tiistai 6. elokuuta 2013

Toisinajattelua



Olen saattanut ainakin välillä välittää kuvaa, että täällä sitä vain painetaan hommia hiki päässä eikä paljon muusta väliä, mutta se on vain puoli totuutta. Olen raskaasta työstä riippumatta äärimmäisen virkistynyt ja siksi yllättynytkin, kuinka viime syksynä alkanut matkamme Villa Idurin kanssa on auttanut jaksamaan. En ole ennen tätäkään projektia ihan paikoillani pysynyt, mutta tuntuu, että nyt olen alkanut pureskelemaan haasteet pienissä palasissa ja iloitsemaan yksinkertaisista pienistä askelista. Vaikka vasta tänä kesänä työn kammottava laajuus on paljastunut meille ihan konkreettisesti, olen rauhallisempi kuin yltiöpositiivisena viime syksynä.


Ja mikä oudointa, huomaan, että ihan arkisissakin tilanteissa ja esimerkiksi töissä olen alkanut työstää asioita kuten Villa Idur on tähän mennessä opettanut. Ennen tavoittelin vain lopputulosta, mutta tämän työmäärän ääressä sen on ollut pakko muuttua. Nyt - ilman että olen tietoisesti käskenyt itseäni - olen alkanut pilkkoa asioita osiin ja teen niitä rauhallisesti ja viitseliäästi yksi kerrallaan pois. Samalla kun työtahti rauhoittuu, niiden eteneminen kuitenkin tehostuu. Sillä jos liikaa murehdin ison kuvan keskeneräisyyttä, en saa aikaan muuta kuin stressaantuneen mielen. Minä ainakin myönnän, että näin olen usein kokenut töideni osalta.


Arkinen esimerkki, milloin ihan konkreettisesti oivalsin, että jokin on muuttunut, oli tuossa taannoin matkalle lähtiessämme, kun piti päivässä selviytyä perheen matkajärjestelyistä, rästiin jääneistä pankkiasioista, ruokahuollosta ja pakkaamisista. Näiden lisäksi piti sekä saaressa että kotona jättää kaikki kiireessä sille mallille, että voi lähteä reissuun. Tuttu tilanne, mutta sen sijaan, että olisin hötkyillyt - kuten minulla ehkä aiemmin on ollut tapana - siitä, miten on kiire ja aika loppuu ja en ehdi tehdä kaikkea tarvittavaa, keskitin mieleni siihen, että 'juu-u, onpa paljon vielä asioita tekemättä, mutta sainpas edes jo tämän yhden tehtyä!' Päiväni oli täynnä pieniä onnistumisia ja etappien saavuttamisia. Se olikin hauska, antoisa päivä, siis! Toivottavasti ymmärrätte, mitä tarkoitan. Kyse on vain asennoitumisesta. Aiemmin olen yrittänyt ties miten pakottaa itseäni ajattelemaan ja tekemään niin tai noin. Nyt olen jotenkin vain sisäistänyt tämän huomaamatta. En keksi selitykseksi mitään muuta kuin Idurin ihanan piinallisen ja pitkällisen työmaan, joka pakottanut toimimaan toisin, on toden totta koulinut hermojani ja vieläpä löysyttänyt ne sopivan rennoiksi!


Leppoisasti kohti keskiviikkoa,


23 kommenttia:

  1. Tuon kun oppisi vielä tässä elämässä - olla hötkyilemättä;)

    VastaaPoista
  2. Ihana kuulla, että joku on oppinut tuon. Minulla jo 60 häämöttää ja vieläkin monesti jää suurimpiin asioihin kokonaan ryhtymättä, kun tiedän, että valmiiksi en saa kumminkaan. Näin siis privaatissa. Työt menivät alta jo aikoja sitten.

    VastaaPoista
  3. Tuossa nyt kyllä käy toteen tuo:2Oppia ikä kaikki" On varmasti hieno huomata, että asiat menee näinkin kohilleen, ilman hötkyilyä, Se on ihan onnittelun paikka, kun itsestään löytää uusia piirteitä. Joskus olen sdmansuuntaista kokenut itsessänikin.
    Ihanata elokuuta!

