lauantai 11. tammikuuta 2014

Hei beibi me tavataan vielä!

Ennuste ei ihan luvannut meille tälle päivälle veneilyyn täydellistä merisäätä. Noh, pieni karaistus tekee vain hyvää ;). Halusimme roudata erän rakennusmateriaaleja vielä ennen kulkuyhteyden katkeamista. Ihan siltä varalta, jos jossain vaiheessa pääsemme jään yli kävellen perille, voimme sitten halutessamme jatkaa kuistin remppaa.

Mennessä pieni lumipeite peitti pintoja, mutta oli yllättävän kirkasta.




Tavarankuljetuksen lisäksi muistanette edellisestä postauksestani tarpeen inventoida räsymatot. Halusin päästä vielä kerran paikalle ottaakseni myös mittoja verhoja varten. Niitä voin työstää seuraavina viikonloppuina.

Valitettavasti kunnollisia mattoja ei ollutkaan kuin pari, mutta tämä reilu parimetrinen matto on aivan priima ja sopii kuistille erityisen hienosti.






Yksikin on tietysti parempi kuin ei mitään, etenkin, jos se on näin hieno. Näyttää ihan käyttämättömältä.


Aika pian alkoi sitten sadella lunta. Ensin vähän. 


Sitten vähän enemmän.



Syytä jo lähteä!


Ai tuonneko ulos pitäisi nyt karauttaa? No sinne on vain mentävä, jos ei meinata kuukaudeksi jäädä...


 Tervetuloa talvi, hyvästit Idurille! 



Kylmästä lämpimään...




51 kommenttia:

  1. Huih, siitähän tuli jännä reissu!!:) Aika kiva toi kuistin matto. Tuli mieleen että mulla on yks "vakkari" henkilö, joka tekee mattoja kaikille. Nytkin hän oli mattojensa kanssa joulumyyjäisissä, kun pitäisi saada tilaa että voi tehdä lisää.. Mut onkos niille enää tarve ja mitenhän saisin sen sulle toimitettua täältä pohjosemmasta. :) Jos kommentti tulee kahteen kertaan, niin eka katos johki!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On varmasti tarve! Laitan sulle sähköpostia. En halua olla liikaa vaivaksi, mutta ehkä voit yhdistää meidät ystäväsi kanssa tai jotain... Kiitos!

      Poista
    2. Juu laitahhan vain postia, olisi kiva olla avuksi!:)

      Poista
  2. Totta tosiaan, aivan valloittava matto. Todellinen herkku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Senja, on se kyllä aika kiva ja pirtsakka :)

      Poista
  3. Oi mikä ihana matto!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pieni Lintu, ihastuttava minustakin, joten täytyy löytää sille arvoisensa paikka!

      Poista
  4. Oi, miten haikeaa!
    Kävin kirppiksellä ja katselin sinulle mattoja, näin se vaan tarttuu :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tuli vähän haikea olo - sama kuin viime vuonna - kun on itsestä riippumatonta, koska pääsee takaisin.

      Voi että, miten hassua :) ja ihanaa kuulla, että olen ollut mattokuumeineni siellä mielessäsi. Pidä nyt kuitenkin vaan ite, jos joku kiva osuu kohdalle ;)

      Poista
  5. Oikein kunnon vanhanajan räsymatto! On se vaan kaunis.
    Ja kaunis on tuo saarikin - ja varmaan myös lumivaipan alla. Odottaa siellä teitä. Antaa aikaa ommella verhoja, etsiä lisää mattoja ja tehdä suunnitelmia.
    Oikein hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kivasti sanottu! Eli pienen haikeuden keskellä pitääkin ajatella, että paikka antaa nyt mahdollisuuden valmistella juttuja kevättä varten ja lepäilee siellä itsekseen :)

      Ihanaa viikonloppua sinne!

      Poista
  6. Jukkapojan sanoin ;) on teillä siellä ihan eri maailma !

    VastaaPoista
  7. Kaunis matto ja aivan ihanat kuvat! Mutta venematka olis kyllä minulle liian pelottava, kun kesälläkin pelkään veneessä, jos siihen joskus on pakko astua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat on aika suhmuraiset, mutta kieltämättä erityiset; ei ihan joka kerta liikuskella tällaisissa säissä!

