tiistai 11. kesäkuuta 2013

Lampaiden hoitoa

Monilla taitaa olla edellisen viestin kommentti- ja kysymystulvan perusteella nyt aikamoinen lammaskuume, joten tässä tulee vielä joitakin niiden ylläpitoon liittyviä asioita. 



Meidän karitsakolmikko näyttää pärjäävän ok saaressa. Emme ole siellä itse päivittäin, mutta ne pitävät seuraa toisilleen. Lampaita pitäisi olla vähintään kaksi, mutta kolme näyttää muodostavan jo ihan selvän lauman. Niillä kyllä tosiaan on hassu kollektiivinen tapa liikkua ja tehdä koko ajan samaa asiaa.

Tavallaan on ihan hyväkin, etteivät ne kiinnity liiaksi ihmisiin, koska emme voi taata olevamme jatkuvasti saarella. Aina siellä ollessamme yritämme kuitenkin rakentaa niihin suhdetta ja ovathan ne seurallisia, mikä on kiva. Tänään kävimme niitä taas katsomassa ja ne olivat selvästi viihtyneet vuorokauden aikana metsässä: jokainen niistä oli ihan sammalessa ja jäkälässä! Pitää hankkia karsta, jos joskus haluaa niitä puhdistaa vaikkapa pyhäkuntoon. (P.S. Ihanteellisinta on, jos lampailla on mahdollisimman vaihteleva maasto).

Nyt niiden suhde koiraankin on kehittynyt. Mauro kovasti haluaisi olla osa laumaa. Se on nyt ruskea 'musta lammas', koska välillä lampaat huolivat sen lähelleen, välillä loikkaavat sivummas. Siitä saisivat nyt neljännen jäsenen, jos huolisivat. Mitäköhän Mauro tuumaa niistä sitten, kun on itse niitä pienempi!?




Ne pärjäävät syömällä ruohoa ja kohisevana kasvavaa taimikkoa. Ne juovat yllättävän vähän, mutta vettä meillä on kolmessa sammiossa eri puolilla. Lisäksi laitoimme portin pieleen nuolukiven, josta ne saavat mineraaleja, mutta toistaiseksi ne ovat nuoleskelleet vain nuotioon jääneitä hiiltyneitä oksia.



Rakensimme niille sateensuojan, johon ajattelin, että lisäisimme vielä matalat seinät. Vielä ne eivät ole lainkaan käyttäneet tätä, vaan ovat viihtyneet puiden alla. Ehkä seinät lisäävät viihtyvyyttä ja turvallisuuden tunnetta.




Lammasaitaan Mikko suunnitteli ja rakensi tällaisen portin, josta pääsee kulkemaan rimoja siirtelemällä.


Tässä vielä pari kuvaa tyypeistä:




Nyt on rakennettu niin paljon lampaille, että seuraavaksi siirrytään kyllä jo ihmisten rakennusten pariin, että pääsemme itsekin joskus asettumaan!


24 kommenttia:

  1. Iiiiiiiiiiiik miten ihania!!!!!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieli tekee sanoa samaa, kun niitä seuraa :)

      Poista
  2. Kylläpä ovatkin ihania! Sopii niin hienosti sinne saareen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kyllä idea lampaisiin tulikin nimenomaan paikan myötä. Täydellinen paikka lampaille.

      Poista
  3. Ihan pakko jättää joku hymynaama tänne.
    Sellanen postaus!! :)

    VastaaPoista
  4. Voi kun tyypit on suloisia :D
    Ja Mauro on tosiaan pienen hetken kuluttua se "pieni musta lammas" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silläkin on tapana puskea, mutta kohta näillä kolmella muulla on sarvet! :)))

      Poista
  5. Ihania kuvia! Hauska huomata, kuinka voimakas vietti koirilla on olla osa laumaa ja suojata sitä. Vuosisatojen perintö:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mauro ei ole paimenkoira, mutta laumakoira selvästi. Sen huomaa jo tavasta, millä se itse on uinut meidän perheyhteyteen tasavertaiseksi jäseneksi.

