torstai 27. joulukuuta 2012

Lomapäivän piirustelua


Kauppaa tehdessämme emme saaneet lainkaan pohjapiirrosta päätalosta, saati muista rakennuksista, joten niiden työstäminen jää minun tehtäväkseni. Kaivoin omat mittausmuistiinpanoni, Mikon mittapiirustukset, millimetripaperit ja terävät kynät esiin ja tartuin hommaan.

Kun olin pieni, isäni opiskeli Teknillisessä opistossa rakennusmestariksi ja meillä oli kaikki rakennuspiirtäjän tarvitsemat välineet kotona. Siskon kanssa yritimme jäljitellä isää mahdollisimman oikeaoppisesti. Kun perustat saatiin haltuun, suunnittelimme arkkitehtileikeissä unelmataloja. Se säilyi lempiharrastuksenani vuosia. Joten, sormet jo vähän syyhysivätkin tähän hommaan. Tykkään tällaisesta näpräilystä millimetripaperin kanssa, mutta yllättävän kauan meni pelkän alakerran piirtämiseen. Voih, päätelasit jäivät loman ajaksi työpöydälle, ne olisivat tässä auttaneet - tai ainakin se silloin isän työpöydällä ollut superkirkas lamppu. Aikamoista tihrustelua...

Nyt kun oikeat mittasuhteet on saatu paperille omaan käyttöön riittävällä tasolla, voi myös paremmin suunnitella sisustuksia, eli pääsen siihen luovaan, hauskaan puoleenkin käsiksi. Täytyy ottaa näistä paperikopioita sitä varten.



Olen merkinnyt pohjaan olohuoneen ja makuuhuoneen toisin päin kuin missä käytössä nuo huoneet ovat olleet alunperin. Tämä on siis meidän tuleva huonejärjestys. Vaikka olohuone on pienempi kuin makkari, meistä on kivampi, että OH on tuvan vieressä ja että näkymä siitä on etelärinteeseen merelle. Makuuhuone on siis pohjoispuolella ja pimeämpi huone. Sen verran jo sisustussuunnitelmat raksuttaa päässä, että mietin sängyn asettamista MH:n ikkunan eteen siten, että myös siitä oven ja olkkarin ikkunan läpi katsoessaan näkee meren. Se on mahtava ajatus. 





Töissä on ollut viime aikoina niin kiire, että nautin jo pelkästään siitä, että sain aikaa tälle hommalle. Yläkerran taltiointi tähän muotoon jää myöhempään, koska muistiinpanoni ikkunoiden paikoista ovat vintin osalta puutteelliset. 

Kiireettömiä välipäiviä sekä lomailijoille että työmyyrille! 



10 kommenttia:

  1. Anonyymi18.26

    Hauska ja toimiva pohjakaava teillä - pääsee ympäri!

    Terv. Ritva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, koira ainakin tykkää : )

      Poista
  2. Mukava tuo pohjapiirros kun alkaa suunnittelemaan sisustusta. Minunkin mielestäni tuo huonejärjestys on noin ihan kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummeli ja kiva kun liityit lukijaksi!

      Poista
  3. Tämän ikäisissä taloissa ei ole olohuonetta. Tupa = olohuone. Ja makuuhuoneet on kamareita. Isomummulla oli tuvan keskellä keinustuoli, johon arvovaltaisin vieras istahti ja muut viereiselle puusohvalle. Kissa piti yleensä häätää pois keinustuolista. Ikkunan edessä pirttikalusto ja nurkassa kulmakaappi. Isomummu keitti vieraille pannukahvit ja sitten sitä ryystettiin lautaselta sokeripalan läpi ja dipattiin pullaa kahviin. Patteriradiosta kuunneltiin merisäätä, jos verkoille voisi lähteä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marko täsmennyksestä, olet kyllä oikeassa...ja eteinen on porstua ja niin edelleen. Mutta siltikin näissä nimityksissä on monta eri käytäntöä, alueesta ja kieliperinnöstä riippuen. Minun mummolassani maalla tupa oli nimenomaan tupakeittiö, ei rinnastettavissa olohuoneeseen, ja olohuone oli erikseen, harkittua pyhäkäyttöä varten. Talvisin sitä pidettiin usein kylmänä. Entisaikoina olohuonetta kutsuttiin saliksi herraskaisemmissa rakennuksissa, mutta käsittääkseni olohuone-sana on otettu käyttöön, koska sali-sana on vähän liian hieno, jos ei ole kartanosta kyse.

      Taidanpa siis kutsua näitä huoneita kaikesta huolimatta pohjakaavani mukaisesti ; ) koska ne istuvat nykyihmisen suuhun ja omaan eloomme&arkeemme. Sisustustuksemmekin lainaa jotain sopivaa vanhasta, mutta ei ihan kaikkea kumminkaan. Pääasia on mielestäni perinteen eläminen ja myös muuntuminen tarpeen mukaan.

      Mahtava tuo kuvauksesi - aikun pääsisikin kalastelemaan hyvien sumppien jälkeen : ) vaikka meilläpä taitaa sitten porista vaan espressopannu, heh.

      Poista
  4. Merinäköala rauhoittaa ja ilahduttaa, aamuin illoin - super!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näin on. Meidän täytyy vain vielä vähän raivata näkymää esiin. Lahti on päässyt pahasti kaisloittumaan ja puusto rehottamaan tontilla tilan oltua ilman asukkeja.

      Poista
  5. Kynillä ja papereilla puuhastelu on kylä rentouttavaa... jos jostain syystä tulee tarve piirrellä tietokoneella, kokeile tätäkin http://www.sketchup.com/product/index.html - sillä on tehty mnia meidän sisutuksen osia, ja kaverin kesämökkiä. Helppo kokeilla että mahtuuko tuo tuohon.

    Valoisaa uutta vuotta,

    Elena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Jossain vaiheessa voi hyvinkin tulla tarve kokeilla.
      Upeaa uutta vuotta myös sinulle!

      Poista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...