      Poista
  8. Aivan huikean kaunis tuo kuva, mikä on tekstin "sitten vähän enemmän" alapuolella.
    Aah! Kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Tunnelma on tosiaan siinä kivalla tavalla pysähtynyt.

      Poista
  9. Onpa kaunis matto, varsinainen väriläikkä! Mahtavaa, että pääsitte vielä saareen - aikamoista sissiasennetta veneillä lumisateessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi nyt olla ensimmäinen kerta muuten, kun olen lumisateessa veneillyt :)

      Poista
  10. Ihana räsymatto ja todella upeita kuvia oot sinäkin ottanut!!! :)

    VastaaPoista
  11. Aivan kuin oisi ollut mukana :) Nyt kun näyttää siltä, ettei kunnon talvea tulekaan, pääsettekin keväällä aikaisemmin saareen remppahommiin :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Ei sitä koskaan tiedä mimmoinen takatalvi huhtikuussa tulee, mutta pidetään puekut pystyssä!

      Poista
  12. Ai että punaiset rakennukset näyttää hyvältä lumen seassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa ajattelin itsekin, kun lumi alkoi peittää maata. Meillä on erilaisia lauta-, risu- ja rojukasojakin pihapiirissä ja jotenkin lumi tekee kaikesta tasaista ja seesteistä. Jää vain punaiset väripilkut maisemaan.

      Poista
  13. Kiva kun kerkesitte vielä käydä nyt kun näyttää että talvi yllättää....toivottavasti kuitenkin vain viikoksi...
    Kummasti tuota räpäskää tänään riitti, muutamassa hassussa tunnissa tuli vaikka kuinka.

    Räsymatot on ihan parasta! Minä luulin syksyllä saavani ihanan Vallilan räsymaton uuteen kotiin, mutta kappas vaan se olikin joka paikasta loppu. Nyt sitten vieläkin etsin yhtä puuttuvaa keittiön mattoa. En vaan oikein kelpuuta mitään kun sen yhden näin niin sieluni silmin siellä.
    Mutta onhan tässä vielä muutama viikko aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Räsymattoja saa kyllä myös mittatilaustyöllä, joten kannattaa ehkä kokeilla. Tai itse aion kokeilla ainakin, joten voin sitten kertoa kokemuksesta, että onnistuinko saamaan omien visioiden mukaisen maton.

      Katsotaan nyt meneekö talvi viikossa ohi vai miten käy!

      Poista
    2. Mun visioni meni sen maton menettämisen myötä rikki :)
      Tein sitten uuden vision, pysyin väreissä ja Vallilassa, mutta en räsymatossa.
      Nyt odottelen, että menikö mun tilaus ( ja maksu) edes perille kun en ole tilausvahvistusta saanut. Valaisinkin meni nimittäin sen maton myötä uusiksi :)

      Poista
  14. Tiesithän muuten, että jos pitkästä räsymatosta osa on huonoa, niistä voi purkaa sen huonon pois ja solmia loimilangat solmuille uudestaan. Saa sitten pikkumattoja! Ei ole edes kauhean iso vaiva!

    Eiköhän se kevät tästä tule aika nopsaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiennyt, vaikka näiden muutaman kanssa siitä ei nyt taidakaan olla apua. Yksi oli kylläkin rikki, mutta se oli jo pieni matto muutenkin :( Mutta hyvä pistää muistiin korvan taakse vastaisuuden varalle, jos joku joku kohta käytössä vaikka hajoaa tai menee muuten pilalle.

      Poista
  15. Oi, sinnekkin saitte lunta! Ihanat värit tuossa räsymatossa ja pitkistä matoista saa tosiaan pienempiä helposti, jos on huonoa... Upeita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä saatiin ja ihan kunnolla heti :) Keli oli onneksi muuten tyyni ja näkyvyys säilyi kohtuullisena, joten ei ollut mitään vaaraa vesillä - vain pikkuisen hrrrrrrrkylmää!