    VastaaPoista
  4. Voin hyvin kuvitella, että "mökkiprojektillanne" on hyvinkin terapeuttinen vaikutus.

    Ihanat kuistikuvat alla! Kyllä siinä kelpaa ilta-aurinkoa ihastella!

    VastaaPoista
  5. Mahtavia oivalluksia. Tunnistan niin itsessäni tuon hötkyilijän. Tarvisin varmaan leirityksen Villa Idurilla ;).

    VastaaPoista
  6. Näinhän se menee :D
    Elämä on pieniä iloja, onnistumisia ja vartin projekteja :) - vaikka ne vartin projektit saattaakin olla vaikkapa kolmetuntisia....

    Hyvää mieltä edelleenkin - ja onnistumisia ilman hötkyilyjä!

    VastaaPoista
  7. Olipas hyvä postaus!
    Olen ehkä pääsemässä tuohon suuntaan, yritys on ainakin kova, välillä se vaan unohtuu, varsinkin töissä. Itse olen myös harjoitellu kovasti sitä, että olen tässä hetkessä täysillä, en muistele menneitä, enkä haaveile / stressaa tulevasta. Sekin on auttanut kovin :-)

    VastaaPoista
  8. Ai niin, mietin tuossa vielä, että onpas mielenkiintoista, mitä kaikkea Idur teille opettaakaan :-)

    VastaaPoista
  9. Elämässä tulee jossain vaiheessa jokin asia eteen, joka sitten jatkossa opettaa elämään elämää. Sinulla Idur, itsellä sairaus ja jollain joku muu :)
    Onhan vieläkin asioita, joita tressaan (kovasti niitä yritän kyllä taka-alalle työntää), mutta huomattavasti rennommin sitä nykyään menee ja elelee päivän kerrallaan :))
    Oikein mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  10. Nyt sä olet Pilvi aivan asian ytimessä! Ihan samat ahaa-elämykset on tulleet itsellekin vastaan. Mulla vaan otti vähän kauemmin, muutaman vuoden :)

    Vaikka työelämässä on ollut jos jonkinmoisia haasteellisia kausia, ja monesti olen kuvitellut olevani suunnilleen vara-tsiisus selvitettyäni ne menestyksekkäästi, ei mikään(!!) ole opettanut niin paljon kuin suuri remppaprojekti. Uskaltaisin sanoa, että samanlaista paineensietokykyä ja pitkäjänteisyyttä ei saa mistään. Ei vaikka tekisi normitöitä vuoden putkeen 24/7. Puhumattakaan siitä, että tällaiset projektit opettavat näkemään keskeneräisyydenkin hyvänä asiana (siinä tosin perfektionistilla vähän kesti :D). Nämä opit ovat vähän kuin kaupanpäällisiä, jokaisen pienenkin palasen valmistumisen ilon lisäksi :)

    Ja totta tosiaan, oppimaansa voi käyttää yllättävän monissa muissakin tilanteissa, kuin vain rempassa apuna.

    VastaaPoista
  11. Olet päässyt pitkälle lyhyessä ajassa! Täälläkin hermot venyy ja ehkä oppimistakin tapahtuu, mutta tuohon asenteeseen on vielä matkaa. No, Siperia opettaa :)

    VastaaPoista
  12. Kaikilla teillä enemmän tai vähemmän samat tutut kokemukset tältä 'oppimisen' polulta - arvasin!

    Tuohon, mitä te monet totesitte, että osa-alueiden ja kokonaisuuksien hallinnan opettelu vie aikaa, vielä kerron, että sitähän itsekin olen tässä jo vuosikausia opetellut. Mutta ilmeisesti nyt sitten yhtäkkiä jossain vaiheessa - ennen kuin epätoivo oli totaalisesti ehtinyt iskeä tai että olisimme heittäneet hanskat totaalisesti tiskiin - vaistomaisestikin oli pakko alkaa suhtautua asioihin ihan eri tavalla, jotta säilyisi tervejärkisenä. Ikään kuin pakon edessä.

