keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Polun ja pihan laittoa

Olen aloittanut hitaasti etenevän projektin, jota teen aina kun muulta kerkeän. Tavoitteena on tehdä hienojakoisesta sorasta pieni polku, joka kulkee venepaikalta venevajan edustalle ja siitä muille rakennuksille. Tarkoitus on paitsi kohentaa ja selkeyttää pihapiirin ulkonäköä, mutta myös helpottaa kulkua muun remontin etenemiseksi. Syksyn tullen sorapolku on myös kuivempi kuin multainen kulutettu maa. 

Aina jaksaessani kanniskelen siis ämpärillisen, pari soraa tehdyn polun jatkeeksi. Katsotaan, kuinka pitkälle kesän mittaan pääsen, juoksumetrejä on kyllä aikalailla. Nimittäin, joudun ihan oikeasti tekemään tämän yksinäni, koska Mikko ei korvaansa lotkauta hankkeelleni. Polku ei nähtävästikään ole ykkösenä hänen prioriteettilistallaan, mutta uskon kyllä, että hänkin sisäistää vielä homman jujun :) 

Lopulta tarkoitus olisi, että kapea hiekkatie kulkee rannasta ylös rinnettä pitkin aina päätalolle asti niityn reunustaa pitkin. Sinne tänne asettelen joukkoon mukulakiviä, joiden kerääminen ympäristöstä kuuluu urakkaan. Selkä tulee olemaan koetuksella, se on selvä.


Olen aloitellut pengerryksen tekoa joihinkin kohtiin, jotta sora pysyy paikoillaan eikä lähde sateen mukaan.



Tässä ensimmäiset kokeilut, miltä polku näyttää, vaikka soraa tarvitaan toki näihin kohtiin paljon lisää.



Enää yksi työpäivä ja sitten lomalle (= lue: tositoimiin) !!



26 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Katja ja samoin sinulle sitten kun se koittaa!

      Poista
  2. Ei voi olla totta! Juuri tänään ollaan suunniteltu samantapaista polkua mökin ja saunarakennuksen väliin joka nyt on nurmikkona ja polun kohdalla on siellä täällä astimina liuskekiviä joka täällä Ahvenanmaalla on punaista. Tarkoitus on kaivaa nurmikko pois polulta, laittaa sitten suodatinkangas jonka päälle asetamme liuskekivet takaisin ja sitten kärräämme rannasta sepeliä väleihin. Ja sitä kyllä riittää vaikka kuinka moneen polkuun! "Leppoisaa" lomaa ja juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, hyvä yhteensattuma. Kuulostaa siltä, että teille tulee upea raitti tuolla yhdistelmällä. Itse olen saanut inspiraation tähän muiden kivetyksistä ja hiekoituksista, joita on näkynyt blogeissa :)

      Poista
  3. Kuulostaa urakalta..Ja eiköhän se Mikkokin siitä jollakin lailla ehkä innostu!! Polusta tulee varmasti hieno, kun olet sen saanut valmiiksi. Ja kyllä se selkäkin siinä työssä vetristyy kunhan alkujumitus on ohi.
    IHANAA JUHANNUSTA sinnekin päin ja tietysti AURINKOA !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo voi olla, että nimenomaan saan sen alkujumituksen. Toivottavasti kesän kuluessa vetristyy paitsi paikat, myös taustajoukotkin innostuvat tästä sellaisena puhdetyönä, niin homma etenee ;)

      Ihanaa Juhannusta myös sinne sinulle sara!!

      Poista
  4. Ei sille vaan voi mitään, että näissä rakennusprojekteissa on aika paljon niitä pitkäjänteisyyttä vaativia osioita. Mutta toivotaan, että ne kasvattavat, jotain...pitkäjänteisyyttä? :) Ei vaan, kyllä mä juuri myös yks päivä mietin, että onneksi en ole saanut sitä unelmieni taloa valmiina. Se ei olisi sama asia. Ja jotenkin kierosti, se unelmoinnin ja puolivalmiin kanssa eläminen on jo osittain sitä unelmaa, siis niinkuin odotus on osa täyttymystä. Työniloa lomalle ja hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo varmaan tässä pitkäjänteisyys ainakin kasvaa, jollei muuta saa aikaan :)

      Puhut niin asiaa. Kyllähän sitä voisi ulkopuolisiakin suunnitella ottavansa johonkin hommaan, mutta osa viehätystä on juuri itse tekeminen ja kaiken läpikäyminen vähän tuskienkin kautta!

