoinen! Mä rrrakastan suunnitella tulevaa ja väkertää erilaisia listoja. :) Tuntee olevansa siinä mielessä vielä kovin onnekas, että tämä on nimenomaan puolison kanssa yhteinen projekti ja unelma jota yhdessä pääsemme toteuttamaan, vaikka tavat toimia ovatkin joskus vähän erilaisia ;) Ei tällaisia isoja projekteja jaksaisi, jos molemmat ei olisi hommassa kympillä mukana. Kivoja suunnittelutuokioita sinne ja jaksamista suunnitelmien toteuttamiseen! :) Kyllä se siitä, pikkuhiljaa!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle erittäin osuvasta ja tärkeästä toivotuksesta: "jaksamista suunnitelmien toteuttamiseen :)" !! Suunnitelmat ovat suola, yhdessä ja innolla tekeminen kaikkein tärkeintä! Mukavaa ja palkitsevaa pikkuhiljaa tekemistä myös teille!

      Poista
  19. Asiaa puhut! Ja tuohon viimeiseen loppulauseeseen nappaan kiinni ensimmäisenä. Minusta nimenomaan se lopputuloksen näkyminen päässä ja haaveissa on se, jolla koko homman jaksaa!! Sen säilyttäminen mielessä on erittäin tärkeää. Ilman sitä, saattaisi epätoivo iskeä pahimpina hetkinä ja sillä haavekuvalla jaksaa nimenomaan pahimpien paikkojen yli;)
    Puhuit etenemissuunnitelmasta. Se on erittäin hyvä sana! Se on hyvä olla, pahimmasta päästä lähdettävä ja homma etenee luontevasti tilanteiden, toinen toisiinsa kytkeytyvien työvaihden, olemassa olevien apujen, yllätysten ja jaksamisen kautta.... Vaihe vaiheelta voi suunnitelmaa rakentaa eteenpäin. Vanhan korjaamisessa tarkka etukäteissuunnittelu ei lienee onnistu, koska ei rakenneta uutta, vaan korjataan vanhaa.... Näin minä ainakin luulen.sen menevän..
    Erona miehen ja naisen välillä kuvittelisin olevan sen, että siinä kun naisen pää pursuaa suunnitelmia niin paljon, ettei niitä juuri yksin jaksa kantaa, niitä olisi käytävä läpi;) mies pohtii ja prosessoi salakavalasti itsekseen ja ryhtyy toimeen sitten yllättäin täysin valmiin suunnitelman kanssa;)
    Vai olenko täysin hakoteillä tämän ajatuksen/analyysin kanssa:)?
    Pidetään me naiset haaveista kiinni Pilvi;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten voikaan olla, että osuit niin oikeaan ?!!!! Asia on juuri niin, että ylitsepursuava mieleni se haluaisi osan toisenkin kannettavaksi ja mieheni taas salakavalasti prosessoi asioita ja tarttuu kaikessa hiljaisuudessa hommiin. Näin se vaan on :)))

      Kyllä, jatketaan haaveilua ja välillä tarkoituksellisenkin epärealistisiakin suunnitteluja. Itselläni asiat usein tarvitsevat aika pitkänkin suunnittelusyklin aina haihatusasteelta konkreettisempiin ajatuksiin voidakseen kiteytyä lopulta juuri oikeanlaisiksi :)

      Poista
  20. Ihailen suunnattomasti kärsivällisyyttä, jolla te tuota isoa projektia viette eteenpäin. Upeaa tiimityöskentelyä!

    VastaaPoista
  21. Aivan ihana postaus ja täyttä asiaa jälleen kerran! :) Minulla itselläni ei kärsivällisyyden lisäksi ole sinun upeaa kykyäsi visioida ja suunnitella ennakkoon tekemisenne. Ihailen molempia ominaisuuksia valtavasti. On todella hienoa miten hyvin teidän tiimityöskentelynne sujuu ja siitä kaikki kunnia teille kummallekin! :) Olette onnistuneet roolijaossa, vaikka se ei ehkä aina siltä tuntuisikaan ;) Tsemppiä sinne teille kovasti projektin jatkamiseen! :)

    VastaaPoista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...