maanantai 25. marraskuuta 2013

Risukasasta pitsiarvontaan

Pst, vain arvonnasta kiinnostuneet, hypätkää suoraan viestin loppukappaleeseen :)

Viikonloppuna jatkoimme jo aiemmin aloitettua puiden kaatoa. Puut, joita meidän pitää harventaa tontilta, ovat haapoja ja leppiä. Useita tunteja huhkittuamme tuli taas mieleen, että eikö meillä ole mikään homma sellainen ihmisen kokoinen. No ei taida olla. Viikonloppuna kaadoimme noin 30 miehen käsivarren paksuista hapaa. Jäljelle jäi ainakin 330, mutta hyvä se on tietenkin kaataa maltilla vähitellen. 

Alla olevasta kuvasta näkyy näiden epäjalojen lehtipuiden määrä - ne reunustavat tonttia kauttaaltaan, peittävät kauniin havumetsän sekä kalliot, jotka reunustavat molemmin puolin niittyä. Talojen takaseinustoille ne kerryttävät runsaasti lehtijätettä, joka on jo lahottanut joitakin seiniä pahoin.  


Tämä hirsiseinä on onneksi hyvin säilynyt ja muille pitää saada aikaan yhtä kuivat olosuhteet. Pitäisiköhän muuten tarttua rakennuksen maalausurakkaan ensi kesänä? Punamulta saisi kyllä ihmeitä aikaan rakennuksen ulkonäölle. 



Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa...



Kuten näette, ensi viikonloppuna pääsen taas tämän raivaus-nimisen urheilulajin pariin, jippii! 


Ja sitten asiasta toiseen! Olen ollut kovin ilahtunut kaikista mukaan liittyneistä uusista lukijoista ja tietenkin kivoista kommenteistanne - kiitos ♥. Siksi muistinkin teitä taannoisella matkallani ja toin Belgiantuliaisina tämän kauniin käsintehdyn koristeen, jolla voi peittää käsipaperilaatikon. Te vanhat ja uudet lukijat, jotka arvostatte tällaista kaunista pientä turhaketta, ilmoittautukaapa mukaan arvontaan vastaamalla tähän 5.12. mennessä. Ainoana kriteerinä on siis lukijaksi rekisteröityminen! 


Kaupunki oli täynnä toinen toistaan upeampia käsityömyymälöitä, joten en voinut vastustaa pientä hankintaa itsellenikin. Hankin kaksi tuollaista pullonalusliinaa ja yhden keksien tarjoiluun tarkoitetun koteloliinan. En kylläkään ostanut juuri tuota kuvassa näkyvää, vaan vähän yksinkertaisemman version. Näen jo, miten nämä sopivat pieneen kattaukseen ensi kesänä valmistuvalle kuistilleni :)  


Onnea arvontaan ja iloista mieltä kaikille!


29 kommenttia:

  1. Kylläpäs teki terää maisemalle pikku karsinta!

    Ja ehdottomasti mukana kauniin turhakkeen arvonnassa! Kaunis, kaunis....niin kuin nuo kaikki muutkin. Perinteitä kunnioittaen, taito hyppysissä noilla belgialaisilla.

    VastaaPoista
  2. Pakkohan Rauma flika o pitsarvontta osallistuu :))

    VastaaPoista
  3. Anonyymi22.37

    Haapojen kaato... kai kaulasitte ne vuosi sitten? Muuten teillä taitaa olla ensi vuonna kaksikertainen määrä nuorta haavikkoa juurivesoina. Minä kyllä henkilökohtaisesti tykkään haavoista ihan kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kaulattu. Jostain luin, että kaulaamisen jälkeen optimaalinen aika odottaa on 3-4 vuotta. Ajattelimme, että peurat, kauriit ja ensi kesän lampaat saavat napostella vesantojen lehdet. Ja siimaleikkuria näytetään tarvittaessa. Tällaisen puumäärän kaulaaminenkin on työläs homma. Työlästä kaikilla tavoilla.

      Haapojen humina on tosiaan kivan kuuloista, joten ei me varmaan ihan kaikkia kaadeta suinkaan!

      Poista
  4. Huh teidän savottaa! Mutta hyötyliikunta on kyllä maailman parasta liikuntaa. Kun vain tarkenisi...
    Noin söötin käsityön arvontaan pitää osallistua (perinne)käsityöhullu kun olen.

    VastaaPoista
  5. Minulla on yksi ainoa haapa, haapani havisee niin kauniisti. 330joo , aika paljon!!!

    VastaaPoista
  6. Suloinen turhake ja ah, niin tarpeellinen :) ehdottomasti mukana tavoittelemassa!
    Minulla kun noita peiteltäviä käytössä olevia lootia niin kotona kuin Lillassakin!

    Sait muuten mun sunnuntaisen puusouvin tuntumaan ihan lastenleikiltä :D
    *vaivaiset neljä tuntia*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai vaan neljä tuntia! No ei vaiskaan, erittäin hyvä suoritus sielläkin. Välillä tuntuu, että mittakaavaan suhteutettuna meidän puuhat ne vasta näpertelyltä tuntuukin :)

      Poista
  7. Huh huh, mikä urakka! Mutta eipähän tarvitse kuntosalikortteja ostella;) Ja minusta tuo sään pieksemä, haalistunut punamultaseinä on kaunis sellaisenaan. Mutta ymmärrän kyllä, että maalata varmaan täytyy.
    Suloisen liinan arvontaan osallistun ilman muuta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kuluneetkin pinnat ovat kauniita, mutta tosiaan, nyt kun hirret tässä rakennuksessa on vielä kunnossa, kannattaa ne suojata jossain vaiheessa maalilla. Ei onneksi ole kiirettä.