      Hauskaa Juhannusta!!

      Poista
  5. Onnea projektiin ja tuloksellista lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teresa Maria. Olipa osuva toivotus :) Täällä tosiaan odotellaan tuloksia loman myötä!

      Poista
  6. Tuo viimeistelee varmasti pihan ilmettä, tekee kokonaisuuden :-)
    Hyvää hyötyliikuntaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivottavasti näin käy!

      Töissä enteilinkin palaavani lomilta puolta isompien hauisten kanssa :) No, ehkä se ei olisi enää hyvännäköistä, joten kaipa sitä täytyy ihan siitä syytä välillä löysäillä ja lorvailla ;)

      Hauskaa Juhannusviikonloppua sinne!

      Poista
  7. Tulee varmasti hieno :) vaikka onkin kovan työn takana. Oikein ihanaa ja leppoista juhannuksen aikaa ja mukavaa lomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan näin! Myös sinulle Sarppu oikein rentouttavaa ja aurinkoista Juhannusta ja toivottavasti myös lomaa!!

      Poista
  8. Hommasi kuullostaa yhtä kannatetulta kuin minun kukkapenkkien teko. Silti kuitenkin tärkeä ja kaunis ennenkaikkea! Kummallisia nuo miehet kun kiukutteleevat aina.. :)
    Tsemppiä polullesi ja hyvää juhannusta sinne!
    Ennenkaikkea hyvää lomaa, muistahhan ihan pieneksi hetkeksi aina istahtaa ja nauttiakkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä sinne kukkapenkkiin ja toivottavasti saat rekrytoitua pahimpiin kaivuihin miesväkeä avuksi, ettei ole yhtä onnetonta kuin minulla tämän kanssa :)

      Kyllä Jonna, aion välillä vaan istua alas ja nauttia elämästä, ympäristöstä, tuulesta ja auringosta. Niitä fiiliksiä sitten muistellaan marraskuussa.

      Aurinkoa teidän Juhannukseen!

      Poista
  9. Tuostapas tuleekin kivan näköinen ja homman voi selvästi ottaa ihan kuntoilun kannalta! Joudutteko tuomaan tuota soraa veneellä saareen vai löytyykö sieltä omasta takaa leviteltäväksi?
    Aurinkoista juhannusta ja oikein mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule, arvasit oikein, on tämä kyllä varsinaista kuntoilua, kun pienissä erissä tuodaan soraa saareen. Olen nähnyt näitä polkuja purjehduksilla saariston satamissa ja siitä idea tuli ja oli vain 'ihan pakko saada' samannäköistä polkua :)

      Hyviä tuulia teille!!

      Poista
  10. Nämä on hyviä tällaiset Pikku hiljaa -projektit. Ne saattaisi olla kerralla tehtäen vähän liian suuria toteutettaviksi, mutta pikkuhiljaa tehden omakin usko säilyy ja tulosta tulee pikku hiljaa, sankko kerrallaan:) Mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin, tästä en tule ottamaan mitään stressiä, vaan yksikin puoli metriä on eteenpäin. Oikein kivaa Juhannusta myös sinulle Hyvä Mieli!!

      Poista
  11. Oikein mukavaa "lomaa". Ja jussia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cheri, nyt on jussit vietetty ja kesä ihanasti aluillaan! Mukvaa kesää sinulle!

      Poista
  12. Oi, tuosta tulee tosi kiva! Ehkäpä minäkin vielä tänä kesänä intoudun tekemään edes jotain pihahommia. Niin paljon on nyt inspiroivia postauksia liikenteessä :)

    Erittäin hyvää lomaa! Leppeitä tuulia ja sopivaa auringonpaistetta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet kyllä saanut teillä niin upean sisutan, että hengähdä hetkeksi!! ;)

      Poista
  13. Jokos sä löysit sen astiatelineen?
    Huomasin nimittäin, että omani ei juurikaan ole käytössä koska lautaset on jättisuuret - eivät mahdu, joten käytä toista.
    Jos kiinnostaa, voisin tehdä tuosta kaupat....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kiinnostunut! Pihiys iski enkä saanut hankituksi uutta sellaista.

      Poista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...