      Poista
  6. Meille oli tarkoitus lampaiden saapua tänä kesänä mutta siirtyi nyt ensi kesään. Kanat ja kukkohan jo saapuivat tänä kesänä. Lampaat ovat ihania otuksia ja meillä ne tulevat kotieläimiksi sekä myös paimennuskäyttöön, kuudesta koirastamme kaksi on jo pitkälle koulutettu paimenpuolella ja kyllähän noilla paimenkoirina on jo luonnostaan vaisto (jalostus ei ole vienyt taitoa pois) paimennukseen.

    Ihania kesäpäiviä teille uusien asukkaiden kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanat eivät tule missään nimessä meillä kysymykseen: Mauro on lintukoira, ja niiden suhteen sitä ei pidättele mikään!! Ensimmäinen tunti olisi joko kanojen loppu tai vaihtoehtoisesti koiralle sydänkohtaus, jos ne hajuineen olisivat jossain kopissa sen ulottumattomissa, mutta samalla tontilla. Lue: fasaanit ja peltopyyt pysyvät meiltä kaukana, kun koira on tehnyt niille tiettäväksi olemassaolonsa. :)

      Poista
  7. Voi kääks miten ihania lampaita. Mun haave maalle muuttaessa oli, että haluan lampaita pihalle. No, niitä on naapurissa, joten rapsuttelemaan pääsee koska vaan. Viime kesänä tosissaan mietittiin niiden hankkimista, mutta halu matkusteluun ja mökkeilyyn sai haaveen jäämään. Ehkä joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne kyllä hellyttäviä. Jos alue on riittävän iso ja ruokaa ja juomaa riittää, kyllä tulevat jonkin aikaa keskenäänkin toimeen. Ei tietenkään ympärivuotisesti tai viikkotolkulla, mutta kesälampaiden hoito on tässä mielessä kuitenkin vielä helppoa.

      Poista
  8. Voi miten ihania lampaita... kyllä teillä nyt on mahtavaa seuraa saaressa :D Upean paikan katoksineen ootte heille rakentaneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä sen on huomannut niiden tulon jälkeen, että ihan eri fiilis on saareen mentäessä jo, kun tietää, että ne odottavat siellä ja pääsee niille juttelemaan :) Toistaiseksi tilanne on ainakin niinpäin, että me taidamme olla enemmän niistä kiinnostuneita kuin ne meistä.

      Poista
  9. On on ne niin suloisia nuo karitsat, meilläkin kolme kesälammasta tontillamme.
    Emä ja hänen poikasensa, nämä ovat ihania yksilöitä, tosi ihmisrakkaita ja tykkäävät niin silittelystä. Meillä ne yöpyvät sillointällöin pienessä katoksessa ja sateella myös.Teillä on siellä niin idyllinen maisema johon lampaat sopii täydellisesti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Hilma! Hauska kuulla että muillakin on lampaita: ) Ehkä nämäkin oppivat käyttämään katosta.

      Poista
  10. Mauro on oiva lammaskoira :) Lampaat ovat melko helppoja hoidokkeja. Monissa maissa ne vaeltelevat itsekseen koko kesän, olen usein tavannut laumoja Norjassa vaeltaessani. Bäää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä lyhyellä tuttavuudella sanoisin myös että ovat helppoja. Kunhan vain fasiliteetit soveltuvat niiden pitämiseen. Ihana ajatus nuo vapaat vuoristolampaat!

      Poista
  11. Voi ei! Nyt saapui kamala lammaskuume itselle. Mieluummin rapsuttelisin tuollaista söpöliiniä kuin ruohonleikkuria ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :DD

      Vaikuttavat kyllä kovin helppohoitoisilta, eli suosittelen!

      Poista
  12. Oi miten ihanat ruohonleikkurit teillä! Minäkin ottaisin tuollaiset rapsuteltavat... :)

    VastaaPoista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...