      Poista
  8. Jopa on projekti! Ja kiitos edellisestä palkinnosta. Paketti jököttää hyllyllä ja odottaa inspiraation syttymistä... Nyt mietinnässä on teoksen taustaväri... Puoliksi suunniteltu on jo melkein tehty? :) tsemppiä savottaan. Kuulostaa vähintään pienen kylän projektilta.

    VastaaPoista
  9. On siinä haapaa poikineen. urakkaa piisaa.
    Tuo "turhake" on niin kaunis, että mielihyvällä sitä tavoittelen!
    Oikein mukavia marraskuun viimepäiviä.

    VastaaPoista
  10. Oi miten hurmaava liina-ehdottomasti mukana:)
    Meilläkin haaveillaan kuistista:)

    VastaaPoista
  11. Puuh, rankahommat kutsuvat siis. :) vaikka ovat yleensä ei niin mukavia, näkee niistä kuitenkin välittömästi työnsä tuloksen. Aina jotain positiivistä, sitäpaitsi mökkikin lämpiää talvella! ;)
    Voi mitä aarteita olet reissuiltasi taasen löytänyt. En ole koskaan tavannutkaan tuollaisiin pullon alusiin. Täytyy muistaa, ettei punaviini pullon alle laita. :)
    Mukana myös arvonnassa, kiitos ihanasta blogistasi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, näin se on, että ainakin tulos palkitsee, jos homma itsessään vähän pistää välillä ketuttamaan.

      Mietin ihan samaa, että aluset soveltuva parhaiten vesipullon alle! :D

      Poista
  12. On teillä oikea savotta!

    Mukana ollaan arvonnassa:)

    VastaaPoista
  13. Oho, on siinä hommaa. Mutta hyvää hyötyliikuntaahan se on ja hiljaa hyvä tulee :)
    Arvonnassa mukana.

    VastaaPoista
  14. Raivaus on tehokas urheilulaji. Ja sitä paitsi maisemallekin hyödyksi :) Kyllä teillä tosiaan hommaa riittää, mutta onneksi on loppuelämä aikaa. Ja siis arvonnassa minäkin mukana.

    VastaaPoista
  15. Mellu11.52

    Ihania tulijaisija!

    VastaaPoista
  16. Anonyymi18.45

    Kummallista lukijoiden kalastelua.. Olisko kivempi saada lukija joka oikeasti jää lukemaa blogia eikä vain lisää blogia loputtomaan listaan tavaran toivossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älähän nyt hermostu. Olen jakanut tavaroita arvonnoissa monilla eri tavoilla ja pyrin niitä vaihtelemaan. Mielestäni on vain kivampaa ja myöskin reilumpaa edellyttää tässä tapauksessa rekisteröitymistä, koska haluan jakaa tämän juuri lukijoiden kesken. On ilo lahjoittaa tämä tuliainen jollekulle, joka seuraa blogiani ja jakotavan määrittely kai on luonnollisesti blogin pitäjänä juuri minulla. Blogillani ei ole mitään kaupallisia tai huomiotaloudellisia tavoitteita, joten en mielestäni ole lukijoita kalastelemassa. Ja uskon myös, että jos blogi ei kiinnosta, kovin moni tuskin vain tämän arvonnan takia tänne liittyy lukijaksi. Tai jos liittyy, tervetuloa mukaan. Ainahan on myös mahdollisuus irtautua, joten kovin suuresta asiasta ei tässä liene kyse. Mutta kiitos kuitenkin, kun jätit mielipiteesi, se on täysin sallittua ja arvostan sitä!

      Poista
  17. Well, johan on urakka! Mutta tulee kivaa jälkee. :) Ihanan palkinnon oot keksinyt, mukana arvonnassa ehdottomasti.

    VastaaPoista
  18. No on teillä savottaa! Mutta kivahan se, kun polttopuut saa läheltä :)

    Varmasti uusi punamultakerros kohentaa rakennuksien ulkonäköä huisisti! Itse jo odottelen ensi kesän talon maalausurakkaa, kun pääsee sutimaan uuden punamultakerroksen vuosikymmeniä vanhan maalikerroksen päälle. Toisaalta, punamulta kyllä kuluu hirveän arvokkaan näköisesti, että omaa silmää miellyttää se kuluneempikin pinta. Eihän sillä keittomaalilla juuri mitään puuta suojaavia ominaisuuksia ole, mutta kaunis maali kyllä.

    Ps.Sinulle on tunnustus blogissani.
    Tällä kertaa en osallistu arvontaan, vaikka palkinto kovin nätti onkin. Meillä ei ole käytössä käsipapereita, jäsi kaunokainen vallan vaille töitä meillä ;)

    VastaaPoista
  19. Saat minulta saman tunnustuksen kuin edelliseltäkin. Kertonee paljon blogistasi. Pelkästään kaikki kuvat on sellaisia, että itselläkin tuntuu, että aika pysähtyy. Kiitos , kun kirjoitat.

    VastaaPoista
  20. Voi että, kiitos teille. Olen ihan otettu!!!

    VastaaPoista
  21. Tuo raivauspuuha on niin tuttua. En tykkää pöpeliköistä vaan haluan samoin kuin sinä nähdä maiseman muodot ja yksittäiset puut. Homma vain on loputonta.

    VastaaPoista
  22. Voi hitsi, myöhästyinkö arvonnasta :(

    VastaaPoista
  23. Ihanaa pitsiä! Ja minä myös otan osaa arvontaan.

    VastaaPoista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...