      Poista
  16. Voih! Tavallaan kaihoisaa ja tavallaan sitten hyödyllinen tauko siinä hengessä, kuten Lady of The Mess sen esitti. Saat puuhailla Iduria valmiiksi etänä ja kun jälleen kohtaatte, saat vietyä sinne heti uudistuksia mennessäsi. Nyt on niin leuto talvi ja keväästä ennustetaan ennätysaikaista, joten Idur saanee torkkua talviuntaan vain nokosten verran ;)

    Olipa tänä aamuna ihana yllätys kun silmät täällä Jovelassa aukaisin. Aurinko! Riekale sinistä taivasta! Enpä muista koska viimeksi olisin nähnyt edes aavistuksen auringosta saati sinistä taivasta! Pieni riekale sinistä ja aavistus auringosta ohuen pilven takaa ja maailma tuntuu heti energisemmältä paikalta möllötellä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! En oikein edes ymmärrä, miksi olin jättänyt mittojen ottamisen näin viime tippaan, mutta hyvä että ehdin ne vielä ottamaan. Tavallaan ihan kivakin vain keskittyä ompeluksiin ja muuhun suunnitteluun, kun ei tarvitse tuota sääkarttaa aamuin illoin kytätä.

      Toivotaan, että ennätysaikainen kevät olisi tulossa - se suosisi kyllä meitä remontoijia. Mutta samoin täällä, nautin jo pelkästä auringostakin ja valon määrästä! On niin tuota suhmuraa ja pimeyttä riittänyt!

      Poista
  17. Tuli jotenkin haikea olo. Onneksi ei ole enää pitkää aikaa kevääseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sinne se meidän paikka nyt hautautuu lumen alle uinumaan. Mutta saa kyllä meistä taas vieraat, jos jäät tulevat kantaviksi. Itse toivonkin joko kunnon pakkaskuukausia nyt tai sitten varhaista kevättä, mutta en sellaista edestakaisin menevään välimuotoa, joka kestää toukokuulle, huh. Katsotaan mitä tulee :)

      Poista
  18. Hrrrrr... Melko hyytävältä näytti paluumatka. Ja hyvästit Idurille kuulosti kauhean lopullisilta. Etenkin kun vielä pari päivää sitten oli asennoitunut siihen, että seuraava vuodenaika on kevät eikä talvi. Mutta näillä mennään, eikä muuta voida :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sitä se olikin ;) En kyllä ollut yhtään orientoitunut enää talveen, kun se ei kerran ajoissa alkanutkaan. Eli vähän on nyt "pettyneet" tunnelmat ;)

      Poista
  19. Ihana räsymatto! Hrrr...tulipas ihan vaan "pikkuinen" muutos sääolosuhteisiin. Ootte te aikamoisia sissejä! :) Toivotaan että pakkanen paukkuu, jotta pääsette saareen jäätä pitkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Vaikka muutos tosiaan oli aika nopea ja yllättävä - joskin ennustusten perusteella odotettava - oli niin kiva vielä käydä, kun ketää muuta ei missään. Ja taas samalla mietin, että entinen kalastaja se eleli YKSIN nämä kaikki vuodenajat läpi tuvassamme. Aikamoista sissiyttä on ollut se.

      Poista
  20. Vastaukset
    1. Kiitti Katja! Kiva, jos viihdyt jatkossakin seurassa :)

      Poista
  21. Viikonlopun mökkireissulla tuli kyllä sellainen fiilis, että meri ihan silmissä jäätyi. Höyry vaan nousi.

    Hieno matto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hyvä että mekin ehdittiin alta pois - nyt saa jäätyä rauhassa!

      Poista
  22. Upeat kuvat, mutta ihan kamalan haikeaa :(
    En osaa edes kuvitella miltä teistä tuntuu olla tuolta pois, kun itsellä on jo Tyynelään ikävä, vaikka kohta sinne taas pääsen. Ihan pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä mekin päästään, jos näitä - 15 asteen pakkasia pitelee!!

      Poista
    2. Aaa. Siis on sellainen matka, että voi kävellä jäätä pitkin?

      Poista
    3. Joo, olisko jotain 20-30 minuutin kävelymatka - riippuen lumen määrästä, että kuinka syvässä saa tarpoa :)

      Poista
    4. Oi onneksi! Mä jo ehdin ajatella, että ehkä ette pääse koko talvena.

      Poista
  23. Ihanaa, että pääsitte mantereelle. Kuvat kertoo kaiken. Mukavaa talvea sinulle. Tällä hetkellä meidän mittari kertoo 29.6 pakkasta. Kaikkea hyvää alkaneelle vuodelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tollaisia lukemia voi ollakaan! Uskomatonta :))

      Poista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...