sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Kaikki paikallaan




Lähdimme tänään katsomaan, josko pääsisimme jään yli ja saareen retkeilemään. Saimme lähisaarten naapureilta pari kulkuohjetta ja neuvon kiertää sulan kohdan. Olivat mitanneet jään paksuuden, riippuen kohdasta 15-20 cm.

Ja pääsimmehän me! Helpotus valtasi mieleni, kun sain nähdä, että tilalla ja talolla vallitsee tunnelmallinen talvi ja kaikki on ok (ja miksei muka olisi?). Näky tosiaankin oli paljon kauniimpi kuin viimeisillä märillä syysreissuilla. Mielikuviini oli piirtynyt ankea ilme, joka kai oli vahvistunutkin poissa ollessa.




Jostain syystä ensimmäistä kertaa en nähnyt ränsistyneisyydessä 'suurta työmäärää', 'huolta' tai 'ongelmia' vaan kaikki oli vain... no, kaunista.




Kiersin taloa ja ihmettelin, onko tämä uinuva piilopaikka todellakin meidän. 




Talon näkeminen talviasussaan oli jotenkin terapeuttista. Ja myös se oli terapeuttista, että emme olleet tulleet hommiin vaan viettämään vapaapäivää - nautiskelemaan.




Kurkin kuistille kasaamiani tavaroita enkä muistanut niistä puoliakaan.




Kiertelimme myös metsässä ja saaren rantoja aiempaa laajemmin. Laitan näistä retkikuvista uuden postauksen lähiaikoina. Sain mm. kuvattua tilan rakennuskokonaisuuden vastarannalta ja napattua muutaman häkellyttävän merimaiseman hämärtyvässä iltapäivässä. 

Oli juuri sopivan kirpeä talvipäivä tähän retkeen. Viitisen astetta pakkasta ja luonnon rauha ympärillä. 


Rauhallisin mielin taas kotona,



8 kommenttia:

  1. Oi miten kauniit jääkukatkin! Siellä se ihnhanuus odottaa...

    VastaaPoista
  2. Kyllä Suomen talvi ja luonto on kaunis omalla tavallaan vaikka kylmää onkin ja kauniita kuvia olet kyllä oniistunut ottamaankin.

    VastaaPoista
  3. *huokaus* kuinka kaunista! :)

    VastaaPoista
  4. Upeita kuurankukkakuvia! Mulla olisi muuten sulle jotain blogissani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, pitää siis tulla kurkkimaan!

      Poista
  5. Niinpä, kuurankukat ovat tosiaan kauniita ja rauhoittavia - ajattelin että pitää napata talteen tämä näky. Ja ties vaikka näistä syntyisi ensi vuoden joulukortit, ha ha!

    VastaaPoista
  6. Kaunista tosiaan, voi miten ihanaa, että löysin tänne, katson että olemme hiukan samanhenkisiä saaristolaisia :) Oikein mukavaa alkavaa viikkoa sinulle.

    VastaaPoista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...