    Taru, uskon, mitä sanot siitä, että massiivinen remppaprojekti tuo pakosti pitkäjänteisyyttä, mitä ei melkein missään muualla joudu tässä määrin opettelemaan. Mutta tuntuu erityisen kivalta, kun tätä asennoitumista pystyy hyödyntämään muuallakin elämässä ja saamaan sitä kautta hieman rauhoitettua omaa aiempaa äärimmäisen tavoitehakuisuuttaan. Niin, täällä rouva Kärsimätön ilmoittautuu. Eihän ne asiat tahdonvoimalla kuitenkaan edisty, joten ihan turha on tavoitella kerralla kuuta taivaalta ja olla kärsimätön, jos maailma ei heti tulekaan valmiiksi. Niin, siinä muuten lienee koko asian ydin: sen myöntäminen, ettei maailma TODELLAKAAN tule valmiiksi. Face it!, sanon minä ja yritän muistaa kiperän paikan tullen.

    Kuulin muuten naapureilta tänä kesänä, että Idur itse oli varsin topakka täti, joka piti asiat järjestyksessä. Se on nähtävästikin siirtynyt tilaan, joka nyt meitä kouluttaa ;)

    VastaaPoista
  13. Täyttä asiaa - ja oiva strategia meille monille, jotka hötkyilevät monen jutun kanssa päivästä päivään, vuodesta vuoteen. Nämä on nokkelia asennejuttuja, jotka voi ottaa mukaan tilanteeseen kuin tilanteeseen. Huge thanks!

    VastaaPoista
  14. Kiitos vierailusta blogissani.

    Uskomattoman hieno projekti teillä. Ihan oikea paratiisi ja kaikista kirjoituksistasi kuuluu rakkaus vanhaan taloon. Tulen uudestaan -monta kertaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kasarmin J(d)onna! Kiva kun pistäydyit täällä ja vielä kivampi, jos monta kertaa :) Tiedä nyt tuosta paratiistista, mutta toivotaan tietenkin, että tulee sellainen joskus. Kummasti sitä on kyllä ihastunut tähän omaan paikkaan ja jokaiseen ränsistyneeseenkin nurkkaan. Vähän niinkuin sinullakin taisi olla: kuulosti niin upealta, kun aloit puhua talostanne omananne jo ennen kuin se oli sitä. Huippua!

      Poista
  15. Se auttaa heti jos matka on päämäärää tärkeämpi. Kuten purjehduksessa.

    VastaaPoista
  16. Pastorila on sadanvuoden projekti ihan tarkoituksella. Sen on tarkoitus muistuttaa siitä, että vanha talo tarvitsee koko ajan huoltoa ja hoitoa, mutta ihmisen aika on rajallinen. Stressi ei paranna elämän, eikä työn laatua ja koska työmaa on loputon, on siihen osattava suhtautua oikealla asenteella. Harva meistä hankkii vanhan talon pelkäksi työmaaksi. Se ilo ja onni on jotain muuta :)

    Vanhat talot taitaa olla "oppimisen paikka"-kokonaisuudessaan nykyihmiselle :) Ei huonompi valinta elämässä ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti kiteytetty. Ei mitään lisättävää, UGH!

      Poista
  17. Mahtava projekti tuo teidän taloprojekti. Ihanasti opettaa elämäntaitoja ja oikeaa asennetta.
    Tahdonvoimalla selviää pienemistä ja lyhyemmistä haasteista, ei jatkuvasta. Siihen on valittava eri strategia.
    Omassa rytmissä edeten vaistonvaraisesti ja huomio onnistumisessa. Se kytkee energian onnistumiseen , luovuuten ja voimaan.
    Onnea projektiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Irene, kiteytät kyllä hyvin tunteet ja tilanteen, missä olen tämän projektimme kanssa. Kiitos!

      Poista
  18. Ihana laajempi perspektiivi projektiin! Mietin usein juuri näitä samoja juttuja, mitä voin oppia jostain tapahtumasta pohtimalla sitä eri näkökulmista tai mitä jokin elämäntapahtuma yrittää minulle opettaa. Keskeneräisyyden kestäminen rahallisin mielin on minulle tuttua vasta muutamia vuosia ja nyt sitä on taas koeteltu veneprojektin kanssa :) Sanon aina itselleni: "Nauti joka hetkestä tällä matkalla, kyllä ne asiat tulevat aikanaan tehdyksi."

    VastaaPoista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...