keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Idurin korut



Perkaamastamme tavaranpaljoudesta ei hirmuisesti todellista arvotavaraa ole löytynyt - tyypillisen vaatimattomasta kalastajatilasta on todellakin ollut kyse. Mutta sisältää kalastajaperheenkin elämä juhlia ja pyhäpäiviä, joten muutama pyhävaate ja koru kuitenkin löytyi pöytälaatikosta. Eivät mitään arvokoruja ole, mutta kivaa vintagea kumminkin.

Tykkään näistä rintakoruista kovin. Toistaiseksi olen tyytynyt ihailemaan niitä korulippaassa, mutta voin hyvin kuvitella käyttäväni mitä tahansa näistä joskus sopivassa tilanteessa. En oikeastaan käytä kovinkaan paljon koruja, mutta juuri vintage-korut kuuluvat siihen kategoriaan, joilla saa helposti vaatteen kuin vaatteen ilmeen muunnnettua hitusen juhlavammaksi, persoonallisemmaksi ja erityisemmäksi.



Korujen seurana kuvassa on pieni keinonahkainen pillerikäsilaukku. Tai ei se oikeasti ole käsilaukku, koska sisällä on Philipsin logo! Veikkaan, että se on ollut partakoneen kotelo, mutta se on juuri sopiva pieneksi juhlakäsilaukuksi. Joskus ennen vanhaan on tuoterasioihin todella panostettu. Uusi käsilaukkuni oli mukana jo yksissä illanvietoissa ja keräsi tyylikkyydellään mukavasti huomiota : D



Nyt pakkaan kamat kasaan ja lähden aamulla pienelle työmatkalle Tukholmaan. Pitkäisiköhän ottaa 'käsilaukku' mukaan? Ehkä, se voi hyvinkin upota ruotsalaiseen makuun.

Vintagea viikkoon!


20 kommenttia:

  1. Kauniita koruja!
    Mukavaa työmatkaa ja laukku ihmeessä mukaan :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Kyllä se taitaa lähteä mukaan!

      Poista
  2. Voi että, nuo on kyllä kauniita. Sen verran harakka olen minäkin, että juuri nuo menneiden aikojen kostyymikorut kolahtavat lujaa. Aivan ihania. Onnekas sinä!

    Hauskaa matkaa naapurimaahan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harakka, hah, hyvä määritelmä!! Kiitos, työntäyteistä tulee, mutta ihan kiva käydä piipahtamassa.

      Poista
  3. Kauniit korut ja hyvä keksintö käyttää käsilaukkuna tuota;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keksintö lähti siitä, että ensin luulin sitä käsilaukuksi, eli en voi ottaa nyt hirveästi kredittiä hyvästä mielikuvituksesta : )

      Poista
  4. Loistava tuo käsveska ja näyttää olevan vielä aika hyvässä kunnossa.
    Ostin juuri muutama viikko sitten vähän samantyylisen rintakorun, kun mitä tuossa nuo kaksi kivillä peitettyä korua ovat. Minun koru oli lumihiutale ja sopii kivasti pipon reunaan tai talvitakin rintamukseen.

    Mikä tuo pieni koru on, missä on tuollainen taivutettu neula?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, uusi käsveskani on oikein hyvässä kunnossa ikäisekseen. Ihan loistava idea laittaa tällaisia koruja pipoon. Vitsit, talvihan on kohta ohi, nyt täytyy pikaisesti hyödyntää tämä vinkki, kun muuten ei tule tällaisia niin paljon käytettyä.

      Tuo taivutetulla neulalla oleva koru on myös rintakoru. Neula jää vaatteen sisäpuolelle ja loppuosa korusta vaan näkyy. Muuta en tästä osaa kertoa.

      Poista
  5. Minäkin tykkään vintagekoruista. Niillä on pakostikin jokin oma tarina:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kunpa tietäisinkin näiden korujen tarinat!

      Poista
  6. Tuo käsilaukkuhan voisi olla myös miehiseen makuun, kun on oikein "Philipsiä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No totta. Harmi vaan, että ehdin omia itselleni niin ei päästä kokeilemaan! ; )

      Poista
  7. Anonyymi23.38

    Teillä on siellä ihania aarteita menneiltä ajoilta. Tuosta pitkulaisesta korusta ajattelen kuitenkin, että se on hattuneula. Äidillänikin oli tuon kaltainen hattuneula, johon sai pienen tiukasti tarttuvan nupin toiseen päähän. Aikanaan naisilla oli huopahattuja hiusten päällä keikkumassa. Niiden ei edes ajateltu pysyvän päässä ilman hattuneulaa. Neula painettiin huovan läpi ja sitten hiusten alta. Näin "huikentelevainen" hattu pysyi paikallaan. Uusia löytöjä toivottaen. PirjoR

    VastaaPoista
  8. Hienoja aarteita!

    VastaaPoista
  9. Anonyymi6.18

    Minusta tuo taivutettu koru, on hattuneula

    VastaaPoista
  10. Ihanat ja tyylikkäät löydöt !

    Hyvää ystävänpäivää ! :))

    VastaaPoista
  11. This piece of jewelry is elegant and good,as it has small pieces of diamond fitted in it.They do not even intend to remain away from the needle without a hat...

    VastaaPoista
  12. Aivan ihanat korut! Minullakin on muutamia. Teetin sellaisen pienen lasikantisen vitriinin, jossa säilytän aarteitani häähuivini päällä....

    VastaaPoista
  13. Anonyymi/t: totta tosiaan, sehän on hattuneula! En tullut ajatelleeksi, vaikka myös monta hattua on talosta löytynyt. Kiitos sinulle!

    Cheri: Kyllä, aarteita ovat, vaikkei rahallisesti mitattuna olisikaan!

    Petriina: Kiitokset Petriina, näillä voi tosiaankin vaalia tyyliä sopivassa tilanteessa : )

    men fashion clothing: Thanks! Elegant... absolutely but diamonds... hardly. Unfortunately ; )

    jaana: Kiitos hyvästä ideasta. Mulla on muutama samantyyppinen perintökoru entuudestaan. Ehkä ne yhdessä ansaitsivatkin jo ihan teetetyn korulippaan.


    VastaaPoista
  14. Pippa19.07

    Eksyin lukemaan blogiasi ensimmäistä kertaa ja nyt olen jo sivulla...aika mones! En voinut olla kommentoimatta, sillä tyhjensin sukulaisen jäämistöä pari vuotta sitten, ja sieltä vintin kätköistä, vanhasta kulahtaneesta villahatusta löytyi tuollainen pyöreä rintaneula (kuvissasi alin). Hatulla ei enää ollut mitään virkaa, mutta tuon neulan otin talteen. Käytin sitä yhden talven sopivan retromallisen takin liepeessä ja se saikin kehuja osakseen. Sääli, etteivät tavarat osaa puhua, olisi kiva tietää tuon pukukorun taustoista enemmän.

    VastaaPoista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...