perjantai 1. helmikuuta 2013

Kaunista luonnostaan



En ole saanut aikaiseksi ostaa pöydälle tulppaaneja. No, luonnossa on yhtä lailla uskomattomia värejä ja muotoja. Nautitaan nyt niistä vain näin kuvien välityksellä. Tämä lepikko Villa Idurin pihapiirissä on aiottu harventaa tai jopa poistattaa, mutta nyt kun tarkemmin katson tätä luonnon väri-ihmettä, tulen toisiin aatoksiin. 

Harventamisessa ei ehkä kannata liiaksi hoppuilla. Vain välttämättömät, talojen seinustoilla kosteutta keräävät puut on syytä karsia (ja sen jo syksyllä teimmekin). Muita pitää ehkä vain tutkailla eri vuodenaikoina ja katsoa, miltä ympäristö kulloinkin näyttää. Olen kuitenkin enemmän havu- kuin lehtipuufani, sillä en rakasta haravoimista, ja varsinkin saaristoon katajat ja käkkärämännyt kuuluvat.








Kauneutta viikonloppuun!



8 kommenttia:

  1. Kaikki näyttää eri vuodenaikoina niin erilaisille. Teillä tuhanne taaln paikka katsoa rauhassa ja sitten vasta tehdä päätöksiä.

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia! Kyllä puut on kauniita! Meillä on ympärillä paljon lehtipuita. Haravoitavaa riittäisi, jos haluaisin, mutta olen oppinut pitämään myös luonnontilassa olevasta pihasta. Niinpä haravoin keväisin vain ihan lähipihan.
    Syksyllä lehdet saavat olla maassa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on kyllä ihan totta, mitään muotopuutarhaa en minäkään aio tehdä, eli luonnontilassa saa pihapiiri olla.

      Poista
  3. Upeita kuvia. Kyllä luonto on kaunis. Joka säällä löytyy jotain ihanaa katsottavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on ja me emme edes vielä tiedä, minkälaisen näytöksen se luonto meille järjestää keväällä ja kesällä. Hauskaa näin ensimmäisenä vuonna!

      Poista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...