lauantai 23. helmikuuta 2013

Vanha divaanisänky

Huushollimme on ollut koko viikon työhuoneena, kun olen päällystänyt ja maalaillut Idurista viimeksi rahtaamaani taitettavaa divaanisänkyä. Se on ollut jonkinlainen kesävieraiden varasänky - ei varsinaisesti mikään hienostodivaani, koska se on malliltaan simppeli ja koruton. Se löytyi vintille 40-luvulla rakennetusta kesähuoneesta, jossa oli myös vuodesohva samalta ajalta. Kangas, jolla tämä divaanityyppinen sänky on ollut päällystetty, on kuitenkin sen verran hieno, ettei tätä ihan vakituiseen yökäyttöön ole kaiketi tarkoitettu. Kooltaan se on myös tavallista sänkyä sirompi, 180 x 60 cm. Meillä se tulee olemaan tyynyjen kanssa luku- ja päiväunikäytössä. Voisi sopia hyvin juuri vintille sen valmistuttua.

Olen saanut kunnostuksen valmiiksi, mutta näytän tässä postauksessa vain lähtötilanteen ja 'kuoritun' huonekalun, koska en ehtinyt vielä kuvata sitä valmiina. Huomenna seuraa lisää kuvia työvaiheiden ja valitsemani kankaan kera.


Sinänsä alkuperäinen kangas oli hieno, suorastaan 50-luvun muotiväriä, mutta nuhraantunut ja osittain kulunut rikki.  Puuosat olivat onneksi tukevat ja ehjät, mutta käsittelemättömänä vähän tylsät ja ajan saatossa epäsiistiksi likaantuneet.





Irrotin kankaan, poistin täytteet, jotka olivat kyllä ihan kuivia, mutta haisivat pahalle. Veikkaan, että ne ovat kostuneet jossain vaiheessa. Pohjimmaisena ollut säkkikangas sai jäädä. Siitä tuli tuuletuksella ok.





Huomenna lisää kuvia maalatusta ja päällystetystä sängystä. Nyt testaan ansaitusti lekottelua ja lukemista sillä!

Leppoisaa lauantaita teillekin!


6 kommenttia:

  1. Tuosta tulee varmasti upea.

    VastaaPoista
  2. Kai säästit kankaan? Se on ihana!

    A

    VastaaPoista
  3. Ai että, miten jännää nähdä millainen siitä tuli :-)

    VastaaPoista
  4. Nyt jäi tarina jännään paikkaan! Innoissani oottelen lopputulosta :))

    VastaaPoista
  5. Ha haa, huomenna näette kyllä, ei tarvi sen kauempaa odotella. Ihan perusteltuna syynä tähän jatkokertomukseen on luonnollisesti se, ett tarvitsen kuvaamiseen mahdollisimman paljon päivänvaloa enkä tänään ehtinyt sitä aamupäivällä hyödyntää.

    Ja vanha turkoosi kangas on pesty ja säästössä kyllä! Johonkin pieneen juttuun sitä voi hyvin käyttää.

    VastaaPoista
  6. Tuskin maltan odottaa :) Todella kaunis yksilö!

    VastaaPoista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...